Tietysti kävi näin. Lääkärinkäynti meni huonosti. Lääkeannostusta ei muutettu. Joudun syömään nuo lääkkeet. Varasin ajan yksityiselle puolelle vaikka en tiedä tulenko kuulluksi sielläkään ja maksanko turhasta. Toivon todella että tämä huono olo johtuisi traumoista eikä lääkkeistä.
Olen vieläpä todella yksinäinen. Ei juurikaan kavereita. Sekin hajottaa päätä.
Nyt ei mene hyvin. Yritän lohduttautua jospa tämä olo tasaantuisi tästä. Että ehkä ne on ne traumat mitkä tässä hajottaa eikä lääkitys. Ja yritän siellä yksityisellä puolella puhua näistä lääkitysasioista, vaikka en tiedä, tekevätkö hekään siihen muutoksia.
Pitää yrittää pitää toivoa yllä. Ehkä tässä tulee vielä hyviä päiviä kun kesä tulee. Ehkä tässä kestää vähän aikaa kunnes oloni tasaantuu.
En ole nyt ajatellut mitään spirituaalista ja ne ajatukset ja olot alkavat mennä ohi (että esimerkiksi olisin siirtymässä 10D taajuudelle, alienimissiot, ja niin edelleen). Alan olla järkiintyneempi. Sekin että olisin Jeesuksen seuraaja oli luultavasti harhaa. Mutta ei se poista silti sitä ettenkö voisi tehdä suuria asioita tässä elämässä kunhan olen tarpeeksi terve, eli edelleen pyrin siihen mitä se "missio" oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti