Lukioikäisenä varsinkin olin pakkomielteinen tyttörakkaudesta. Olin hyvin ihastunut yhteen tyttöön silloin ja edelleen olen. Hänelle tunnustinkin tunteeni ja hän ilahtui. Mutta tulkitsin sen niin että hän oli vain imarreltu emmekä sitten enää jutelleet. En ole ikinä ollut naisen kanssa.
Ehkä hänen sekä suosikkiartistini kautta pidän naisista joilla on tumma polkkatukka. Minulla on hyvin tarkka kuvaus lisäksi mielessäni naisesta josta en ole varma mitä se on. Kuka se henkilö on vai onko sellaista henkilöä olemassa? Tiedän hänen nimensä, ulkonäkönsä, missä asuu, mitä tekee ja minkä ikäinen on.
En taas muuta haluaisi kuin löytää tyttöystävän tai naisystävän. Kymmenen vuoden ikäero ei haittaisi. Toisinaan ihastun itseäni kymmenen vuottakin vanhempiin naisiin. Yhteen tutustuin osastolla kerran mutta ikävä kyllä en häntä enää somesta löydä. Harmittaa.
Katselen vain Youtubesta lesboaiheisia videoita. Sydän särkyy.
No, jotakin positiivistakin. Päädyin siihen että haaveilen mistä haaveilen. Julkisuudesta, siis. En hylkää niitä haaveita. En tiedä toteutuuko ne mutta haaveileminen kuitenkin tuo hyvää mieltä, uskotella itselleen, että ne haaveet voivat toteutua. Ja ehkäpä tyttörakkaushaavekin voi toteutua vielä. Pitää vaan mennä jonnekin missä tavata naisia, kuten homobaariin. Ehkä alan aktiivisesti siellä käymään nyt kun baariin meneminen ei ajatuksena ahdista niin paljoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti