Tänään pidettiin keskusteluryhmää, aiheena kiitollisuus. Mietin mitä kiitollisuudenaiheita minulla on.
Ensinnäkin se että on oma koti joka on sievä sisustukseltaan ja turvallinen. Eläke tulee ja olen kuin jatkuvalla lomalla. Myös se että saan täällä ruoat valmiina ja se että on mukava yhteisö johon tuntee kuuluvansa. Yöt saan nukuttua hyvin. Olen korkealla taajuudella spirituaalisesti ja se tuo viisautta ja tunnen enimmäkseen iloa (vaikkakin myös epämääräinen tuska vaivaa päivittäin). On ihanaa olla minä. Elän mikä on itsessään pieni ihme. Minulla on paljon aihetta kiitollisuuteen.
Näen kuutamon taivaalla hohtamassa sinistä valoa. Ulvon kuin susi tuskaani. Yö tuntuu äärettömältä. Vaan viimeisetkin kyyneleet kun vuodatin, huomaan sen. Katson pimeyteen ja näen purppuraista hohdetta. Kuutamo laskeutuu ja aurinko nousee. Hämmennyksen vallassa olen ja koko tämä hetki on pysähtyvä. Kuutamo on enää vain muisto menneestä. Lopulta purppuran hohto vaihtuu pirteän oranssiksi. Katson ilon kyynelten virratessa poskillani tuota valoa ja ymmärrän, yö ei ole ikuinen. Aamu valjennut on ja täynnä mahdollisuuksia toteuttaa unelmiaan.
Tässä onnellisten unelmien biisini!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti