Voin alkaa taas ajattelemaan

Tämä päivä on mennyt ihan rattoisasti ulkona sisäpihalla ulkoillessa ja aurinkoa ottaessa. Menin sinne penkille pötkölleen ja maadoituin ja rentouduin.

Mietin miten kiinnostavaa tieto onkaan. Vielä kaikki mielenterveysongelmani ovat tietoa ja kykenen aivoiltani perehtymään tieteeseen. Juuri nyt aivot liian sirpaleina että kykenisin vastaanottamaan tietoa ja pohtimaan loogisesti mitään.

Ymmärsin, taas, ettei kukaan tule raiskaamaan ja voin olla kehossani kaunis ja puoleensavetävä eikä kukaan silti hyväksikäytä. Olen niin iloinen että olen raiskauksilta vapaa.

Pohdin taas jänniä kysymyksiä mielessäni. Minkälainen tietoisuus kasveilla on? Entä vaikkapa ötököillä? En ole koskaan etsinyt vastauksia tällaisiin kysymyksiin vaikka niihin varmasti löytyy vastaukset. Mutta pointti on se että alan laajentamaan ajatustani johonkin muuhun enkä vain pyöri itseni ympärillä.

Sitten kun sisäistän olevani täysin turvassa, voin alkaa taas ajattelemaan asioita.

Nyt on tapahtunut paljon synkronisiteettiä. Koen tätä muutenkin elämässäni paljon enkä ymmärrä kokemusta järjellä. Miten sitä tapaa juuri oikeat ihmiset oikeaan aikaan, esimerkiksi. Kohtaa ihmisiä joilla on samoja juttuja meneillään kuin itsellä. Välillä olen sotkenut tämän telepatiaan mutta ymmärrän nyt että se telepatia onkin ehkä tätä.

Kysyin ChatGPT:ltä mitä synkronisiteetti tarkoittaa ja tässä vastaus:

Synkronisiteetti tarkoittaa merkityksellistä yhteensattumaa – tilannetta, jossa kaksi tai useampi tapahtuma näyttävät liittyvän toisiinsa, vaikka niillä ei ole selkeää syy-seuraussuhdetta. Termiä käytti erityisesti sveitsiläinen psykiatri Carl Gustav Jung, joka kehitti sen osana omaa psykologista teoriaansa.

Jungin näkökulma synkronisiteetista:

• Synkronisiteetti ei ole sattumaa, vaan "merkityksellinen yhteensattuma", jossa ulkoinen tapahtuma ja sisäinen kokemus (esim. ajatus, tunne, uni) kohtaavat odottamattomalla ja merkittävällä tavalla.

• Esimerkki: Ajattelet vanhaa ystävää, jota et ole nähnyt vuosiin – ja samana päivänä saat häneltä viestin tai näet hänet kaupungilla.

• Jung ei pitänyt näitä ilmiöitä maagisina, vaan ilmentyminä psyyken ja maailman syvemmästä yhteydestä, mahdollisesti ajassa tai tilassa toimimattoman "kausaalisuuden" ilmentyminä.

Arjessa:

Synkronisiteettiä saatetaan kokea esimerkiksi:

• Kun ajattelet tiettyä laulua ja se alkaa soida radiossa.

• Kun kohtaat juuri oikean ihmisen oikealla hetkellä elämässäsi.

• Kun toistuvat symbolit tai luvut (esim. 11:11) alkavat kiinnittää huomiotasi kriisin tai muutoksen keskellä.

Tärkeää huomioida:

• Synkronisiteetti ei ole tieteellisesti todistettavissa oleva ilmiö, vaan se liittyy usein subjektiiviseen merkitykseen ja kokemukseen.

• Se ei ole sama asia kuin sattuma, vaikka ne voivat ulkoisesti näyttää samanlaisilta.

Haluatko esimerkkejä tunnetuista synkronisiteeteista tai tietoa, miten ihmiset käyttävät tätä ilmiötä henkisessä työskentelyssä?

Erityisesti tämä jäi kiinnostamaan mutta vähän auki minulle:

"Jung ei pitänyt näitä ilmiöitä maagisina, vaan ilmentyminä psyyken ja maailman syvemmästä yhteydestä, mahdollisesti ajassa tai tilassa toimimattoman "kausaalisuuden" ilmentyminä."

Olen pohtinut itse sitä että meidän alitajuntamme on valtava varasto tietoa ja ehkä on jokin kollektiivinen alitajunta taikka sitten alitajunta nappaa tietoa itseensä jollain tavalla ja sitten se tieto purkautuu tietoiseen mieleen ja sitten tapahtuu tätä synkronisiteettiä. Eli voi alitajuisesti tavallaan aavistaa tapahtumia.

Itsehän olen nähnyt pari merkityksellistä unta jotka heijastelivat eheytymistäni. Ehkä alitajuntani tietää että tulen eheytymään ja siksi alitajunnastani purkautui tuollainen enneuni selviytymisestäni.

Muistoja tarkkaan kuvailtuna

Voisin taas kuvailla paria muistoa joiden muistan aina tapahtuneen ja jotka ovat myöhemmin tulleet takaumana.

Muistan tämän hyvin edelleen, en koskaan ole unohtanut sitä. Minä, veljeni ja enoni oltiin mummilla ja ukilla keittiössä ruokapöydässä. Eno sanoi minulle sanatarkkaan näin: "tiesitsä Bella että sä oot seksikäs". Olin hiljaa, nousin pöydästä ja jätin veljen ja enon sinne kahdestaan ja menin yksin makuuhuoneeseen missä heijasin ja keinuttelin itseäni polvet koukussa ja mietin, "miksi minulle aina tapahtuu näin?"

Sitten olen palauttanut mieleen muiston kun olin kuusivuotias ja isä raiskasi minut. Isä tuli huoneeseeni ja asettui päälleni. Minä potkin ja sätkin käsilläni ja yritin taistella vastaan, mutta eihän pikkutyttö fyysisesti mitään aikuiselle miehelle mahda. Sitten lamaannuin, ajatellen, "ihan sama, millään ei ole enää mitään väliä". Annoin isän hoitaa homman. En muista varsinaisesti miltä penetraatio tuntui taikka miltä isä näytti. Sitten isä nousee, kävelee pois ja sulkee hiljaa huoneen oven. Jään huoneeseeni ristiriitaisissa raivon tunteissa itseäni, isääni, koko maailmaa kohtaan. Koskettelen sen jälkeen itseäni minkä jälkeen tuntuu entistäkin pahemmalta. Ajattelen, "en voi enää koskaan olla onnellinen".

Palautin mieleen myös raiskauksen joka tapahtui kun olin suunnilleen neljätoistavuotias. Poistuin huoneestani hakemaan jääkaapista ruokaa. Isä ja eno istuivat sohvalla juoden olutta ja juttelivat hiljaa. Muistan epäilyttävän tunnelman heistä heijastuvan, likaisen. Kävelin varovaisesti jääkaapille yrittäen olla huomaamaton. He keskeyttävät keskustelunsa ja katsovat perääni. Poistun huoneeseeni. He nousevat ja tulevat perässäni, hetken mielijohteesta, ja huoneessani he raiskaavat minut yhdessä. En muista kummalta otin suihin ja kumpi tuli takaapäin minuun. Näen tämän raiskauksen kuin itseni ulkopuolelta enkä muista siitä muuta kuin yhden kuvan.

Näin traumatisoituneet toimivat, kieltävät tai vähättelevät muistojaan, kuten minäkin. Eli sekin puhuu puolestaan että minulla on nämä traumat. Vaikka muistan enon kehuneen minua seksikkääksi, jotenkin kiellän senkin tai vähättelen sitä muistoa. Muistan sen tarkkaan mutten sisäistä sitäkään kunnolla. Ajattelen että ei sitä tapahtunut.

Muitakin muistoja on mutta ne eivät ole näin tarkkoja joten en lähde niitä tässä puimaan sen enempää. Nämä ovat tarkimmat muistot mitä minulla on.

Mielenterveys eheytyy salamana kun saa kunnolla unta

Eilinen päivä mennyt ihan rattoisasti tässä läppärillä puuhatessa. Nukuin päikkärit ja sain paremmin unta kun oli turvallisempi olo. Olen ollut nyt paljon maadoittuneempikin. Yritän päästä tästä kehojumista irti. Olen lopulta jumiutunut kropassani niin että vaivun syvälle mieleeni enkä ole yhteydessä fyysisyyteen. Nyt tämä on helpottanut.

Nukuin taas päikkärit. Palauttavaa ja virkistävää unta, viimeinkin! Tuntuu että mielenterveys eheytyy salamana kun saa kunnolla unta! Ymmärrän myös paremmin miten tämä telepatia on harhaani. En lue muiden ajatuksia tai nappaa niitä ilmasta niin sanotusti, se on omaa alitajuntaani että luen muita, oikeasti vain kuvittelen mitä he voisivat ajatella. Ja se on myös kenties omien osieni välistä vuoropuhelua kun olen omaksunut muiden identiteettejä omiksi osikseni.

Olen vielä varmasti monta vuotta mielenterveyskuntoutujana mutta ei se haittaa. Ei sille asialle oikein voi mitään joten turha katkeroitua. Toivon kuitenkin että joskus olisin tarpeeksi terve elämään niin sanotusti normaalia elämää - hankkia työpaikan, parisuhteen, kavereita ja lemmikin ja lapsia. Toivon että muistaisin tarpeeksi tarkasti kirjoittaakseni sen kirjan. Se on niin sanotuista tehtävistäni se tärkein tässä maailmassa, omaelämäkerta. Näin sen koen.

Nyt odotellaan päiväkahveja. Mukavaa vähän herkutella. Olen enemmän kehossani kuin vuosiin. Mielenterveyteni heittelehtii koska uusia muistoja on alkanut virrata pintaan mutta tämä prosessi on myös hyvin puhdistava ja eheyttävä samalla vaikkakin kaoottinen ja sekoamisen rajoilla mennään. Mutta lopulta sekoaminen menee aina ohitse ja sen jälkeen voin entistä ehommin. Nyt olisi hakusessa keinot mitkä tuntuvat hyviltä mielessä ja kehossa eikä tuskan kautta käsitellä. Ne keinot toimivat paljon paremmin mutta tuska toisaalta on kasvattavaa henkisesti kun joutuu pohtia ratkaisuja kriiseihin.

Ei olla saatu apua ajoissa

Paholaisen katse porautuu syvälle sieluuni. Sen silmät ovat mustat täynnä silkkaa pahuutta. Minä vastaan sen katseeseen samalla mitalla. Hetken me tuijotamme toisiamme silmiin kunnes se lähtee ja jättää minut yksin.

Isän silmät olivat täynnä puhdasta pahuutta. Hän jotenkin imeytti pahuuttaan minuun katsekontaktin kautta. Tuijotin häntä syvälle silmiin - todella intensiivinen katsekontakti.

Tämäpä, kun ei olla saatu apua ajoissa niin tilanne riistäytynyt käsistä ja sitten varsinkin tarvitsisi sitä apua enemmän kuin mitään ja siinä vaiheessa kukaan ei enää ota todesta. Ja sitten tilanne kärjistyy entisestään. Ymmärrän kyllä miten absurdi kertomukseni on mutta se on ihan todellista että tällaistakin tapahtuu. Kyseenalaistajat vain eivät voi tietää, lohduttaudun.

Insesti on pahimmillaan ollut puhdasta euforiaa. Silloin olin seonneimmillani. Pohjimmiltaan tuskin nautin, kärsin vain. He kuvittelevat nauttivansa vaikka todellisuus on toinen. Muistelen myös nauttineeni suoraan ettei siihen liittyisi samalla kärsimystä. En osaa sanoa sen tarkemmin, en muista.

Nykyisellään tuskin nauttisin. Todellisuuteni ei enää ole niin vääristynyt että kuvittelisin perheeni aivan eri näköisinä kuin he todellisuudessa ovat. Silloin nautin. Koen perheeni vastenmielisinä nykyään.

Pelkoa, kipua, outoutta ja kärsimystä se alkujaan oli, kunnes kärsimys oli liikaa ja alkoi nauttimaan. Tai tällainen käsitys minulla on.

Koko huone heiluu ja velloo työntöjen tahdissa, isän äänet jostain kaukaa kuin meren alta, putoan syvään pohjattomaan kuiluun mistä ei ole poispääsyä. Tai sitten ampaisen raketilla kuuhun ja lentelen avaruudessa.

Minulla on kyllä rankempi historia kuin monella insestin uhrilla. Ja olen ollut suvun tärähtänein, ulospäin, toisaalta he eivät tajunneet insestin vääryyttä kuten minä ja nauttivat vain kun minä yritin pysyä järjissäni. Ehkä olin vain utelias siitä miten tästä saisi nautinnollista niin sitten vasta vääristelin todellisuuttani ja aloin nauttia. Onneksi se vaihe meni ohi se nautinto. Se oli silkkaa sairautta.

Lapsuudentraumat avautuvat. Olen vain traumatisoitu lapsi. Kaikki suuruusharhat lievittävät. Asiat saavat normaalit mittasuhteet. Minulla vain on pahemman laatuinen dissosiaatiohäiriö. Ja skitsofrenia hellittää.

Aamun kuulumiset

Nyt maadoitun paremmin kehoni tasalle tähän aikaan ja paikkaan. Tunnen oman rauhallisen ja äidillisen energiani sisältä päin. Tuntuu niin terveeltä olla kehon tasalla! Nyt olen tässä hetkessä. Tuntuu lähes satorilta tai joltain valaistumiselta yhtäkkiä olla tässä todellisuudessa!

Nukuin yön todella hyvin. Näin unia lukioihastuksesta. Se oli kaunista, me halasimme pitkään ja hartaasti. Sitten näin unta jossa perheeni oli tuhonnut osan päiväkirjoistani ja muuttaneet kotini sisustusta.

Ihanaa aloittaa uutta päivää virkeänä. Aamiaista tässä odottelen.

En enää joudu todistamaan vierestä miten suku yhtyy. Enkä ole enää insestiyhdyntöjen keskiössä. Olen osastolla nyt ja kirjoitan. Maadoituin melkolailla pysyvämmin kehoni tasalle. 

En vieläkään uskalla elää kaikkia tunteitani normaaliin tapaan läpi pelossa että joku tarkkailee.

Mutta nyt olen turvassa. Voin olla nyt viehkeä eikä kukaan kopeloi.

Ei mitään järkevää asiaa nyt. Painun kohta aamiaiselle. Voisin tässä chattailla ja kuunnella musiikkia ennen sitä. Hyvää päivää jokaiselle!

Miksei minua vieläkään oteta todesta

Olen kyllästynyt siihen että traumani kyseenalaistetaan. Kuinka moni täällä uskoo minun todella koneneen nämä traumat? Olisi tärkeää kuulla että edes yksi ihminen uskoo minuun. Poliisi uskoi. Hoitotaho on alkanut uskomaan. Se helpottaa, vaikka valitettavan moni pitää minua harhaisena. Kysyisinkin, kuinka moni oikeasti voi väittää ettei maailmalla tapahtuisi insestiä ja raiskauksia? Minulla on kaikki seksuaalitraumaisen oireet. Ei minulla muuta.

Kuvaus elämästäni

Yksinäinen kyynel vierähtää poskelta pulpetille. Taas muut luokan tytöt supisevat minusta jotain. Käännyn katsomaan heihin päin ja he vain nauravat minulle. Käännän katseeni takaisin pulpettiin häpeissäni. Olen luokan outo tyttö, se rujo ja ruma tapaus. En uskalla enää puhuakaan muille kun he vain torjuvat minut automaattisesti. "Mee kotiis, huora, lutka, me ei kaivata nähdä sua täällä". "Niinpä, mee kotiis itkemään ja pillittämään, vauva". Säryin totaalisesti. He eivät ymmärtäneet miten paljon tahdoin vain olla ystävällinen muille koska minut torjuttiin niin usein kun yritin saada ystäviä. Lopulta mulkoilin kaikkia vihaisena ja haaveilin tappavani luokkatoverini. Raivostuin kun näytin kieltä pojalle ja hän vain nauroi minulle. Miksi minä en ole nätti niin kuin muut luokan tytöt? Miksi olen näin rujo, ruma tyttö jolla on sääret mustelmilla ja fritsuja kaulassa kun isä raiskasi taas yöllä. Sitten astun luokkaan ja ne supisevat taas jotain ja minä nöyrryn ja pidättelen kyyneliä. Pysy lujana, sanon itselleni, älä näytä niille että sinuun sattuu. Purin huulta ja pysyin viileänä ja astelin pulpettiini. Opettaja sanoi että minulla on tappava katse. Ei ihmekään kun joka yö katson isääni vihaten ja katseellani hänet tappaen kun hän ähkii naama punaisena päälläni. Surullisin tyttö maailmassa, ajattelin itsestäni. Ja ajattelin, mikä olisi mahdollisimman romanttinen tapa tehdä itsemurha? Muut varmaan voisivat paremmin jos minä kuolisin pois. Haaveilin aina öisin hukuttautumisesta kunnes eräänä yönä menin järven rantaan. Jokin sai minut säikähtämään ja pakenemaan takaisin kotiin. En uskaltanut edes tappaa itseäni, olen varmaankin sellainen pelokas luuseri. Vaivuin nyyhkytysten saattelemana uneen jossa isä taas tulee ja seksuaalisesti pahoinpitelee minut. Sellainen tyttö olin. Mutta jokin sai minut heräämään. On oltava syy tälle kärsimykselle. Mitä jos kaikki tarkoittaa hyvää? Pysäyttävä oivallus ja jähmetyn sen voimasta. Jos tämä kaikki kärsimys johtaa johonkin hyvään? Oivallus sai sydämeni jyskyttämään jännityksestä ja ilosta. Ehkä rumista lapsista kasvaa kauniita aikuisia ja minä voin vielä olla vapaa isästä? Odotin innolla aamuja kun ensimmäiset valonsäteet siivilöityivät huoneeseen verhojen raosta. Yö oli taas ohi, yksi kärsimyksentäyteinen yö. Päätin selvitä öistä, jokaisesta yöstä kun isä raiskaa ja odottaa päivää innolla. Minä kasvan ja kehityn ja vielä olen vapaa isästä. Vielä saan jotain todella suurta onnea ja rakkautta juuri siksi miten onnetonta ja rakkaudetonta elämäni oli. Osasin arvostaa aamuja öitten jälkeen niin paljon että ilon ja liikutuksen kyyneleet kohosivat silmiini kun näin auringonvalon. Päätin pysyä valossa, erossa varjoista, ja päätin selviytyä vielä ja olla terve aikuisena.