Täällä pyydettiin postausta koulukiusaamisesta ja lääkityksien kanssa kamppailemisesta ja niiden haittavaikutuksista ynnä muusta. Kerron siis tässä vähän niistä.
Minullahan siis menee antipsykoottinen lääkitys, kaksi eri lääkettä. Diagnoosini on paranoidinen skitsofrenia. Tuo diagnoosi ikävä kyllä viestittää minulle siitä ettei traumojani oteta, vieläkään, todesta. Tosin lääkäri ei kuulemma poissulje sitä että minulla olisi traumaattinen historia minkä myötä skitsofrenia puhjennut. Myönnettäköön, minulla on aika utopistisia ajatuksia maailman pelastamisesta, alieneiden kanssa telepaattisista keskusteluista ja telepatiasta ihmisten välillä. Joten voi olla että diagnoosi on ihan oikea. Joka tapauksessa, lääkitys ei vaikuta näihin harhoihin mitenkään. Yrittänyt lääkärille puhua tästä mutta lääkäri on eri mieltä. Kuulemma nyt ei tarvitse muuttaa lääkitystä kun menee hyvin. (Pieni ihme että kerrankin lääkäri toteaa että menee hyvin!)
En ole aivan varma tuon lääkkeen haittavaikutuksista. Joko se johtuu lääkkeestä että telepatian kokemukseni on vain pahentunut tai sitten siitä että se on tätä minun omaa edistymistäni minkä vuoksi se nyt tuntuu korostuvan. Tai toisaalta se on helpottanut, toisaalta, toisinaan, pahentuu. Mitä tiedostavampi olen sen enemmän tuo telepatian kokemus korostuu. Telepatialla siis tarkoitan sitä että olisin telepaattisesti yhteydessä muihin ihmisiin eikä minulla ole omia rajoja. Se saattaa liittyä insestiin, kun insestissä kaikkien rajat liukenivat toisiinsa, niin sieltä sitten tulee tämä ajatus telepatiasta. Tai sitten varhaislapsuuteen liittyy missä telepatia oli ainut keino viestittää vanhemmille että ei voi hyvin.
Koulukiusaamiseen seuraavaksi. Olin luokan outo tyttö. Tyttö, joka tahtoi olla jokin (muu) eläin kuin ihminen. Tyttö joka fanitti piirroselokuvia. Tyttö joka löysi furry-fandomin. Tyttö joka puhui rivoja ja naisia halveksuen. En muista myöskään koulukiusaamisaikoja kunnolla. Mutta sieltä on jäänyt se kokemus että kaikki vihaavat. Surullista.
Muistan olleeni ihastunut luokan komeimpaan poikaan. Outo tyttö ja suosittu poika, mahdoton yhtälö. Katselin kadehtien muita luokan tyttöjä, miksen voi olla kuten he, sievä, siro ja nätti? Olen nyt menettänyt itseni kokonaan ja sen lisäksi minulla on pojan hartiat. (Olin todella leveäharteinen, varmaankin hyväksikäyttöjen takia testosteronia täynnä koko keho.) Ja nyt leikkasin hiuksenikin lyhyeksi ja näytän ihan pojalta. Se poika kommentoikin jotakin siihen suuntaan että näytän pojalta. Nykyään olen saanut tuon sukupuoli-identiteetin takaisin - tunnen taas olevani tyttö. Se tuntuu hyvältä.
Hymyilin kaikille sitä outoa hymyä, isän hymyä. Kutsun sitä isänaamariksi vitsillä. Isänaamari matkaan ja menoksi! Isänaamari suojelee minua muiden katseilta. Jospa näytän mahdollisimman etovalta niin ne eivät lähentele minua? Ja etovin katse on juuri isän hymy. Toinen etova ilme on se irvokas, samalla pelokas, irvistys tai hymy. Se on sekoamiseni ilme. Se on mielenvikaisin ilmeeni. Heijastelin sillä pahoinvointiani.
Voi taivas mitä olen kokenut.
Koulukiusaamiseni ei muistaakseni mennyt fyysiseksi onneksi. Eikä se jatkunut enää yläluokilla, alakoulussa vain. Yläluokilla meidän luokalla oli yksi tyttö jota kiusattiin. Menin yleensä puolustamaan häntä. Pojat kiusasivat todella lapsellisesti sitä tyttöä. Siihen liittyi myös fyysisiä piirteitä sen tytön kiusaamiseen.
Alaluokilla puolustin itse itseäni. Muistan yhden ylpeyden hetken kun puolustauduin luokan suositun tytön kiusaamiselta. En muista mitä sanatarkkaan sanoin mutta jotakin sellaista kuitenkin ettei hän osannut siihen mitään vastata. Hän tuli jotakin minulle vittuilemaan. Sanoin jotakuinkin näin: luuletsä että mua kiinnostaa yhtään mitä mieltä sä oot musta? Se tyttö oli hetken aikaa hiljaa, ei osannut vastata mitään. Sitten se kivahti mielenosoituksellisesti, kääntyi ja käveli pois. Olen edelleen ylpeä tästä.
Luokkalaiset luultavasti vain nauroivat ilmeilleni ja sille pelleilylle. En muista tarkkaan. Ajattelin kuitenkin, että olen niin vihattu, hullu, outo ja ruma että minun tahdotaan kuolevan pois. Tämä särkee sydäntäni. Edelleen kamppailen tuon tunteen kanssa, että olisin kaikkien vihaama.
Mutta nyt minulla on todella mukava yhteisö täällä ja opettelen luottamaan siihen että olen pidetty!
Koulukiusaaminen on jättänyt melkeinpä syvemmät arvet kuin insesti ja muu väkivalta. Se on jättänyt syvimmät arvet että ei ole uskottu kun olen yrittänyt insestistä kertoa. Sanottu, että olen hullu ja kuvittelen. On myöskin kaiketi suututtu jos oikein muistan. Tämä raivostuttaa edelleen.
Tulla joukon hylkimäksi, jäädä yksin tuskansa kanssa, ei voi kellekään kertoa. Se oli pahinta.
Nyt vasta sitten opettelen hiljalleen muodostamaan luottamusta ihmisiin että olen muiden mielestä ihan kiva ja hyvä tyyppi ja ei täydy pelätä omaa outoa käytöstä että joku saisi siitä syyn kiusata! Oudolla käytöksellä tarkoitan sitä kun menen hiljaiseksi ja araksi ja työnnän muita sitten pois luotani eri tavoin. Pelkään, että ihmiset kaikkoavat silloin luotani kun työnnän heitä pois. Oikeasti haluan muodostaa yhteyden mutta se pelottaa minua. Ystävällinen yhteys muihin on pelottavaa, olihan insestikin lainausmerkeissä "positiivista" läheisyyttä ja huomiota.
Koulukiusaaminen oli ja meni. Se kaiketi kuitenkin vahvisti minua. En ota niin paljoa itseeni jos joku ei tykkää. Varmaan monin tavoin vahvistanut mitä en tässä nyt osaa eritellä. Olen oppinut pitämään itsestäni vaikka kukaan muu ei minusta pitäisi. Se on arvokas oppiläksy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti