Ei koskaan saa luopua toivosta

Kiitos teille kaikille jotka olette kommentoineet toisella sivustolla blogiani kiinnostavaksi! Tännekin olisi mukavaa saada enemmän kommentteja, joten kertokaa toki, mitä mieltä olette kirjoituksistani? Ovatko ne kenties ahdistavaa vaiko kiinnostavaa luettavaa? Hyvää päivää juuri sinulle siellä, lukijani, ja saa heittää edelleen toiveita mistä kirjoittaisin, niitä kaivataan, välillä on vaikeaa itse keksiä mistä kirjoittaa! Vietä mukava päivä ja tsemppiä kaikille vertaisille joilla on samoja kokemuksia! Onko teillä lukijoilla kenties itsellänne traumoja vaiko muuten vain olette uteliaita mitä tällainen traumatisaatio tekee ihmiselle? Suukkoja!

Tiedän, mitä pahin mahdollinen kärsimys on. Mutta tiedän myös sen, miten se palkitsee lopulta, kun kaikki kärsimys on kärsitty läpi. Se tie on tuskallinen ja paikoittain mahdottoman tuntuinen, mutta aina on toivoa niin kauan kuin elää. Ei koskaan saa luopua toivosta. Ellei sitten se helpota oloa, että luovuttaa, mikä on sekin ihan okei. Mikä kelläkin toimii parhaiten. Tiedän täyden helvetin ja tiedän miten palkitsevaa on hippusenkin verran eheytyä. Minulla on suuri missio valottaa tätä maailmalle, jos onnistun siinä, niin ainakin toivon, taikka kuvittelen, että voisin vielä saavuttaa jotakin merkittävää tällä kokemuksellani. Jos ei muuta niin elää itse hyvää, tasapainoista arkea, ja siinä sivussa keskittyä enemmän ja enemmän auttamaan muita. Voin vaikka kirjoittaa blogia lopun elämäni jos ei kirjaa koskaan tule, se on varma. Ja mielenkiinnolla odotan, mitä eheytyminen vielä tuo eteeni elämässä. Olen vasta kolmekymmentäkolmevuotias, kymmenen vuoden päästäkin vielä nuori nelikymppinen, ja viime kymmenen vuotta ollut täynnä hurjaa eheytymistä, joten varmasti kymmenen vuoden kuluttua olen jo pitkällä. Sitä odotellessa. Elämä vie ja ottaa ja elämä antaa. Parempia vointeja kaikille.