Istuin osaston parvekkeella tupakalla ja katselin ikkunasta luontoa. Luonto vain on. Se suorittaa tehtäväänsä täydellisessä harmoniassa. Vuodenajat menevät ja tulevat ja luonto sopeutuu sen rytmiin. Minäkin voin nyt vain olla. Minä olen turvassa.
Rauhoituin. Kukaan ei tule enää seksuaalisesti pahoinpitelemään. Voin rentoutua, voin olla. Missään ei ole mitään vaaroja enää. Nyt voin olla aikuinen nainen, ei täydy jostain syystä olla pieni tyttö.
Tämä päivä on mennyt ihan hyvin Facebookkia päivitellessä, lukiessa, tv:tä katsellen ja herkutellen. Life is good. Varsinkin nyt kun alkaa ymmärtämään että vaarat ovat ohi, voin viimein hengähtää helpotuksesta.
Tämä tulee tästä vain paranemaan. Tuntuu, että elän yltäkylläisyydessä. Tunnen melkein syyllisyyttä siitä mutta eihän se ole keneltäkään pois jos minulla menee hyvin. Aion silti tähdätä vielä muiden auttamiseen. Se helpottaa minunkin oloani, ajatella, että voin jotenkin auttaa.
Selailin vanhojen koulutovereiden profiileja. Toiset ovat kasvaneet ja aikuistuneet ja toiset eivät. Mietin, mitähän he ajattelisivat minusta nykyään. Tunnistaisivatkohan he edes minua? Olen niin paljon henkisesti sekä fyysisesti muuttunut aikojen saatossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti