Teki hyvää raivota kunnolla

Menin parvekkeelle polttamaan tupakkaa ja huusin siellä kurkkuni käheäksi kaikkia uhkauksia hyväksikäyttäjilleni. Vahvisti. Itsevarmempi, vähemmän pelokas olo. Pidänkin itsestäni enemmän. Tuntuu että tuo lääkitys joka taas aloitettiin, nostaa traumojani enemmän pintaan. Ehkä se on siis hyväkin juttu? Jos jotakin hyvää pitää etsiä huonosta tilanteesta.

Käytiin kuntosalilla ja liikunta kyllä teki hyvää. Dissosiaatiot ehkä hieman purkautuivat myös ja tuli euforinen olo fyysisesti.

Makasin lattialla ja kävin sitä kuvanauhaa läpi mielessäni mikä siellä pyörii. Eli pyöritän siis tiedostamattani mielessäni kuvanauhaa kaikista tilanteista. En näe sitä mutta siellä se on. Ja voin sanoittaa sitä ja jotenkin palauttaa sen tietoiseen mieleen.

Ymmärsin ettei seksuaalisia tunteita tarvitse hävetä eikä niissä ole mitään väärää enää. En ole insestitaloudessa enää missä seksuaalisuus pitää tukahduttaa ettei tapahdu jotakin sairasta. Saan tuntea kiihkeitä tunteita vapaasti, eivätkä ne telepaattisesti tartu muihin myöskään. On ihan normaalia ja okei olla välillä kiihottunut eikä se johda mihinkään pahaan kuten ehkä ennen on johtanut.

Teki hyvää raivota kunnolla. Ymmärsin että voin palauttaa väkivaltaiset osani pintaan eikä se johda väkivaltaan. Voin myös palauttaa perverssit osat pintaan - niin sanotusti minun isäpersoonani - ja kokea ne läpi enkä silti seksuaalisesti ahdistele ketään. En muutu isäksi vaikka väliaikaisesti kokisin sen isäpersoonan läsnä. Se on siis sellainen joka ajattelee rivoja, pimeitä, sumeita ajatuksia kaikista mikä elää ja liikkuu ja hymyilee vienosti. Se huokaa syvään samalla ja ajattelee jotakuinkin että "mitkä näkymät".

Vihaan tuota persoonaa ja se on ollut suojelemassa kaunista minua. Eli muutun isäksi niin sanotusti suojellakseni kaunista Bellaa joka oikeasti olen. Piiloudun isänaamarin taakse kauneudessani enkä enää ole pieni tyttö vaan olen irstas keski-ikäinen mies joka saa pakit naisilta. Ei mikään kovin imarteleva identiteetti.

Olen nykyään onneksi enemmän kaunis minä ja entistä vähemmän irstas isä. Mutta edelleen pelkään ja piilotan kauneuttani ja en koe oloani niin naiselliseksi kuin voisin ja haluaisin olla. Pelkään olla se jumalatar joka sisimmässäni olen.

Sitten on tietysti kylmä, laskelmoiva murhaaja-osa joka ei paljoa puhu, joka on tasainen ja jääkylmä. Mutta se on helppo osa tuntea koska se ei tunne samoin kärsimystä kuin ne osat jotka ovat eniten minua.

Minulla on varmaan monia identiteettejä mutta en ole vielä yhteydessä niihin osiin jotka kantavat traumamuistoja. Tästä puhuu puolestaan parin viikon jakso jota itse siis en muista yhtään kun poikaystävän kanssa parisuhde kaikin puolin toimi hyvin vaikka normaalisti meillä mikään ei ole toiminut. Olin jossain toisessa persoonassa kai enkä muista sitä. Muuten minulla ei osat oikeastaan vaihtele ja tule sellaisia tilanteita että unohtaisin pitkän jakson elämästä. Mutta niitä osia varmasti on, en vain vielä tiedosta niitä, dissosiaationi on niin vahva.

Dissosiaatio purkautuu

Hymyilyttää kun on hyvä olo olla. Juttelin hoitajalle ja sitten käytiin kahviolla. Ostin kaksi smoothieta, laten ja leivän. Oli hyvää mango-ananas smoothieta.

Menin lattialle makaamaan jos vaikka maadoittuisin. Sitten tein vähän pakarajumppaa. Lopetin ja yhtäkkiä ymmärsin ettei kukaan raiskaa minua enää vaikka olisin näin viehko. Makasin siis lattialla viehkeässä asennossa. Mieli pysähtyi. Sitten tajusin ettei kukaan raiskaa enää - se on looginen mahdottomuus nyt. En ole sellaisissa paikoissa missä voisin tulla raiskatuksi. Sitten maadoituin kuin maadoituinkin enemmän ja huomasin itse asiassa vihaavani kehoani. Ja tuo maadoittumisen tunne pelotti koska en ole tottunut siihen.

Yleensä kun maadoitun, säikähdän sitä ja alan taas dissosioimaan. Vaikeaa pysytellä kehossaan, oma keho pelottaa ja pelottaa olla näkyvä fyysisesti.

Minulla on vaikeuksia tuntea ja ilmaista vihaani koska lopulta veli oli niin aggressiivinen että jos itse yhtään olin aggressiivinen, hän oli sitä moninverroin enemmän. Joten minusta tuli lopulta rauhallinen ja viha kääntyi sisäänpäin. Vielä kuusivuotiaana ilmaisin vihaa voimakkaasti ulospäin sekä muita tunteita ja silloin olin paremmassa voinnissa sitä kautta. Mutta veljen myötä opin tukahduttamaan kaikki tunteet. Minusta tuli passiivinen, nöyristelevä ja jumiutunut ja mielenterveys räjähti käsiin sitten.

Ymmärsin nyt kun purin taas raivoani, että minusta ei tule sosiopaattia jos olen vihainen. Vihani ei johda väkivaltaan enää. (Että joku olisi minua kohtaan väkivaltainen tai minä muita kohtaan.)

Näin sen yhdessä unessa kirkkaasti miten isä kiipesi tikapuut parvisänkyyni ja tuli raiskaamaan minua. Näin unissa kirkkaasti miten isä ja veli halailevat sängyssä ja veli on niissä aina se feminiinisempi osapuoli. Ja siihen liittyi romanttisia tunteita. Näin unen jossa vanhemmat riitelivät nyrkein ja minä pakenin seinää vasten hädissäni. Se on totta. Vaikka en sisäistä sitä, on se totta.

Päivä alkaa positiivisissa merkeissä

Hyvin nukuttu yö takana. Heräsin todella aikaisin. Kävin aamuröökillä ja nyt nautin kupillisen kuumaa kahvia. Päivä alkaa positiivisissa merkeissä. Tuntuu että pystyn mihin vain. 

Vanhemmat kävivät eilen vierailemassa ja se triggeröi. Istuin tuskissani lattialla ja yritin maadoittua. Totesin itselleni että nyt sattuu enkä voi oloa helpottaa ja muistutin itseäni siitä että ei ole muuta tietä eheyteen kuin kokea tuska uudelleen läpi. 

Sitten menin sänkyyn makaamaan ja hiljalleen rauhoituin. Tuntui hyvältä tuntea sänky kehoa vasten ja olla yksin ihan rauhassa. 

Kun vanhemmat kyläilivät, otin puheeksi traumat, vihjailin. Isä ei pystynyt kohtaamaan katsettani. Pohdin myöhemmin kokiko hän syyllisyyttä. Äidistä aistin vihaa vaikkei näyttänyt sitä ulospäin. He menivät hiljaisiksi eivätkä sanoneet mitään kun sanoin että ovat traumatisoineet minua ja veljeä. Esittivät viatonta? 

Hihkuin innosta että tästä tulee hyvä päivä. 

Olin suvun ainoa joka ymmärsi insestin vääryyden

Äiti ja isä opettavat minua ja veljeä panemaan laittamalla meidät katsomaan vierestä kun ne ovat panopuuhissa. Minua yököttää veljen lepertelyt kun se hempeilee minulle. Äiti suukottaa suulle ja olen oksentaa.

Isä astuu huoneeseen. Kolkko tunnelma, se tulee päälleni eikä välitä vaikka vastustelen. Sitä ei kiinnosta minun tunteet lainkaan, se vain haluaa seksinsä. Sitten se saa siemensyöksyn sisääni ja lähtee. Jään huoneeseeni vihaisena että taas minulta varastettiin jotain.

Veli suutelee tulisesti suulle ja vastahakoisesti vastaan suudelmaan.

Se oli niin kaunista ja väärin välillä, silloin, kun olin häiriintynyt ja nautin muiden mukana. Silloin sain orgasmeja. Myöhemmin minusta tuli frigidi eikä mikään enää kiihottanut. Ei edes suihinotot, joista nautin muiden mukana aiemmin. Sain nautintoa kun tuotin muille nautintoa. Nautin veljen ja isän katsomisesta ja hymyilin hämäräperäisesti.

Myöhemmin onneksi tulin järkiini ja lopetin insestin. Sen jälkeen vain tein töitä ja olin täysin tyyni vailla pelkoa tai vihaa tai kiihkoa. Minut pakotettiin öisin seksiin ja vihasin sitä sydämeni pohjasta. Kukaan ei kuullut avunhuutojani - tai ei välittänyt.

Olin suvun ainoa joka ymmärsi insestin vääryyden. Muut olivat autuaita.

Isä ei koskaan enää tule tuosta ovesta. Sydän hyppää kurkkuun - jos isä on raiskannut minut taas? Nyt se ei pääse asuntooni. Ovessa on lukko.

Äiti suuteli suulle ja leperteli; kulta rakas, rakastan sinua, ja minä tiesin että tuo rakkaus on vääristynyttä ja surin. Siksi en kai ottanut äidinrakkautta vastaan. Muutenkaan en vieläkään ota rakkautta vastaan, koska meidän perheessä rakkauden tunteet olivat niin pahasti vääristyneitä. Hyväksikäyttöön liittyi romanttisia, helliä tunteita.

Halusin niin epätoivoisesti seurustella että kuvittelin veljeni seurustelukumppanina ja haaveilin häistä ja lapsista. Sitten tajusin että se on veljeni ja oksensin. Halusin niin kipeästi hellyyttä ja rakkautta että äidin ja isän raiskaukset kelpasivat.

Äiti ja isä oksettavat minua, haluan muuttaa pois heti kun olen täysi-ikäinen.

Olen oppinut paljon seksistä ja samalla olen täysin kokematon. En ole koskaan saanut hyvää seksiä paitsi perheeni kanssa silloin kun olin itsekin häiriintynyt. Nyt olen ollut pitkään ilman seksiä ja varmaan siksikin voin pahoin koska olen tottunut jatkuvaan seksiin.

Pelottaa todella nuo minun muistot eivätkä ne tule pintaan koska edelleen sisimmässäni pelkään insestin jatkuvan, pelkään edelleen että en ole turvassa. Miksi en voi sisäistää? Koska tulen raiskatuksi niin on pakko unohtaa. Miksi en voi muistaa? Koska muistoni ovat liian rajuja eikä psyykeeni kestä niitä.

No, nyt uskon kestäväni ne. Ne vain vielä eivät ole tulleet pintaan.

Mutta hei, nyt olen vapaa raiskauksista ainiaaksi. Ja pelkästään se riittää siihen että olen hyvin onnellinen ja tyytyväinen elämääni.

Isä ei tule ovesta sisään enää. Veli ei tule ulostamaan kasvoille tai nöyryyttämään muuten. Äiti ei tule flirttailemaan ja rakastelemaan.

Huokaan syvään helpotuksesta. Ja tästä voi puhua avoimesti! Ja olen perustanut tämän bloginkin ja saan pääosin hyvää palautetta. Ja olen aikuinen ja en enää raiskauksien kohteena ollut vuosiin. Tämä ei ole enää salaisuus ja se on helpottavaa. Minua kohtaan ollaan todella ymmärtäväisiä. Ihmiset ovat myötätuntoisia. Minulla siis on blogi ja olen aikuinen ja todella vahva nainen jolla on syytä olla ylpeä itsestään. Autan monia avautumalla. Eli tästä on seurannut jotain hyvääkin.

Minulle tosiaan elämässä riittää se että kukaan ei raiskaa enää ja voin olla minä. Oma itseni. Oma kaunis itseni. Ja minun ei tarvitse pelätä muistojani, olen vahva ja kestän ne.

Minua ei ole hyväksikäytetty enää vuosiin ja siksi oireilen. Olen kai niin tottunut kahdenkymmenen vuoden aikana unohtamaan että en vieläkään muista.

Jos muistan niin menetän järkeni kuin yksitoistavuotiaana, sanoo alitajunta. No, en menetä! Päinvastoin, järkeni eheytyy, mitä enemmän muistan. Ristiriitaista, sanoo alitajunta. Kyllä minua on seksuaalisesti hyväksikäytetty, en muuten oireilisi näin. Se on totta vaikka en muista sitä. Mieli suojelee ja on tyypillistä epäillä muistojaan tällaisessa tapauksessa. Minulla on kaikki raiskatun naisen oireet.

Kukaan ei enää lääpi tai koskettele. Voin olla minä.

Jälkeenpäin ajatellen, olen viisaampi kokemusteni myötä ja ikäisekseni kypsempi. En ole liikaa kiinni ulkonäössä tai materiassa ja nautin elämän hyvistä asioista enemmän.

Kuvittelen suojaavan kehän ympärilleni minkä läpi kukaan ei tule raiskaamaan. Nyt voin ajatellakin vapaammin kun tiedän olevani turvassa. Jotenkin kun tuntuu ettei keho ole turvassa, tuntuu, ettei mielikään ole.

Saan olla juuri sellainen kuin olen

Tuli huojentava ja vapauttava oivallus että saan olla oma itseni ja juuri sellainen minkälainen missäkin hetkessä olen. En tarvitse mitään naamiota joka piilottaa kipuni ja kärsimykseni muilta. Minun ei tarvitse olla mitään mitä en juuri siinä hetkessä ole, väkisin, tai piiloutua yksinäisyyteen kärsimään. Minun ei tarvitse myöskään ottaa tuota isänaamaria kasvoilleni ja piilottaa sillä oma kauneuteni. Voin olla kaunis ja kukaan ei koske minuun väärin. Voin olla herkkä ja haavoittuvainen ihmisten seurassa ja myös näyttää sen.

Todella vapauttavaa, saan olla ihan se kuka olen! Ei tarvitse feikata mitään muuta. Mahtipontinen olo suorastaan tuli ja samaan tyyliin vapautunut kuin kuudennella luokalla, jolloin en yhtään välittänyt muiden mielipiteistä.

Tunnen myös oloni samalla jostain syystä kauniimmaksi tuon oivalluksen kautta. Tajuan olevani kaunis vain koska olen. Siihen ei tarvitse mallin ulkonäköä. Olen viehkeä omalla persoonallisella tavallani - kuten me kaikki olemme.

Ihanaa kun saa olla herkkä taas, herkkä ja surullinen pieni tyttö eikä sitä puolta itsessä tarvitse piilottaa - ja samalla on hyvin vahva olo, niin kuin pystyisi mihin vaan ja on juuri tässä hetkessä. Kaikki mahdollisuudet avoinna, niin sanotusti. Vapautunut. Vahva.

Kuinka oppia rakastamaan itseään?

Kuinka oppia rakastamaan itseään? 

Itse opettelin ensinnäkin ulkoisen, toisekseen sisäisen kautta. Eli ulkoinen omaan ulkonäköön tyytyväisyyden opettelu sekä sisäinen omaan luonteeseen tyytyväiseksi opettelu. Itsensä etsiminen ja henkinen kasvu oli itselläni olennaista tässä. Omien puutteiden ja vikojen hyväksyminen ja sen ymmärtäminen että olemme kaikki uniikkeja vikoinemme ja hyvine puolinemme ja meidän viat vain tekevät meistä inhimillisempiä ja herkempiä ja sitä kautta kauniimpia.

Tällä videolla kerron vähän siitä miten itse opin rakastamaan itseäni.

En rakastanut itseäni lainkaan mutta nykyään olen todella tyytyväinen siihen kuka olen vaikka onkin vielä asioita joita haluaisin itsessäni muuttaa.

Kävin kahviolla hakemassa taivaallista mangojuustokakkua

Kävin kahviolla hakemassa taivaallista mangojuustokakkua. Namskis! Ja kuppi kuumaa kahvia. Hyvin alkaa tämä päivä. Eilen vähän ahdisti illasta kun menin traumamuistoihin, ehkäpä se triggeröi. Ja sitten itketti hirveästi, mutta teki hyvää itkeä kunnolla. Itku on se mikä minua on aina eniten puhdistanut, raivoaminen mukaan lukien.

Juttelin hoitajan kanssa ja itkin. En enää muista mitä kaikkea itkin mutta sitten myös purin vihaani ja se puhdisti. Hakkasin nyrkillä toista kättä ja kirosin isän alimpaan helvettiin sekä veljen. Onneksi hoitaja antoi minun purkaa vihaa. Joskus osastossa tällaisista tunteenpurkauksista joutuu eristyshuoneeseen - mikä on muuten ihan sairas käytäntö. Siellä eristyksissä ei ole mitään muuta kuin musta patja lattialla ja kiviseinät ja siellä tuntuu että järki lähtee. Olen monesti raivonnut ja sylkenyt lääkäriä päin ja minut on pakotettu eristyshuoneeseen ja laitettu injektiolla jotain lääkettä takamukseen.

Ihan sairasta toisinaan tämä mielenterveyspuolen hoito, kaikkea muuta kuin eheyttävää.

Palaan siihen tunteenpurkaukseen. Itkin ja samalla hävetti että nyt kaikki näkevät pahoinvointisuuteni. Yritin lohduttaa itseäni että kaikki täällä voivat enemmän tai vähemmän pahoin ja on ihan okei voida pahoin välillä ja ihan okei että se näkyy. Mutta hävetti silti ja sitten päätin että okei, nyt en pysty tähän, menen omaan huoneeseeni piiloon muita. On ihan hyvä tunnistaa sekin milloin yksinkertaisesti ei pysty. Ja sallia itsensä paeta.

Menin sänkyyn ja rauhoituin pian. Tunsin vartaloni sänkyä vasten ja keskityin siihen fyysiseen tuntemukseen. Helpotti tuntea oma keho sisältä päin.

Olen tutustunut täällä mukaviin ihmisiin ja olen kiitollinen siitä että löytyy uusia tuttavuuksia. Varsinkin tämä uusi sielunsiskoni tekee minut iloiseksi. Jälleen yksi merkittävä kohtaaminen! Kyllä sitä jotenkin vain kohtaa ne oikeat ihmiset. Hän kyseli uskonko sielunkumppanuuteen ja vastasin että uskon siihen minkälainen aura on, sellaisia ihmisiä vetää puoleensa. Jos aura on puhdas, tapaa muita joilla se on puhdas. Hieman vaikeaa sanoittaa tätä. Sitä siis toisin sanoen kohtaa ihmisiä sattumalta joilla on samoja fiiliksiä tai ajatuksia kuin itsellä ja ne oikeat ihmiset kyllä tulevat tavalla tai toisella vastaan. Tämän ilmiön varmaan moni on saattanut huomatakin joka on ateistisempi ja vähemmän spirituaalinen, enkä osaa sitä loogisesti perustella.

Ehkä houkuttelen niin sanotusti energioillani oikean ihmisen elämääni vielä sitten kun energiani on ehyempää ja terveempää sekä puhtaampaa liasta mitä siinä on.