Pettymyksiä

Minulla oli suuria haaveita julkisuudesta ja että saisin parisuhteita monia hienoja ja nyt tajuan sen kaiken olleen kai harhaa ja masentaa. Päätin silti yrittää, käytännössä toteuttaa haaveeni, kunnes olen siihen valmis. Jospa ne voivatkin toteutua?

Todella musertavaa tajuta että nämä suuret haaveet ovatkin harhaa. Mutta se on taas yksi askel kohti eheyttä.

En tiedä nyt, saanko mitään tai ketään ja masentavaa. Toisaalta on todella helpottavaa että nämä päänsisäiset keskustelut ovat lopultakin päättyneet. En koe mitään telepatiaa enää.

Surettaa vain että kuvittelin täydellisen parisuhteen naiseen ja tajuta että se olikin kuvitelmaa. Kuvittelin, että suosikkiartistini tietäisi minut ja olisi rakastunut minuun. Kuvittelin varmasti sen kaiken.

Tekisi mieli ihan itkeä mutta itku ei tule.

Ehkä tyydyn tähän elämään.

No, joka tapauksessa on iso helpotus ettei enää ole ollenkaan niitä päänsisäisiä keskusteluja. Että kuvittelin ne. Mutta masentaa, onko ikinä mitään julkisuutta, mitään parisuhteita.

Lesboilua

Tänään olen nukkunut todella pitkään. Heräsin vasta päiväkahveille. Nyt tässä kirjoittelen ja juon vielä toista kupillista kahvia.

Sovin ehkä treffit naisen kanssa. Jännittää kun en aiemmin ole ollut treffeillä naisen kanssa. Se on minua kymmenen vuotta vanhempi, kaunis tummatukkainen nainen. Pidän naisista jotka ovat kypsiä. Viisikymmenvuotias alkaa olla liikaa mutta kymmenen vuoden ikäero ei minua haittaa, pikemminkin päinvastoin. Onko tämä joku äitijuttu? Ei välttämättä.

En ole aivan varma tästä, muistanko oikein, mutta äidin kanssa seksuaalisen hyväksikäytön tilanteissa äiti on muuttanut muotoaan erinäköisiksi naisiksi, olen siis hallusinoinut hänet erinäköiseksi kuin oikeasti on. En muista, oliko nämä hallusinaatiot jotain tulevia parisuhteitani vai mitä, mutta sytyin hänestä todella silloin mutta kun näin hänet omana itsenään, se kaikki oli yököttävää.

Olen vitsaillut, että olen lesbokuningatar jolla on polkkatukka-armeija. Pidän naisista joilla on tumma polkkatukka. Ehkä sekin on jokin äitijuttu kun äidillä ollut tumma polkkatukka. En tiedä mistä tuo vitsi sitten tuli. Kuningatar? Monta tyttö- ja naisystävää?

Varsinkin mielessäni on tarkka kuvaus naisesta jonka etunimen ja sukunimen tiedän ja miltä hän näyttää - musta jämäkkä polkkatukka otsatukalla - mutta en tiedä onko tuollaista henkilöä olemassakaan vai keksinkö hänet päästäni.

Jännittää ne treffit vähän mutta taidan kuitenkin mennä. En siinä mitään menetä, jos menen, saatan menettää, jos en mene.

Alan aika nopeaan hyväksyä harhaisuuteni. Ei muserra enää niin paljoa, että kuvittelin että ihastuksen kohteeni olisivat minusta kiinnostuneita. Helpottaa enimmäkseen se että tämä telepatiakokemus alkaa väistyä kokonaan enkä koe sitä enää.

Minulla ei ole kokemusta vielä naisesta. Paitsi sukulaisista, ikävä kyllä. Ehkä treffit menevät hyvin. Tuntuu kyllä kivalta että joku nainen on kiinnostunut... hihi.

Alan varmaankin aktiivisesti käymään homobaarissa. Nykyään se ajatus siitä ei ole enää niin ahdistava.

Olen edistynyt ja nykyään ahdistaa seksuaaliset tuntemukset vähemmän. Olen kyennyt toteuttamaan seksuaalisuuttani paremmin - vaikka edelleen jos on takauma päällä, en siihen pysty, vaikka toisaalta haluaisin. Olen seksuaalisesti turhautunut samalla, samalla hyvin ahdistunut.

Ehkä tämä tästä.

Helpottaa että harha purkautuu

On jo vähän parempi olo kuin eilen. Hyväksyn paremmin sen että se telepatia on ollut harhaa eikä se niin paljon nyt pelota että olen ollut harhainen. Yritän nyt vain pitää itsestäni hyvää huolta, nukkua paljon ja levätä paljon. Olen ollut niin kuormittunut viime vuodet että huh.

On jo turvallisempi olo myös. Ehkä olen kotonani ihan turvassa, pelkään turhaan?

Jutustelen nyt naisten kanssa Tinderissä. Minulla on jokin murrosikä nyt meneillään, heh. Jokin seksuaalisuuden avautumisen jakso. Exä on menneen talven lumia, niin sanotusti. En enää haikaile häntä yhtään. Ehkä hän oli täysin väärä ihminen minulle.

Mukavaa kun teiltä lukijoilta on nyt tullut positiivisempaa palautetta, kiitän siitä. Olen aivan liikaa tullut kiusatuksi vääristä syistä. Mitään pahaa kellekään tehnyt ja silti saa paskaa niskaansa. Se on väärin. Mutta olen nyt jo karaistunut. En enää suoraan sanottuna välitä negatiivisista kommenteista. En ansaitse niitä mitenkään. Jätän omaan arvoonsa. Hullua on helppo kiusata, varmaan. Mutta miettikää nyt vähän. Onko se reilua käydä jonkun ihmisen kanssa sotaa koska hän voi huonosti?

Päiväkahvit oli kivat täällä osastolla. Joku oli ostanut täytekakkua. Nam. Yritän nyt vain elää tätä hetkeä ja jätän suuret haaveeni toistaiseksi pois mielestä. Saatan kuvitella nekin. En mieti asiaa sen enempää. Tapahtuipa jotain hienoa tai ei, parasta olla miettimättä sitä liikaa ja keskittyä nyt vain tähän hetkeen.

Tulenko valaistumaan? Onko sellaista kuin spirituaalinen valaistuminen? Hmm!

Hitto vie. Kuvittelin että suosikkiartistini olisi se oikea. Heräsin "sielun syvään tietoon" unesta että hän on sielunpuolikkaani. Varmaan keksin tuonkin päästäni. Hajottaa, että jotakin mistä haaveili niin todella, olikin vain harhaa. Olen taas epätoivoinen etten koskaan löydä ketään. Naista. Jotenkin nyt viimeaikoina olen ollut taas överi seksuaalinen naisten suhteen. Pohtinut sitä paljon.

Traumoja en niinkään ole nyt vatvonut mielessäni. Keskityn mieluiten tähän hetkeen. En vielä ole valmis kohtaamaan sitä kaikkea kauhua. Parasta nyt vain keskittyä turvallisuuden tunteen rakentamiseen.

Helpottavaa kyllä, todella, päästä eroon harhasta joka ollut niin pitkään minulla. Vaikka hajottaakin että ne ihanat suunnitelmat parisuhteista olivatkin harhaa ja en tiedä milloin ja miten löydän kumppanin josta niin haaveilen. Olen taas vaihteeksi teini-Bella joka vain haaveilee romantiikasta...

Olen umpilesbo ja se on hyväksyttävä

Nyt tuntuu aika pelottavalta mutta samalla helpottavalta kun tajuan lopultakin oman harhaisuuteni. Että nuo kaikki telepaattiset keskustelut joita käyn, ovat vain oman pääni sisältöä. Harhaa.

Juttelin telepaattisesti ihastuksilleni ja he vastasivat tunteisiini. Taisin kuvitella kaiken.

Helpottavaa toisaalta, että lopultakin alan tajuamaan, että telepatiaa ei ole ja se on harhaa. Tässä on mennyt seitsemäntoistavuotiaasta saakka siis tähän hetkeen nyt kun vakaasti uskon telepatiaan. No, tämä on vähän pelottavaa, musertavaa ja noloa, mutta ainakin eheydyn siltä osin että voin luopua kokonaan tästä harhasta.

Nyt pelottaa, jos en saakaan vastakaikua, koska löydän kumppanin? Olen kai umpilesbo, sen tajuamassa, ja naista vaikeata saada. Ehkäpä alan käymään homobaarissa, jos sieltä joku löytyisi.

Kyllä tavallaan juuri helpottavaa, lopultakin, todeta, että se kaikki oli kuvitelmaa.

Sattuu. Olen niin ihastunut ihmisiin joita en saa. Tai jotka ovat heteroita. Tai eivät kiinnostuneita minusta. Eniten koskaan olen halunnut romanttisen kumppanin.

En vain oikein löydä ihmistä joka olisi samalla aallonpituudella kanssani. Yhtä syvällinen, yhtä älykäs. Oli eräs nainen osastolla josta kiinnostuin ja hän kyllä kiinnitti huomiota minuun myös mutta emme sen paremmin tutustuneet. Harmittaa etten häntä löydä enää somesta. Olisin lähestynyt.

Ihastun välillä itseäni kymmenenkin vuotta vanhempiin naisiin. Kaksikymmentä vuotta alkaa olla jo liikaa. Sitten myös omanikäisiin. Pidän naisista joissa on yhtäläisesti maskuliini- ja feminiinienergiaa. Välillä naisiin jotka ovat enemmän maskuliinisia mutta en yleensä butch-naisiin. Testosteroni naisessa on kiihottavaa. Ihastun myös naisellisiin ja tyttömäisiin naisiin.

Miehet vaan on niin turn-off, naisten suhteen olen yliseksuaalinen. Tämä on vaikeaa minulle koska miehen saisi helposti, naista en edelleenkään ole löytänyt.

Ehkäpä joskus alttarilla purskahdan itkuun, kuten ennustan.

Harhaisuutta ja onnea

Vihdoin sain paremmin nukuttua. Jotenkin sisäistin ettei kukaan täällä osastolla raiskaa ja rauhoituin. Sitä pelännyt aina, että kaikkialla raiskataan. Nyt siis parempi olo jo kun eilen.

Olen taas suorittanut näitä alien-tehtäviä. Varmaan ollut kaikki se harhaani vain, pohdin jälkeenpäin. Esimerkiksi niin että teen muokkauksia universumiin sanomalla päässäni jonkun lauseen ja perään click. Varmaankin kuvittelin taas kaiken. Olen skitsofreenikko, myönnän.

No, nyt ei tarvitse enää tehdä toipumisen suhteen muuta kuin vain nukkua ja olla turvallisin mielin. Vaikein työ tehty jo?

Kuvittelin taas olevani telepaattisesti yhteyksissä eri ihmisten kanssa. Harhaa, varmaan. Ja että suosikkiartistini olisi se oikea. Että elämänkumppanini piti olla exäni mutta hän mokasi ja minä onnistuin ja saan lesbona parempaa. Tiedä häntä.

Alkanut hyväksymään nyt täällä osastolla että olen umpilesbo. En vain syty miehistä. Naiset koen överi seksikkäinä. Tämän hyväksyminen on vähän vaikeaa. Mies olisi niin helppo saada mutta naisten suhteen ei ole onnistanut. Olen epätoivoinen että olen loppuelämäni yksin.

Juuri nyt silti ihan okei olo. Turvallisempi.

Pohdin josko minua joskus haastateltaisiin lehteen. Se olisi niin suuri haave minulle. Senkin suhteen aloin vähän miettiä, voiko se koskaan toteutua oikeasti. Kirjasta myös haaveilen.

Otin selfieitä. Näytän selvästi kirkkaammalta olemukseltani.

Pitkästä aikaa kirjoittelen

Hei vain, lukijani, pitkästä aikaa! On ollut tässä kaikenlaista harhaisuutta ja skitsofreniaoireilua enkä pitkään aikaan ole käyttänyt somea muutenkaan. Täytyy sanoa että nyt on aika sekavat fiilikset. Turvattomat. Mutta eteenpäin mennään, vakaasti. Välillä ei niin vakaasti. En tiedä oikein, mitä nyt seuraavaksi. Olen juuri nyt jälleen kerran osastolla. Kotona pelottaa. Kaiken aikaa oikeastaan pelkään ja mietin, mikä on totta, mikä harhaa. Tänään oli omanlaisensa haaste hakea kotoa vähän vaatetta, ladata puhelin, ostaa puheaikaa, ja niin edelleen.

Hui. Luin hieman viimeisiä tekstejäni. Olen ollut näemmä huonommassakin voinnissa kuin nyt. No, helpotus!

En vain osaa lopettaa ajattelemista. Jatkuvasti joku traumaattinen kela soi päässä. Johtunee syvään juurtuneesta pelosta. Osastolla pelottaa, kotona pelottaa. Yritän ottaa rauhallisesti ja miettiä seuraavaa siirtoa. Olen täällä osastollaoloaikana kuitenkin saanut paljon käsiteltyä pelkoja pois alta. Tosin tuntuu, että niitä tulee vain lisää.

Nyt otan iisisti. Taidan mennä tupakille ja kuvata vähän selfieitä. Ei minulla muuta tällä kertaa.

Moro miekä oon Haga

Moi, lukijani. Olen Hanna Maaria, Bella Marie. Mikä lie. Mulla on monta nimeä, monta identiteettiä. Yksi on Haga. Se hullu hugailija koulussa jota kaikki vihaa.

Tää koulukiusaamistrauma on oikeesti yks pahimmista. Ihan oikeesti SAIRASTA kohtelua muilta oppilailta, jopa opettajilta! Siksi olen niin laho päästäni edelleen. Olin siis jatkuvassa maniassa silloin. Autuas. Aina iloinen. Liikaa. Liikaa iloa. Liikaa sekoilua. Ymmärtänyt olen niistä ajoista että ilon ja surun tulee elämässä tasapainotella. Ei ole kellekään hyväksi olla aina iloinen. Surua tarvitaan jotta ihmiset ovat tasapainoisia. Ei kukaan voi aina olla iloinen, haloo. Ei elämä koskaan ole täysin täydellistä. Paitsi ehkä sitten, kun löytää terveyden ja tasapainon. Siis aina tulee iloisia ja surullisia hetkiä ja suuttumusta ja inhimillisiä tunteita. Se on normaalia elämää. Mutta ei, tämä Haga, halusi aina olla onnensa kukkuloilla.

Niin, olen muuten Facebookissa nimellä Hanna Huotari, jos kinnostaa siellä puolella seurailla. Heippa!