Mietiskelin tässä aihetta pedofilia. En itse ole pedofiili. Syvä helpotus.
Lueskelin vähän erään pedofiilin blogia ja siellä hän kuvaili kiinnostustaan lapsiin, miten vastaanottaisi mielellään haleja söpöltä tytöltä ja että miten noin kymmenvuotias lapsi on seksuaalisesti kiinnostava ja että varmasti kääntäisi päänsä jos kadulla tulisi vastaan.
Tämä sai minut jotenkin nauramaan. Hullunkurista, ehkä, kääntää päänsä kadulla kun tyttölapsi tulee vastaan. Oli pakko nauraa. Ja siinä samassa ymmärsin että en itse ole lapsiin päin. Tosi suuri helpotus. Olen varmaankin joskus teininä tosissaan pelännyt että minustakin tulee pedofiili kaiken sen lapsena tapahtuneen seksuaaliväkivallan johdosta.
Olen alkanut kyseenalaistamaan itseäni, mitä jos minäkin olisin pedofiili? Pienet tytöt ovat sieviä mutta siihen ei liity seksuaalista himoa. Se on kaiketi ihan normaalia, vai? Äidillisiä tunteita tunnen enemmänkin. Turvaa ja hoivaa. Hellyytystä.
Olen ehkä joskus teininä pelännyt että minustakin tulee pedofiili? En aivan muista.
Tiedostan, että jos olisin pedofiili, olisin peruuttamattomasti rikki. Uskon että moni pedofiili on todella rikkinäinen omista lapsuudentraumoista ja hyväksikäytön myötä joka on alkanut varhaisella iällä, on pedofiilinen kiinnostus lapsiin syttynyt.
Mutta minä en ole pedofiili! Mikä suunnaton helpotus.
Pedofilia on maailman surullisin ilmiö. On täysi mahdottomuus olla aikuisena romanttisesti ja/tai seksuaalisesti lapsen kanssa. Sekä se että moni pedofiili varmasti on itse traumaattinen - itse arvioisin että suurin osa pedofiileistä on tällaisia, mutta en tiedä faktoja.
Siihen päälle vielä koko maailma vihaa pedofiilejä. Eli ensin he joutuvat raiskatuiksi lapsina ja sen jälkeen saavat koko maailman vihan osakseen.
Minua ihan naurattaa vapautuneesti että en itse ole pedofiili ja olen siitä kiitollinen. Ainoat "vinoumat" seksuaalisuudessani on kiinnostus naisiin ja anthro-hahmoihin.
Pohdin moniko sukulaisistani ovat pedofiilejä. Ainakin enoni melko varmaan on, kehui minua seksikkääksi joskus kun olin noin kymmenvuotias. Tätä en ole koskaan unohtanut ja se onkin harvoja muistoja mitä minulla on säilynyt muistissa. Pohdin onko koko perheeni pedofiilejä? Saan kai jotain sairasta nautintoa näistä katastrofikuvitelmista.
Lasten hyväksikäyttö on opittu malli joka toistuu sukupolvelta toiselle ja siinä ei alkujaankaan ole mitään mieltä, ei järkeä. Se on täyttä tuskaa ja tuskan siirtämistä eteenpäin. Lapsina hyväksikäytetyt hyväksikäyttävät omia lapsiaan ja niin edelleen. Insestistä saatu nautinto voi, kokemuksestani, tuntua maksimaaliselta mutta olen alkanut epäillä ettei se ole sittenkään suurempaa kuin seksi ei-sukulaisen kanssa.
Vaikuttaa siltä että sukupolvelta toiselle tämä hyväksikäyttö muuttuu entistä räikeämmäksi ja törkeämmäksi. Aivan kuin sisäsiittoisuuskin pahenee mitä pitempään se jatkuu.
Pedofilian pitäisi olla ilmiö josta voi puhua avoimesti. Ihmisten pitäisi olla ymmärtäväisiä pedofiilejä kohtaan. Pedofiilien pitäisi voida astua esiin omalla nimellään ja tulla kaapista ulos ilman yhteiskunnan vihaa ja tuomintaa. Siten he saisivat paremmin apua ja osaisivat sitä kautta hillitä himojansa. Silloin myös pedofiilit eivät voisi hyväksikäyttää lapsia koska tiedetään heidän taipumuksensa ja mielenkiintonsa lapsiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti