En uskaltanut olla kaunis. Jouduin joka yö katsomaan sen ruman hirviön kasvoja kun se jyysti minua. Menetin naiseuteni, identiteettini tyttönä, kokonaan, ja olin lopulta poikatyttö-tyttöpoika. Menetin siron ulkomuotoni ja aloin hymyillä samaa hymyä kuin tuo hirviö. Minusta tuli ilmetty isäni. Ja isäni komeutta ei juurikaan voi kehua.
En tahtonut olla kaunis raiskattuna. Toivoin todella, jos olisin tarpeeksi ruma, ehkä minua ei enää seksuaalisesti ahdisteltaisi. Sitten aloin irvistelemään ja tekemään niin ruman ilmeen kuin mahdollista, jos vaikka se lopettaisi raiskaukset. Aloin menettämään lopulta järkeni.
Nyt ei kukaan raiskaa ja voin puhjeta kukkaan, mitä olen koko elämäni ajan odottanut. Nyt voin näyttää kauniilta ja tuntea oloni kauniiksi. Nyt voin olla tyttö, nainen.
Se oli minun tapani suojella sieluani likaantumiselta, likaantua fyysisesti. En juurikaan peseytynyt, en laittautunut muuten kuin meikkasin silmäni piiloon kun pelkäsin katsekontaktia niin paljon. Haisin hieltä ja tulin kouluun mällit naamalla. En vaihtanut lakanoitani. Oli helpompaa elää likaisena ja saastaisena. Jotenkin peseytyminen ja ulkoisen kuoreni kiillottaminen tarkoitti minulle sisäistä likaantumista. Ja tahdoin suojella sisintäni likaantumiselta.
Nykyisin tilanne on toinen. Kiillotan ulkokuortani mielelläni ja se saa minut tuntemaan oloni sisältäkin kauniimmaksi. En vielä sataprosenttisesti uskalla olla se jumalatar joka sisälläni odottaa ulos pääsemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti