Julkisuudenhaaveita

Alan maadoittua tähän päivään, tähän hetkeen. Tuntuupa hyvältä!

Telepatiauskomus lievittää myös mitä paremmin olen maadoittunut 3D dimensioon (tai ainakin jos 3D dimensio on tämä meidän fyysinen todellisuus, maadoitun siihen).

Tunnen miten energia kehossa virtaa alhaalta ylöspäin ja koko keho tuntuu kevyemmältä yläkropasta.

Huikea ajatus se, että joskus olisin psyykkisesti terve. Se on vielä aika kaukainen ajatus ja olen epätoivoinen toisaalta, tulenko eheytymään? Uskon, että tulen, mutta en aivan sisäistä sitä.

Tämä blogin aloitus oli hyvä juttu. Jotakin hyvää siis seurasi siitä että minun Facebook-tilini poistettiin. Ehkä sen oli tarkoituskin mennä näin? Jokaisesta vastoinkäymisestä lopulta seuraa vain jotakin hyvää, jos jotain olen oppinut. Jokainen vastoinkäyminen on uusi seikkailu.

En ole kokenut myöskään tuota epämääräistä pahaa oloa nyt muutamiin päiviin. Ahdistuskohtauksia ei enää ole sellaisia mitä joskus. Panetusahdistuksia ei myöskään ole nyt hetkeen ollut (sitä että minua panettaa ja ahdistaa yhtäaikaisesti ja tuntuu että se olo tarttuu kaikkiin ympärillä).

Jospa siis tulen olemaan terve? Sitten riemuitsen. Riemuitsen vähän jo nyt elämästäni!

Kanavoin ajatuksenvirtaa, alitajuntaani:

Olen suuri taiteilija. Näyttelijä, malli. Onko tämä todellista, että insestiä oli? Ei, emme voi muistaa, järki lähtee muuten. Jos järki lähtee niin se on menoa. Emme tule enää hulluiksi. Onko tämä todellista, on niin rauhallista, että onko tämä edes oma kotini, olenko päässyt taivaaseen? Elän edelleen, kylläkin. Mutta miksi on niin rauhaisaa? Miksi minusta tuntuu tältä että ajatukseni leviävät? Olenko edes elossa enää, kaikki on niin kaunista. Hiphei, suoritettu missio, 100% onnistuminen. Yllättävän hyvä suoritus, kehutaan. Olet malli, näyttelijä, artisti (nämä eivät ole suosikkiammattihaaveitani joten mietityttää miksei esim. kirjailija, mutta näin kanavoin). Mutta nyt elämä hymyilee. Joskus vielä teen mallikeikkoja. Olen olemassa ja voin auttaa muita. Henri on hyvä mies, hyväsydäminen, lempeä isä. Minä voin lopultakin olla omassa rauhassa. Kukaan ei ahdistele seksuaalisesti. Joko voin olla minä ja elää? Onko täällä edes elämää kun on niin rauhaisaa että olen varmaankin taivaassa. Ei, yhä elän ja hengitän, sydän hakkaa, pumppaa verta. Olen oikeasti elossa ja elämä on näin hyvää nykyään. Nyt voin jatkaa elämääni rauhassa, vapaana traumoista.

En haluaisi vaikuttaa siltä että kuvittelen itsestäni liikoja mutta hei, minun tarinani on kyllä niin upea ettei olisi mikään ihme jos nämä ajatukset kuuluisuudesta toteutuvat! Halusin aina, pienestä asti, olla julkkis. Eniten siksi että sitten voin antaa ihmisille jotakin arvokasta - kirjoja, kuvataidetta, musiikkia, ja toimia jonkinlaisena vaikuttajana ja ottaa kantaa maailman ongelmiin ja epäkohtiin. Siitä eniten haaveilen, vaikken poliitikko olisi, niin ottaa kantaa politiikassa. Kiinnostaa myös perehtyä tieteeseen ja ehkä voin oman kokemukseni pohjalta sekä faktatietoa luettuani kirjoittaa kirjoja muun muassa pahuudesta ja mielisairaudesta, kaikesta siitä, mitä ei ihmiset ole tutkineet vielä niin tarkasti, aiheista, mistä ei paljoa ole tietoa, mitkä ovat tabuja. Haaveilen myös eniten siitä että teen hyväntekeväisyyttä jollain lailla. Tietysti myös autan traumatoipujia, kuten hyväksikäytettyjä lapsia.