Makasin lattialla miettien syvällisiä. Miten kiitollinen olinkaan ihan vain siitä että on tukeva lattia vatsan alla enkä lähde leijailemaan, dissosioimaan. Tämä riittää.
Havahduin tuohon oivallukseen, miten jotakin todella pahaa on varmaankin tapahtumassa nyt kun on niin rauhaisaa. Ei kuulu epämääräistä kolinaa tai voihkintaa. On aivan hiljaista, seesteistä.
Pohdiskelin eläinten ja lasten oikeuksia. Turkistarhatut eläimet häkeissään pyörimässä kehää, kärsimässä läpi elämänsä ensin kunnes ne julmasti tapetaan vain että me ihmiset saisimme hienoja turkiksia päällemme puettaviksi. Niiden tarkoitus on elää kärsimyksessä ensin ja sitten kuolla.
Pohdin myös miten voisin olla turvallinen äitihahmo ja täti ja auttaa hyväksikäytettyjä pieniä tyttöjä ja poikia. Aloin itkemään. Voisin auttaa jotakuta lasta joka tarvitsee yhtä kipeästi apua kuin itse tarvitsin. Sanoa, setä tai täti teki väärin, hyi hyi, soo soo. Sanoa niille lapsille että täti on hyvä, täti on turvallinen, täti ei tahdo pahaa, täti tahtoo auttaa. Luulen että olisin aika hyvä lasten kanssa.
Niin epäoikeudenmukaista. Miten me voimme antaa tuon kaiken kärsimyksen tapahtua ja hyvällä omallatunnolla katsoa itseämme peilistä? Tällaiseen tuskaan pitäisi puuttua välittömästi. Pelastaa ne eläimet, pelastaa kaikki lapset.
Toivon, että voin oman tarinani kautta valaa ihmisiin myötätuntoisuutta ja rohkeutta ja halua puuttua maailman epäkohtiin. Ratkoin oman elämäni epäkohtia seitsemäntoistavuotiaasta asti. Tähtään siihen että vielä otan kantaa maailman epäkohtiin. Teen sen omaelämäkerrallani, blogilla ja vlogilla. Toivon todella että nämä unelmat toteutuvat vielä ja saan tehdä ammatikseni jotakin todella merkittävää työtä auttamisen parissa.
Näen itseni vahvana naisena joka on voimaantunut vastoinkäymisistä sekä äitihahmona joka sulkee syleilyynsä ja valaa äidinrakkautta ja hoivaa muihin.
Olen kiitollinen elämästäni. Minulla on välillä todella vaikeaa ja silti myöhemmin vain naurahdan sille minkälaisia ongelmia minulla on ollut. Ne menettävät merkitystään hiljalleen. Kärsimys menettää merkitystään. Kaikesta, siis aivan kaikesta, on mahdollista päästä yli.
Sänky on nyt turvallinen paikka olla. Käperryn sinne pehmolelu kainalossa ja hymyilen ja suljen silmäni. Tässä on hyvä olla, tässä on turva. Saan nyt käsitellä ongelmakohtiani rauhassa ja itsenäisesti, yksin, kuten haluan sen menevän. Ne asiat ja tilanteet eivät enää tapahdu.
Jysähdin meren syövereistä pinnalle hengittämään raikasta happea. Havahduin todellisuuteen. Insesti on todellakin tapahtunut, olen todellakin, totisesti selviytyjä. Ja minkälainen! Olen selvinnyt mahdottomasta.
Nyt on mukava olla. Keitän iltakahvit ja luen chattia. Sitten voin käpertyä sänkyyn turvaan pehmolelu kainalossa ja rentoutusmusiikin soidessa nukahtaa. Minulla on kaikki hyvin. Tämä riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti