Tällaisena ensimmäiseksi muistoni tulevat mieleeni kun mietin niitä. Koko tilanne on vääristynyt jonkinlaiseksi hyvyyden ja pahuuden väliseksi taistelukentäksi jossa olen itse enkeli ja miehet ympärilläni ovat demoneita. En ole varma olenko todella hallusinoinut näin niissä tilanteissa koska olin niin psykoosissa hyväksikäytön yhteydessä vai onko se vain symboliikkaa jota olen myöhemmin kehitellyt.
Tässä on tilanne siitä kun mies ilmaantuu ovelleni uhkaavana ja pelottavana ja säikähdän sitä. En oikein pidä siitä että tekoäly loi miehelle veitsen mutta olkoon. Se mies on ollut tarpeeksi pelottava ilman veistäkin. Tämä muistikuva on kirkkaasti mielessäni. Uhkaava mies ovella joka aikoo tehdä jotakin pahaa ja väkivaltaista, josta näkyy lähinnä siluetti.
Tästä pidän eniten. Tähän voin samaistua eniten. En muista sitä kunnolla mutta monissa kuvissa, joita pääni sisällä on, on nimenomaan joukkoraiskaus. Eli olen miesten ympäröimä ja anelen armoa, sitä saamatta. Yleensä heillä on aseet. He vain virnuilevat, itse olen joko hätääntynyt ja tottelen tai sitten toisissa kuvissa hyvin aggressiivinen enkä pelkää lainkaan, olen vain ärsyyntynyt koko tilanteesta ja pistän vastaan.
Minä yksin hauraana itkemässä huoneessani kun mies on ovella uhkaavana. Tilanne ennen raiskausta.
Riitelyä oli kotona muistaakseni paljon ja tässä tilanne siitä. Huudan vasten miestä jolla on puukko kädessä ja se pysyy tyynenä ja katsoo minua kun raivoan. Haukun sen pystyyn, mikä ruma miehen irvikuva se on.
Tästä piti tulla joukkoraiskaustilanne jossa olen nyrpeänä ja kädet puuskassa, "en anna". Noiden miesten kuuluisi katsoa naiseen päin mutta tekoäly päätti toisin. Naisen reaktio on aikalailla juuri sama kuin minulla oli kun vastustin niitä miehiä jotka joukkoraiskasivat minut.
Syljin aina isää halveksuvasti päin kasvoja ja hän raivostui. Ilmaisin näin sitä miten yököttävänä hänet kaikin tavoin koin ja puolustauduin jotenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti