Edellinen päivä meni vatvoessa pahimpia traumoja. Traumatakaumahelvettiä siis, jälleen. Yön onneksi sain nukuttua ihan hyvin, mitä nyt heräilin kammottaviin takaumiin välillä. Keho on jumissa, ei voi ilmaista itseään kuten haluaisi, eli elää traumoja läpi kehollisesti, koska se on niin sekavaa settiä että huh. Pyllistellyt maniassa muille, sylkenyt ihmisiä päin kaduilla jotka vähääkään katsovat väärin, ja sellaista. Sosiaalinen kanssakäyminen perheen kanssa ollut niin omituista että en osaa ottaa normaalisti kontaktia muihin ihmisiin.
Ja sitten siihen päälle tämä pahin, itsetuhoisin ajatus, että tulen niin hulluksi että olen koko maailman hulluin ihminen - sekin jonkin sortin hätähuuto ollut että adoptoikaa minut joku pois tästä perheestä - seota niin täydellisesti että koko maailmankaikkeus posahtaa minun hulluuteeni.
Ja tästä syystä tämä on niin vaikeaa, itseaiheutettu hulluuteni, joka sitten leviää käsistä, koska en vielä ole onnistunut täysin pääsemään noista itsetuhoisista ajatuksistani eroon.
Lääkeannostus on vielä liian pieni, siksikin voin näin pahoin nyt. Toisaalta voimakkaammin käsitellyt asioitani näinä hetkinä.
Olen vain hyväksikäytetty tyttörukka jolla meni mielenterveys jo vauvana. Ei mitään sen kummempaa. Kaikki omituisimmat ajatukseni juontavat juurensa sieltä.
Yritän vähän kai vielä nukkua, jos ylipäätään pystyn nukkumaan.
Ajatellut, että koko maailmankaikkeus posahtaa minun hulluuteni voimasta. Että koko maailma tuhoutuu vain koska tulen liian hulluksi. Nyt onneksi osaan sanoa tuolle pienelle Bellalle ettei se ole totta ja rauhoitti vähän. Sehän tässä on, kun nuo uskomukset vaivaavat minua, mitä olen jo peräti vauvaiällä muodostanut, utopistisia ajatuksia maailmasta. Koko maailmankuvani on pahasti vääristynyt. Nykyhetkessä tiedän tuon kaiken, telepatia on harhaa, ja niin edelleen. Harhainen koko todellisuuteni ollut liian kauan niin kärsin noista harhoista edelleen. Yksi on nämä suuruusharhat itsestäni, joiden onneksi voin todeta olevan niidenkin vain harhaa. Mutta näistä harhoista irti päästäminen ei olekaan ihan helppoa hommaa.
Vaikeaa ymmärtää että on nyt aikuinen jo ja muuttanut omilleni. Vaikeaa olla aikuinen oma itseni kun takaumat jylläävät.
"Lääkeannostus on vielä liian pieni, siksikin voin näin pahoin nyt." Niin ne kai joutuu nostaa sen annostuksen niin pienissä määrissä, että et menisi zombitilaan? Vaan että huiput ja laaksot saadaan eritty pois ja voit ns elää normaalia elämää missä painajaiset ei sekota unia tai elämää? T:CoolMint.
VastaaPoista