Kerroin hänelle traumatilanteen jonka aiemmin olin eräälle lääkärille kertonut joka totesi sen niin absurdiksi eikä uskonut ja lätkäisi sen perusteella skitsofrenia-diagnoosin. Tälle lääkärille totesin itse että kuulostaa varmaan absurdilta ja lääkäri vastasi ettei ollenkaan.
Lääkeannostuksestakin oltiin nyt yhtä mieltä. Lääkettä nostetaan muttei niin korkeaksi mitä se korkeimmillaan on ollut. Sen jälkeen katsotaan viikko sillä annostuksella pitääkö sitä laskea vai nostaa vai onko se hyvä näin. Lopultakin minulla on sanavaltaa lääkityksen suhteen. Aiemminhan minut pakotettiin lääkkeeseen, taikka siis annostukseen, joka selvästikään ei sopinut minulle, mutta lääkäri ei kuunnellut.
Nyt on erinomainen fiilis. Takaumat eivät vaivaa. Olen iloinen ja positiivinen. Ja hyvin helpottunut. Itsenikin on helpompi uskoa traumoihini kun muut uskovat. Ja se on todella tärkeää että minua hoitavat tahot uskovat näihin, eli lääkärini ja terapeuttini. Ehkä poliisikin, mutta se tulee sitten joskus aikanaan. Poliisi on vaikuttanut ottavan minut todesta, en ainakaan aikuisiällä kertaakaan ole poliisilta kuullut että kuvittelen. Toisaalta jos oikein muistan, lapsuudessani olen yrittänyt poliisille kertoa eivätkä he uskoneet silloin. Surullista.
Kysyisinkin teiltä lukijani jos ette usko, miksi ette usko? Ja jos uskotte niin miksi uskotte? Ymmärrän sinänsä niitä ketkä eivät usko. Ihmisen mieli voi kehittää erilaisia valemuistoja sekä skitsofreniassa on erilaisia harhaluuloja mitä minullakin on ollut. On siis vaikea ulkopuolisen todentaa mikä on lopulta totta ja mikä ei. Mutta siltikin minulle on erittäin tärkeää että traumojani uskotaan todeksi. Jos ne ovatkin valemuistoja, se kyllä selviää ajan myötä, ja niitäkin muistoja pitäisi uskoa niin kauan kuin ne minulle tuntuvat todelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti