Mistähän sitä edes aloittaisi. Uskomukset joita minulla on elämäni aikana ollut, siis tämän postauksen aiheena.
Suuruusharhoja itsestäni jonain julkkiksena. Kuudennella luokalla oli näitä. En muista sen tarkemmin, mutta takaumina palautuu mieleen että kuvittelin suunnilleen lopettavani sodat ja nälänhädän maailmasta. Onneksi tämäkin on harhaa, sanon nyt itselleni, vaikka minusta tulisikin julkkis oikeasti vielä, ei sitä voi tietää, mutta joka tapauksessa se oli harha uskoa niin tapahtuvaksi. En ennustanut sitä, se tapahtuu, jos tapahtuu.
Sitten tämä että koko maailma voi pahoin silloin kun minä voin pahoin. No, tavallaan minä olen se koko maailma, eli tulkitsen muita harhaisesti oman tunteeni pohjalta että he tuntisivat samoin kuin minä. Vielä toistaiseksi kukaan ei ole näyttänyt merkkejä samasta pahoinvoinnista mitä minä tunnen sisälläni. Eli tämä on todistettavasti harhaa.
Sitten tietysti se pahin, että koko maailma vihaa minua. Tästä tunteesta en vieläkään ole päässyt irti, se on niin syvään juurtunut. Mutta sekään todistettavasti ei ole totta. Monikin ihminen sanonut minulle nykyään että olen aivan ihana ihminen. Ja tiedän sen. En vain tunne sitäkään kunnolla. Vaikeata ottaa ystävällisyyttä vastaan, edelleen, ystävälliset eleet jäävät minulta huomaamatta. Vaikeaa ymmärtää myös että ex poikakaveri oikeasti rakastaa minua. Pelottavaa ottaa rakkautta vastaan enkä oikein osaa sitä.
On näitä muitakin, mutta tässä pari yleisintä. Toisista olen pääsemässä irti, toiset ovat minussa vahvana edelleen. Toisaalta, se lapsuuden ja nuoruuden Bella uskoo näihin, mutta aikuinen Bella tietää ne harhoiksi. Sano vain sille alitajunnalle että nyt järkiisi siitä äläkä enää usko näihin. Niinpä. En voi lopettaa uskomasta, koska alitajunnassa niin vahvasti uskon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti