En enää joudu pelkäämään kuollakseni. Pelokkaan osan tilalle on astumassa toinen, itsevarma ja topakka minä. Se on ehkä noin kuusivuotias. Pelokas osa saa siitä turvan ja rauhoittuu. Ei kotiini tulla murtautumaan. Ei ole oikein mahdollista mitenkään se.
Pelokkaalle minälle voin sanoa heipat. Se on työnsä tehnyt. Mutta miksi se on ollut niin pitkään hallitseva minä? Koska jouduin pelkäämään heidän edessään etteivät he olisi entistä väkivaltaisempia? Vaiko juuri toisin päin, joutunut piilottamaan pelkoni?
Edessäni on nyt itsevarma minä joka hehkuu keltaista valoa. Se on melkein asettumassa vakituiseksi minäksi mutta ei aivan. En vieläkään täysin luota olevani turvassa joten pelokas osa hallitsee.
Ei tarvitse pelätä enää, ei nöyristellä, ei alistua. Voin olla vahva minä jälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti