En tarvitse elämältä mitään muuta kuin sen että hengitän ja olen elossa.
En vielä sataprosenttisesti sisäistänyt tätä mutta otin askeleen eteenpäin sen sisäistämistä kohti. Edelleen haluan jotain, lisää, enemmän, parempaa. Mutta täytyisi ymmärtää se että tässä hetkessä on kaikki mitä tarvitsen.
Nyt ymmärrän mitä sillä tarkoitetaan että valaistuneena ei enää halua mitään. Että haluaminen johtaa kärsimykseen. Fiilistelen tätä tunnetta, en tarvitse mitään, hengittäminen ja elossa olo riittää. Paradoksaalisesti nyt havittelen tuota tunnetta etten tarvitse muuta eli haluan olla haluamatta ja sekin on haluamista. En vielä valaistunut.
Minulla on kaikki tässä silloin kun en halua mitään. Silloin kaikki muu on vain plussaa. Kaikella muulla tarkoitan esimerkiksi materiaa ja muuta mihin en enää kuitenkaan ole kiinnittynyt.
Vapauttava tunne, olla haluamatta. Kaikki on tässä haluamattomuudessa.
Joitain vuosia sitten koin syvää tyhjyyttä ja itkin että tässäkö tämä on. Ei ole mitään. Myöhemmin tuo tyhjyys muuntui sisäiseksi rauhaksi.
Olen jossain määrin valaistunut, tai menossa sitä kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti