Likaannuin pahasti lopulta insestin takia ja muutuin isäni kopioksi. Menetin itseni. Mutta en ole isä enää. Olen päivä päivältä enemmän oma herkkä, kaunis itseni. Kun puhun kauneudesta niin nyt tarkoitan sisäistä. Tarkoitan sillä herkkää ja haavoitettua sisintäni.
En enää joudu tekemään mitään mikä likaisi minua. Lapsena oksentelin ja silloin sain vähän pahaa oloa pois mutta tuntui että osa siitä jäi minuun enkä koskaan saa kaikkea pahaa oloa pois ja olin siitä surullinen. Lopulta en pystynyt oksentamaan, en itkemään, ja silloin aloin menettää itseni.
Lopulta minusta tuli jo lapsena häiriintynyt. Olin perverssien ihmisten piirittämänä aina. En pysynyt puhtaana. En pysynyt minuna.
Edelleen on vaikeata saada kosketusta siihen kuka oikeasti olen. On vaikeaa itkeä vaikka itkettää. On vaikeata saada tuo lika itsestäni pois joka minuun on takertunut.
Nyt se lika on viimeinkin poistumassa, kokonaan. Käsittelen tunteeni ja eheydyn. Käyn takaumia läpi ja eheydyn. En ole tuomittu olemaan likainen. Kirkastun, kaunistun sisältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti