Miksi pedofiilejä vihataan niin paljon?

Lueskelin taas Nestorin blogia:

Voiko pedofiili tulla ulos kaapista? | Lapsikohteinen

Tämä. Miksi pedofiilejä vihataan niin paljon? Herättelevä kommentti pedofiilin blogissa, että jopa murhaajia vihataan vähemmän kuin pedofiilejä. Missä kaikki järki? Ymmärrän, että ehkä siksi koska lapsiin kajoaminen seksuaalisesti on niin väärin ja vihaa nostattavaa, mutta en ymmärrä vihaa pedofiiliä kohtaan joka ei satuttaisi lapsia missään mielessä. Heidät pitäisi hyväksyä kuten kuka tahansa muu ihminen. Ja kyllä, ehkä murha rikoksena ei tunnu niin väärältä kuin lapsiin kajoaminen koska lapset ovat tärkeintä vanhemmilleen ja yhteisölle. Ehkä murhaajia ei osata vihata niin koska heitä pelätään.

Kommenttia lainatakseni:

"Tämä on se mitä minä toivon. En ole edes kiinnostunut poistamaan tai merkittävästi alentamaan suojaikärajoja, mutta tämä asennemuutos olisi vain hyvä juttu. Ne jotka apua tarvitsivat saisivat sitä ja tunnustettaisiin se, että ihmisiä mekin ollaan. Mä olen nuorempana ollut suht avoin kaveripiirissä. Läheiset kaverit on hyväksyneet mut, mutta toisten olen kuullut levittävän valheita kylillä. Nykyisessä elämässäni en oikein osaa kuvitella ulostuloa. Tuntuu, että tästä asiasta ei saa puhua kuin yhdellä sävyllä. Jos vähänkin kyseenalaistaa vallalla olevia käsitteitä saa todella agressiivista palautetta. Mitään muuta ihmisryhmää ei vihata yhtä paljon, edes murhaajia. Ihmisten mielissä pelkkä kiinnostus lapsiin tekee ihmisestä hirviön."

Pedofilia on mielestäni surullisin ilmiö maailmassa. Varsinkin jos pedofiilit ovat itse olleet hyväksikäytettyjä omassa lapsuudessaan. Ja muutenkin. Ihmisryhmä jota vihataan armotta ja joka ei voi koskaan normaalisti toteuttaa seksuaalisuuttaan syyllistymättä rikokseen ja rikkomatta pahasti jotakin lapsiparkaa. Eikä edes voi olla omana itsenään yhteisössä vaan joutuu salaamaan niinkin olennaisen osan itseään muilta.

Kerron nyt jotakin todella arkaluonteista mitä en ennen ole itsestäni paljastanut, mikä helpotti suunnattomasti oloani nyt kun asian muistin. Pelkäsin siis tosissani kuudennella luokalla olevani itsekin pedofiili.

Sanon sen kai ääneen jotta rikkoisin hiljaisuuden. Näistä asioista pitäisi pystyä puhua suoremmin. En muista tätä sen tarkemmin, mutta pelkäsin ehkä kiihottuvani pikkutytöistä. Näin joku aika sitten naapurin ikkunasta puolialastoman pikkutytön ja ihmettelin suorastaan etten tuntenut yhtään minkäänlaisia seksuaalisia tunteita. En tiedä miksi mutta ihmettelin sitä. Ei mitään. Äidillisiä tunteita vain. Pienet tytöt ovat sieviä ja somia, mutta se ei tarkoita seksuaalista kiinnostusta. Saattaa sitä ihailla kaunista kukkaakin tuntematta seksuaalista vetoa kukkiin. Niin sitä parhaiten kai kuvailisi. Tappaisin itseni mieluummin kuin olisin pedofiili. Tiedostan, että jos olisin pedofiili, olisin saanut niin kovat traumat lapsuudestani että olisin pedofiili pelkästään niiden takia ja parantumattomasti sairas.

Pakko myöntää että jopa minulle on arkaluontoinen asia puhua tästä ääneen saati jos olisin oikeasti pedofiili joten en ihmettele yhtään mikseivät pedofiilit uskalla tulla kaapista ulos, ja minä sentään en edes ole.

Hyi vittu, on vastenmielinen ajatus kiinnostua lapsista siinä mielessä, huomasin, kun katselin jotakin junnuviisuvideota. Onneksi näin.

Pedofilia-asian avaaminen itseasiassa avasi nyt paljon lapsuudentraumoja. Minähän siis toisin sanoen kasvoin kiinni pedofiliaan. Olin itse vasta lapsi kun minua hyväksikäytettiin. Pedofilia on olennainen osa menneisyyttäni. Avasi vähän traumoja taas uudella tavalla pohtia tätä lapsiseksuaalisuusteemaa. Muistan paremmin oman hyväksikäyttöni kun avasin tämän salaisen arkun. Ja tuntuu paljon helpommalta käsitellä omia hyväksikäyttökokemuksiani.