Mietteitä ja pohdintaa

Jei, sain välit sovittua yhden naapurin kanssa. Meillä meni välit poikki joksikin aikaa kun olin hänelle puhunut traumoistani avoimesti ja sitten selvisi ettei hän olisi halunnut kuulla niistä, että ne järkyttivät häntä liikaa. Käski minua olemaan puhumatta hänelle enää. Äsken olin tuossa tupakilla ja hänkin oli ja kuulin eilisessä keskusteluryhmässä missä hänkin oli että yrittänyt lopettaa tupakanpolton niin varovaisesti kysyin häneltä että anteeksi, et sitten päässyt tupakasta irti? Hän vastasi että joo. Sitten pahoittelin hänelle sitä aiempaa, miten olin avautunut hänelle, ja että harmittaa että meillä meni välit koska hän on kuitenkin kiva ihminen eikä minulla ole kovinkaan montaa kaveria täällä. Hän sanoi että ei mitään, kaikki okei, ja että minäkin olen ihana ihminen. Sitten kysyin että voidaanko yrittää uudestaan olla kavereita ja hänelle se sopi. Oli tulla itku siinä ja hän sanoi että ei mitään hätää. No, tuntuu tosi hyvältä, koska meillä kuitenkin synkkaa ihan hyvin.

Joten tämä päivä on alkanut varsin hyvissä merkeissä. Tunti puoli niin on päiväkahvit olkkarissa, yleisissä tiloissa, sinne tulee muitakin niin voi höpötellä.

Olen aika yksinäinen. On minulla täällä yksi naapuri jonka luona käyn aika usein, aikalailla päivittäin kylässä. Ja nyt toivon mukaan tuota toistakin naapuria voisi joskus nähdä ja kyläillä.

Minulla pidettiin aiemmin täällä asumisyksikössä huolituokioita jolloin olen saanut puhua traumoistani mutta niitä ei enää pidetä ja huomaan sen vaikutukset heti voinnissani. Pitää katsoa josko voisin ennen päivällistä mennä sinne keittiölle juttelemaan ja siinä voisi pitää huolituokioita. Joskus me puhuttiin siitä jotain että voisin mennä ennen päivällistä juttelemaan. No, ylihuomenna onneksi taas terapia, en malta odottaa. Viime viikkoinen jäi välistä kun olin kipeänä.

En oikein tiedä mistä kirjoittaa. Kirjoittaisin laajemmin muistakin asioista, maailman tapahtumista, jos olisin yhtään kartalla mitä maailmalla tapahtuu. Ottaisin kantaa. Se on se korkein tavoitteeni vielä, ottaa kantaa oman kokemukseni siivittämänä. Kertoa kaikesta pahuudesta mitä olen todistanut ja sitä kautta ottaa kantaa miten järjetön tilanne maailmalla on. Miksei ihmisiä auteta? Miksei eläimiä auteta? Miksi ihmiset sotivat? Mitä järkeä pahuudessa on? Ei mitään mieltä, koska ketään elävää ja tuntevaa olentoa ei saisi satuttaa tieten tahtoen. Miksei kukaan auttanut minua ja veljeäni ajoissa? Miksi tilanteen piti kärjistyä ennen kuin tähän puututtiin?

Veli joskus ajoi kolarin. Hän oli yöllä päättänyt lähteä kaverille johonkin toiselle paikkakunnalle. Oletan että hän sai tarpeekseen siinä vaiheessa tilanteesta kotona ja se oli pakoreaktio. Että nyt hän lähtee pois siitä tilanteesta, lopultakin. Hän ajoi kaiketi ylinopeutta ja kolaroi auton. Auto meni paskaksi mutta veljelle ei tapahtunut mitään. Hän oli myöhemmin kuulemma jutellut sitten jonkun sairaanhoitajan kanssa joka oli kysynyt häneltä yksinkertaisesti että miten hänellä menee ja hän oli purskahtanut itkuun. Minulle tuli sellainen vaikutelma tästä ettei kukaan ole koskaan kysynyt yksinkertaisesti noita sanoja häneltä, mitä kuuluu? Mietin, yrittikö veli itsemurhaa ajamalla kolarin, mutta en tiedä. Sieltä hän päätyi osastolle ja jotakuinkin kai sitä kautta lopulta avun piiriin. Hänellä on epävakaa persoonallisuushäiriö -diagnoosi muistaakseni. Ei ole terapiassa mutta juttelee jollekulle kai, joskus. Tarvitsisi varmasti myöskin, kuten minäkin, enemmän apua mitä on tarjolla.

Välitän veljestäni syvästi, sisaruksellisesti. Jos oikein muistan, annoin hänen vapaasti pahoinpidellä minua koska hän ei muuten selviäisi elämästään. En ole varma. Hän on edelleen vanhempien kanssa tekemisissä, käy kylässä viikoittain suunnilleen ja on yötä siellä. En tiedä mitä he siellä tekevät, tekevätkö mitään, jatkuuko insesti? Mikä hiton insesti?

Ei vieläkään tunnu todelliselta tuo insesti mutta mistä sitten nämä tunteet ja pelot kumpuavat jos ei siitä? Tiedän kyllä että se on totta, en vain sisäistä taikka muista kovinkaan tarkkaan. On silti epämääräinen pahoinvointi joka seuraa minua joka hetki ja dissosiaatiohäiriö jonka tunnistan itselläni olevan. Dissosiaatiohäiriö syntyy aina pitkällisen traumatisaation pohjalta. Minulla on taustalla pitkään jatkunutta traumatisaatiota.