Ei enää niinkään hajota se että harhat olivat harhaa. Pääsen aika hyvin yli niistä.
Olen nyt vähän tuuliajolla. Kotona pelottaa. Toisaalta pelkään yhtälailla olin missä hyvänsä. Mutta jos pelot jatkuvat niin harkitsen muuttoa toiselle paikkakunnalle. Minulla on nyt suunnitelma. Olen toistaiseksi täällä osastolla. Kun kotiudun, jos en siedä pelkojen kanssa tai ne eivät mene ohi, alan etsimään uutta asuntoa. Siksi aikaa kunnes asunto löytyy, olen joko kotona tai osastolla.
Rauhoittaa mieltä kun on suunnitelma ja pelottaa vähemmän. Vähemmän vain ajelehdin.
Jotakin hyvääkin kaikessa on. Alan hyväksymään hiljalleen sen, mitä on. En vaadi suuria elämältä. Hyväksyn sen vaikka menee huonosti. Annan tilanteen olla mikä se on.
Helpottavaa myös ettei telepatiaharhat ole tulleet takaisin. Pääsin niistä kai lopullisesti eroon. Vaikka osa niistä olikin positiivisia - kuvittelin ihania parisuhteita joita ilmeisesti en tule koskaan saamaan.
Käyn nyt läpi surua ettei suuret unelmani käykään toteen - vaikka taustalla onkin ajatus että jotkin niistä voivat oikeasti toteutua. Suren silti sitä ettei mitään hienoa koskaan tule tapahtumaan, mistä psykoosissa haaveilin. Haaveilin todella, todella suuria. Aivan niin suuret haaveet tuskin toteutuvat.
Nyt otan rennosti. Nukun paljon. Pidän itsestäni huolta. Jokin toivo elää, että ehkä kaikki järjestyy. Ehkä kaikki on taas mennyt juuri oikein vaikkei siltä ehkä tunnu?
Tosiaan se on hieno taito, hyväksyä, mitä on, ja tyytyä siihen. Tiettyä vaatimattomuutta elämältä. Se nöyryys saa vain nauttimaan enemmän sitten niistä hienoista asioista joita ehkä voi vielä tapahtua.
En vaadi mitään. En halua mitään. Tyydyn siihen mitä on. Se riittää.
Välillä tapahtuu jotakin ikävää mikä myöhemmin osoittautuu siunaukseksi. Ehkä tämä nykyinen tilanne on sellainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti