Tämä päivä alkanut muuten ihan hyvin mutta ahdistaa ja triggeröi kun sain huonekaverin. Toisaalta se on hyvä juttu, nousee pintaan nimittäin kipupisteitä, tunteita, jotka minun pitää käydä läpi ja käsitellä.
Oivalsin myös tätä kautta sen että en ole inhottava ja irstas isä, olen kaunis Bella, särkynyt lapsi. On vaikeata saada yhteyttä siihen, kuka oikeasti olen, ja tuo isäpersoona jyrää päälle. Se on minussa tiukasti kiinni.
Juttelin parin potilaan kanssa tästä ja kuulemma minusta ei saa iljettävää tekemälläkään. Se helpotti. Että minulla on vain ehkä todella vääristynyt minäkuva kun ajattelen että olen jotenkin inhottava.
Lääkeannostuksen nostaminenkin triggeröi vaikeita tunteita pintaan. Sitä ollaan nyt nostettu vähän liikaa mielestäni. Sillä hieman pienemmällä annoksella se toimi hyvin. Ainakaan minua ei pakoteta syömään sitä sillä annoksella mikä oli isoin mikä sai mieleni ihan sirpaleiseksi.
Pääsen osastolta kotiin huomenna. Ihanaa. Olisin ollut valmis olemaan täällä pidempäänkin mutta oikeastaan tuntuu todella hyvältä päästä kotiin. Saapahan olla taas ihan omissa oloissa ihanassa kauniissa kodissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti