Uskon kyllä että Raamatun luomiskertomus on jonkun kanavoima Jumalan sana. Uskon että se oli mystifioitu selitys kun tiedettä ei ollut ja ihminen yritti selittää sen kautta omaa syntymäänsä. En usko siihen kirjaimellisesti. Toisaalta mietin, onko hengellinen todellisuus olemassa tämän meidän fyysisen rinnalla ja että luomiskertomus on yhtä totta hengellisellä tasolla kuin tieteellinenkin selitys maailman synnystä.
Pohdin, onko hengellinen todellisuus meidän fyysisen rinnalla ja niiden vaikuttaen toisiinsa. Hengellinen pahuus esimerkiksi aiheuttaa fyysiseen maailmaan pahuutta. On demoneita, pikku ilkiöitä, riiviöitä, ja muita pahoja olentoja sekä enkelit ja valo-olennot. (Nuo riiviöt ja ilkiöt olivat jotakin mitä psykoosissa ajattelin että olisi sellaisia eri tasoilla pahoja hengellisiä olentoja, toiset vähän ilkikurisia, toiset julmempia, jne.) Piirsin päiväkirjaani kuvan demonista joka pohtii päänsä puhki miten tuhota maailma mahdollisimman kivuliaasti ja aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa. Se piteli päätään pohtiessaan ja hymyili ja sillä oli luiseva vartalo. Sitten oli pyöreitä pikimustia demonipalloja joilla on punaiset silmät ja torahampaat.
Valo on minulle vieraampaa kuin pimeys. En hahmota yhtä hyvin noita valon olentoja kuin pimeyden. Olen silti valinnut kohdallani hyvyyden ja valon. Vai olenko? Pahuus on hyvin kiehtovaa kuitenkin mielestäni. Joskus psykoosissa mietin jospa olisi Saatanaakin pahempi olento ja minkälaisia olisi entistäkin pahemmat olennot. Että pahuus voi jatkua äärettömiin, kuten voi hyvyyskin. Helpompaa hahmottaa pahuutta kuin hyvyyttä.
Entä jos olisi meidän Jumalaamme suurempi ja väkivahvempi olento? Minkälainen se voisi olla? Jos Jumalia on lukemattomia eri tasoin voimakkaita olentoja? Tai alieneita joiden älykkyys ylittää toisensa ja loputtomiin toistansa älykkäämpiä olentoja?
Entä jos on äärettömän lisäksi käsite joka on jopa äärettömyyttä pitempi aika?
Hoin päässäni; ääretön kertaa ääretön kertaa ääretön kertaa ääretön kertaa ääretön kertaa ääretön... ja niin edelleen, ja oivalsin äärettömyyden käsityksen paremmin. Se oli tajunnanräjäyttävää. Kokeile! Hoe mielessäsi noita sanoja lukemattomia kertoja ja ymmärrä äärettömyyden käsitys. Se oli upea kokemus.
Pahuuden eri tasoja miettinyt ja tullut tähän tulokseen että tässä on muutamia pahuuden eri muotoja pienimmästä suurimpaan:
- pieni ilkikurisuus
- vahingonilo
- raivokkuus, aggressio
- kylmä, kiero, manipuloiva
- "rakastava" mutta kuitenkin rakkauden vastakohta, kiero
- täysin tyyni ja julma, tunteista riisuttu
Hyvyyden äärimmäisin muoto, meidän tuntema, olisi tietääkseni Jumalan rakkaus. Absoluuttinen pyyteetön rakkaus, sellainen rakkaus, että kuka tahansa olento, millainen hyvänsä, olisi täydellinen silmissämme. Jospa rakkauskin voisi olla ääretön kertaa ääretön kertaa ääretön... Rakkauden määrä olisi pakahduttavaa ja lisääntyisi äärettömyyteen.
Jospa Jumala kehittyy, eli Jumalakin kokisi evoluutiota?
Kokevatko ihmiset jonkinlaista kollektiivista evoluutiota henkisesti? Kasvaako tietoisuus samalla kun universumi laajenee? Ovatko ihmiset alitajunnassa yhteydessä toisiinsa? Käykö ihminen läpi kollektiivista evoluutiota? Pitäisi perehtyä tieteeseen, löytäisi sieltä varmaankin vastauksia näihin kysymyksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti