Tuskan kerrokset alkavat avautua

Yritän olla välittämättä vihamielisistä kommenteista. Koen itselleni kuitenkin tärkeäksi avautua ja kirjoittaa. Voi olla etten ole kovin järkevä siinä mitä jaan enkä itse ymmärrä että mitkä asiat kannattaa jättää paljastamatta. Joten jatkossa ehkä kiinnitän enemmän huomiota siihen mitä julkaisen etten julkaise läheisteni asioista mitään. Olen pahoillani jos olen jotenkin puhunut liikaa, en tahdo kenellekään kuitenkaan pahaa, päinvastoin, niin tuntuu aika pahalta saada kritiikkiä vaikka toki ymmärrän että puhutte kai ihan järkeä.

Tänään oli terapia ja oivalsin uusia asioita. Tunnen kehossani eräänlaista paineen tunnetta, usvaa ja mustuutta. Kuin olisi kovassa paineessa. Silmäni tuntuvat mustilta ja pistäviltä. Keholliset dissosiaatio-oireet nousevat pintaan. Terapiassa oivalsin että pelkään puhua koska tuntuu että isä ja veli tarkkailevat minua jollain laitteilla ja kuulevat puheeni (mikä tietystikään ei pidä paikkaansa) tai että minut tapetaan jos puhun. Oivalsin että välttelen puhumasta koska välttelen muistamasta asioita ja puhuessani kaikki vyöryy mieleen. Oivalsin muutakin mitä en muista enää.

Sen terapiasession jälkeen alkoi minussa avautua tuskan kerroksia. Ymmärsin miten jatkuvasti kärsin ja dissosioin vaipumalla jonkinlaiseen transsiin missä en uskalla kiinnittää ympäristööni huomiota. Tuijotan yhteen pisteeseen passiivisena. Keho sekä mieli käsittelee nyt tuskan kerroksia. Sieltä alkoi avautua esimerkiksi se miten suhtaudun muihin ihmisiin epäluuloisesti, mulkoilen heitä että ei kai kukaan taas esineellistä minua. Pistän ikäänkuin muurin myös minun ja muiden välille ja muut eivät tunnu todellisilta. Tiedostin siis dissosiointini paremmin.

Tuo pelko murhatuksi tulemisesta alkoi avautua. Pelkään että tekijät tavalla tai toisella tulevat ja tappavat minut, löytävät minut väkisin ja tekevät kaikkensa minun murhaamisekseni. Mutta sen kautta tuli turvallisempi olo. Että nyt olen oikeasti turvassa, he eivät tiedä missä asun, eivätkä todellakaan tule moottorisahan kanssa tänne.

Mitä nyt? Astun taas eräänlaiseen tyhjiöön. Vanha alkaa loppua ja uusi alkaa. Olen turvassa. Mitä nyt? Nyt voin toteuttaa itseäni miten haluan ja elää elämääni onnellisena... ja toipua.

Tuntuu pahalta saada niin vihamielistä tai negatiivista kommenttia sairaana ihmisenä psykoottisuudestani, voisitte olla edes vähän ymmärtäväisempiä. Tiedän että minulla on harhoja ja kaikki tämä, myös harhat, ovat osa prosessia eheyteen mitä teen. Toivon todella että tästä blogista on edes jotain iloa jollekin, sitten olen tehnyt oikein kun sitä kirjoitan. Ja se on minulle itselleni tärkeä kanava purkaa. Joten miettikää vastedes vähän tuota kommentointia, jooko.