Helpottaa että harha purkautuu

On jo vähän parempi olo kuin eilen. Hyväksyn paremmin sen että se telepatia on ollut harhaa eikä se niin paljon nyt pelota että olen ollut harhainen. Yritän nyt vain pitää itsestäni hyvää huolta, nukkua paljon ja levätä paljon. Olen ollut niin kuormittunut viime vuodet että huh.

On jo turvallisempi olo myös. Ehkä olen kotonani ihan turvassa, pelkään turhaan?

Jutustelen nyt naisten kanssa Tinderissä. Minulla on jokin murrosikä nyt meneillään, heh. Jokin seksuaalisuuden avautumisen jakso. Exä on menneen talven lumia, niin sanotusti. En enää haikaile häntä yhtään. Ehkä hän oli täysin väärä ihminen minulle.

Mukavaa kun teiltä lukijoilta on nyt tullut positiivisempaa palautetta, kiitän siitä. Olen aivan liikaa tullut kiusatuksi vääristä syistä. Mitään pahaa kellekään tehnyt ja silti saa paskaa niskaansa. Se on väärin. Mutta olen nyt jo karaistunut. En enää suoraan sanottuna välitä negatiivisista kommenteista. En ansaitse niitä mitenkään. Jätän omaan arvoonsa. Hullua on helppo kiusata, varmaan. Mutta miettikää nyt vähän. Onko se reilua käydä jonkun ihmisen kanssa sotaa koska hän voi huonosti?

Päiväkahvit oli kivat täällä osastolla. Joku oli ostanut täytekakkua. Nam. Yritän nyt vain elää tätä hetkeä ja jätän suuret haaveeni toistaiseksi pois mielestä. Saatan kuvitella nekin. En mieti asiaa sen enempää. Tapahtuipa jotain hienoa tai ei, parasta olla miettimättä sitä liikaa ja keskittyä nyt vain tähän hetkeen.

Tulenko valaistumaan? Onko sellaista kuin spirituaalinen valaistuminen? Hmm!

Hitto vie. Kuvittelin että suosikkiartistini olisi se oikea. Heräsin "sielun syvään tietoon" unesta että hän on sielunpuolikkaani. Varmaan keksin tuonkin päästäni. Hajottaa, että jotakin mistä haaveili niin todella, olikin vain harhaa. Olen taas epätoivoinen etten koskaan löydä ketään. Naista. Jotenkin nyt viimeaikoina olen ollut taas överi seksuaalinen naisten suhteen. Pohtinut sitä paljon.

Traumoja en niinkään ole nyt vatvonut mielessäni. Keskityn mieluiten tähän hetkeen. En vielä ole valmis kohtaamaan sitä kaikkea kauhua. Parasta nyt vain keskittyä turvallisuuden tunteen rakentamiseen.

Helpottavaa kyllä, todella, päästä eroon harhasta joka ollut niin pitkään minulla. Vaikka hajottaakin että ne ihanat suunnitelmat parisuhteista olivatkin harhaa ja en tiedä milloin ja miten löydän kumppanin josta niin haaveilen. Olen taas vaihteeksi teini-Bella joka vain haaveilee romantiikasta...

Olen umpilesbo ja se on hyväksyttävä

Nyt tuntuu aika pelottavalta mutta samalla helpottavalta kun tajuan lopultakin oman harhaisuuteni. Että nuo kaikki telepaattiset keskustelut joita käyn, ovat vain oman pääni sisältöä. Harhaa.

Juttelin telepaattisesti ihastuksilleni ja he vastasivat tunteisiini. Taisin kuvitella kaiken.

Helpottavaa toisaalta, että lopultakin alan tajuamaan, että telepatiaa ei ole ja se on harhaa. Tässä on mennyt seitsemäntoistavuotiaasta saakka siis tähän hetkeen nyt kun vakaasti uskon telepatiaan. No, tämä on vähän pelottavaa, musertavaa ja noloa, mutta ainakin eheydyn siltä osin että voin luopua kokonaan tästä harhasta.

Nyt pelottaa, jos en saakaan vastakaikua, koska löydän kumppanin? Olen kai umpilesbo, sen tajuamassa, ja naista vaikeata saada. Ehkäpä alan käymään homobaarissa, jos sieltä joku löytyisi.

Kyllä tavallaan juuri helpottavaa, lopultakin, todeta, että se kaikki oli kuvitelmaa.

Sattuu. Olen niin ihastunut ihmisiin joita en saa. Tai jotka ovat heteroita. Tai eivät kiinnostuneita minusta. Eniten koskaan olen halunnut romanttisen kumppanin.

En vain oikein löydä ihmistä joka olisi samalla aallonpituudella kanssani. Yhtä syvällinen, yhtä älykäs. Oli eräs nainen osastolla josta kiinnostuin ja hän kyllä kiinnitti huomiota minuun myös mutta emme sen paremmin tutustuneet. Harmittaa etten häntä löydä enää somesta. Olisin lähestynyt.

Ihastun välillä itseäni kymmenenkin vuotta vanhempiin naisiin. Kaksikymmentä vuotta alkaa olla jo liikaa. Sitten myös omanikäisiin. Pidän naisista joissa on yhtäläisesti maskuliini- ja feminiinienergiaa. Välillä naisiin jotka ovat enemmän maskuliinisia mutta en yleensä butch-naisiin. Testosteroni naisessa on kiihottavaa. Ihastun myös naisellisiin ja tyttömäisiin naisiin.

Miehet vaan on niin turn-off, naisten suhteen olen yliseksuaalinen. Tämä on vaikeaa minulle koska miehen saisi helposti, naista en edelleenkään ole löytänyt.

Ehkäpä joskus alttarilla purskahdan itkuun, kuten ennustan.

Harhaisuutta ja onnea

Vihdoin sain paremmin nukuttua. Jotenkin sisäistin ettei kukaan täällä osastolla raiskaa ja rauhoituin. Sitä pelännyt aina, että kaikkialla raiskataan. Nyt siis parempi olo jo kun eilen.

Olen taas suorittanut näitä alien-tehtäviä. Varmaan ollut kaikki se harhaani vain, pohdin jälkeenpäin. Esimerkiksi niin että teen muokkauksia universumiin sanomalla päässäni jonkun lauseen ja perään click. Varmaankin kuvittelin taas kaiken. Olen skitsofreenikko, myönnän.

No, nyt ei tarvitse enää tehdä toipumisen suhteen muuta kuin vain nukkua ja olla turvallisin mielin. Vaikein työ tehty jo?

Kuvittelin taas olevani telepaattisesti yhteyksissä eri ihmisten kanssa. Harhaa, varmaan. Ja että suosikkiartistini olisi se oikea. Että elämänkumppanini piti olla exäni mutta hän mokasi ja minä onnistuin ja saan lesbona parempaa. Tiedä häntä.

Alkanut hyväksymään nyt täällä osastolla että olen umpilesbo. En vain syty miehistä. Naiset koen överi seksikkäinä. Tämän hyväksyminen on vähän vaikeaa. Mies olisi niin helppo saada mutta naisten suhteen ei ole onnistanut. Olen epätoivoinen että olen loppuelämäni yksin.

Juuri nyt silti ihan okei olo. Turvallisempi.

Pohdin josko minua joskus haastateltaisiin lehteen. Se olisi niin suuri haave minulle. Senkin suhteen aloin vähän miettiä, voiko se koskaan toteutua oikeasti. Kirjasta myös haaveilen.

Otin selfieitä. Näytän selvästi kirkkaammalta olemukseltani.

Pitkästä aikaa kirjoittelen

Hei vain, lukijani, pitkästä aikaa! On ollut tässä kaikenlaista harhaisuutta ja skitsofreniaoireilua enkä pitkään aikaan ole käyttänyt somea muutenkaan. Täytyy sanoa että nyt on aika sekavat fiilikset. Turvattomat. Mutta eteenpäin mennään, vakaasti. Välillä ei niin vakaasti. En tiedä oikein, mitä nyt seuraavaksi. Olen juuri nyt jälleen kerran osastolla. Kotona pelottaa. Kaiken aikaa oikeastaan pelkään ja mietin, mikä on totta, mikä harhaa. Tänään oli omanlaisensa haaste hakea kotoa vähän vaatetta, ladata puhelin, ostaa puheaikaa, ja niin edelleen.

Hui. Luin hieman viimeisiä tekstejäni. Olen ollut näemmä huonommassakin voinnissa kuin nyt. No, helpotus!

En vain osaa lopettaa ajattelemista. Jatkuvasti joku traumaattinen kela soi päässä. Johtunee syvään juurtuneesta pelosta. Osastolla pelottaa, kotona pelottaa. Yritän ottaa rauhallisesti ja miettiä seuraavaa siirtoa. Olen täällä osastollaoloaikana kuitenkin saanut paljon käsiteltyä pelkoja pois alta. Tosin tuntuu, että niitä tulee vain lisää.

Nyt otan iisisti. Taidan mennä tupakille ja kuvata vähän selfieitä. Ei minulla muuta tällä kertaa.