lauantai 23. elokuuta 2025

Voin olla jälleen vain minä

Voin olla pieni, raiskattu tyttö. Voin olla jälleen taas vain minä, vain Bella.

En joudu vetämään isän roolia enää suojakilpenäni maailmaa vastaan. Voin tulla tähän maailmaan arkana, haavoitettuna pienenä tyttönä eikä kukaan silti satuta koska olenhan niin nätti ja söpö ja kaikkea. Minun ei täydy muuntua rumaksi isäksi vain jotta piilottaisin sisimpäni sen roolin alle. Minä voin tulla esiin omana itsenäni.

Olen vasta alussa sisäistämisessä mitä todella on ollut. Muistan että olen romanttisesti rakastunut perheenjäseniin mutta sen asian sanominen ei tunnu missään - en tunne niitä tunteita, vielä, joita olen tuntenut heihin.

Minun ei täydy enää esittää ketään kuka en ole. Ei täydy pakottautua rooleihin vain suojellakseni itseäni likaantumiselta. Maailma ei tahri minua likaan enää jos näytän sisimpäni maailmalle.

Se arka tyttö on lopulta kadonnut näkyvistä kokonaan. Sitten se alkoi omaksua vaikutteita muista, kuten isästä. Se sulautui isän kanssa yhteen ja muuttui isäksi. Se ei enää löytänyt omaa tyttömäistä identiteettiään. Siitä tuli poikatyttö-tyttöpoika. Se kadotti sukupuolen kokemuksensa. Se kadotti herkän itsensä. Nyt teen paluuta takaisin ajassa, löydän tuon herkän ja satutetun tytön luo ja ojennan kättäni ystävällisesti, lempeästi, häntä kohti, sanoen, älä pelkää, minä otan kiinni sinusta, minä suojelen sinua. Se tyttö epäröi luottaa. Eikä mikään ihmekään, sen jälkeen mitä se on kokenut kun on luottanut johonkuhun.

Se tyttö hymyilee vähäsen. Nyt se tyttö on tässä hetkessä. Se tyttö olen minä. Ja minä olen integroitunut minuksi juuri nyt, tässä. Ihanaa olla minä. Se tyttö suorastaan tulvii rakkautta itseensä päin nyt. Minä tulvin rakkaudesta itseäni ja tuota haavoitettua tyttöä kohtaan.

Tämä tyttö saa lopultakin rakastaa eikä rakkaudessa ole mitään pahaa, väärää. Tämä tyttö voi olla itsevarma. Tämä tyttö voi olla juuri se joka syvällä sisällään on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voin olla jälleen vain minä

Voin olla pieni, raiskattu tyttö. Voin olla jälleen taas vain minä, vain Bella. En joudu vetämään isän roolia enää suojakilpenäni maailmaa v...