Tunnen syyllisyyttä koska vieläkään en ole alkanut tekemään hyväntekeväisyyttä mistä olen koko elämäni haaveillut. Maailma tarvitsee tarinoita kuten minun, jotka kertovat toivosta, toipumisesta, ilosta surun keskellä ja rakkauden tärkeydestä. Suunnitelmani onkin kirjoittaa kirja tästä ja päästä omalla tavallani vaikuttamaan, valamaan ihmisiin lisää ymmärrystä ja kiltteyttä. Valamaan ihmisiin toivoa paremmasta. Jos tekisimme yhteistyötä, heräisimme henkisesti, ja yhdessä taistelisimme pahuutta vastaan. Ja että pahatkin saisivat jonkinlaista apua, taikka ainakin ne, jotka ovat vain niin rikki että tekevät pahaa, niitä joita ylipäätään voi auttaa. Maailman puolesta taistelisimme yhdessä missä kaikkien elävien olentojen tarpeet huomioitaisiin. Maailmaan jossa luonto kukkii ja kukoistaa. Maailmaan jossa ei olisi turhia sotia, vallanahneita päättäjiä vaan niitä jotka oikeasti johtavat karismalla ja oikeudenmukaisuudella. Sellainen maailma meidän pitäisi antaa lapsillemme perintönä. Ja kasvattaa lapsemme hyvin jotta he huolehtisivat tästä kallisarvoisesta planeetasta.
Minun tarinani mielikuvissani saa ihmiset havahtumaan että jotakin on tehtävä. Että minkälaista hulluutta kaikki ilkeys ja pahuus on. Ettei siinä ole järkeä. Ja että ihmiset alkaisivat arvostaa enemmän ominaisuuksia kuten kiltteyttä yli narsistisen karisman. Näin ainakin toivon kirjani herättelevän lukijoita, jos saan sen ylipäätään kirjoitettua. Mutta sillä kirjalla voisi olla voimakas vaikutus ihmisiin. Ainakin minuun itseeni se vaikuttaa voimallisesti, mitä työstän päässäni päivittäin.
Kaikki on nyt kiinni siitä muistanko ja eheydynkö psyykkisesti että olen valmis astumaan esiin tällä tarinalla. Että muistan tarpeeksi paljon jotta voisin tehdä rikosilmoituksen - jos se ylipäätään onnistuu jos ei ole näyttöä rikoksesta. Mutta vaikka rikosilmoitus ei koskaan onnistuisi, ei se ole automaattinen este haaveitteni toteuttamiseen käytännössä. Voin edelleen kirjoittaa kirjan, vaikka se olisi sitten fiktiivinen romaani joka oikeastaan perustuu tositapahtumiin. En tiedä vielä miten tulee käymään, mutta toivottavasti voin edelleen auttaa - se on tärkein tavoitteeni ja tarkoitukseni. Haluaisin kyllä jakaa tarinani, se olisi niin voimaannuttava ja toivoa ja lohtua tuova. Se ravistelisi ihmiset ajattelemaan että ilkeyden, sotien, ja muun kaltaisen väkivallan on loputtava nyt. Tarinani painottaa sitä että mitä äidinrakkaus on, ja miten sellaista rakkautta meidän tulisi kokea kanssaihmisiin - pyyteetöntä, ehdotonta, vilpitöntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti