Muistojen virtaa

Vähän muistojen virtaa.

Sukulaiset yhtyvät, nautintoa, he surkastuttavat mielensä noin, he panevat autuaina onnesta ja ekstaasista. Äiti suutelee siskoaan tulisesti, seuraan kiihottuneena vierestä. Pakko päästä omiin oloihin masturboimaan. Katselen vierestä huolestuneena miten autuaina he ovat. Päätän pysytellä loitolla ettei minua vedetä mukaan tuohon touhuun. He olivat raivostuneita välillä toisiinsa, tukistivat ja kuristivat toisiaan, toisinaan se oli hellää ja herkkää, kaunista, omalla sairaalla tavallaan, äitikin suuteli hellästi suulle ja sanoi, kulta rakas, ja minä kiemurtelin vaivautuneena luokkahuoneessa kun panetti, opettajan katse pelkästään sai minut kiihkon valtaan, teki mieli kosketella itseään luokkahuoneessa. En pysynyt aloillani, olin häpeissäni miten paljon panetti, muut luokassa opiskelivat ja minä vain hikoilin ja toivoin että pääsisin omiin oloihini. Äiti suuteli suulle ja sanoi kullaksi, hän oli hempeä ja herkkä välillä, välillä raivokas, me riitelimme ja sitten suutelimme tulisesti. Se oli kiihottavinta, riidan jälkeen sekstailla. Onneksi tämä tulvii mieleeni, helpotus, se oli totta eikä kuvitelmaani. Olen terveempi kun muistan. Äiti hyväili hellästi jalkoväliäni ja minä punastelin nautinnosta, äiti osasi ottaa hyvin suihin, laukesin salamana kun meidän huulemme kohtasivat. Isä oli niin oksettavan ruma mielestäni ja lopulta opin näkemään hänetkin seksikkäässä valossa, kuin joku paha poika joka panee minua iltaisin. Hänen hajunsa oli oksettava ja yökkäilin salaa kun minua naitiin takaapäin. Äh, insesti on totta eikä tämä lopu ikinä, hautaan asti joudun harjoittamaan tätä. No, en joutunut. Sukuorgioissa olin ainut joka oli huolissaan muiden voinnista, muut vain nauttivat. Olin perheen ainut joka ymmärsi synnin vauvana? Halusin eroon perheestäni joten menin öisin ulos (tämän muistan). Olipahan sekin kokemus, nussia äidin kanssa, kuvitella hänet jonain toisena, äiti muutti muotoaan kun ajattelin tiiviisti sitä miltä haluan hänen näyttävän. Lopulta se seksi loppui ja kaikki pukivat päällensä vaivautuneina ja painuivat nukkumaan. Hyväksyn todellisuuteni. Äidin hempeä kosketus hävylläni, värähdän mielihyvästä, sitten äiti liu'uttaa käsiään haaroihini ja anelen häntä lopettamaan. Tästä ei tule mitään, pakko masturboida näille kokemuksille. Äiti osasi hyvin imeä vaginaa. Minä tuijotin häntä hätääntyneenä, isääni, kun hän teki jotain alapäälleni ja samassa olin ekstaasissa, kuvittelin että tämä on äidinrakkautta kun äiti imee alapäätä. Apua, puhun liian suoraan... Kehto keinui ja heilui ja tuudittauduin tuohon mielihyvän kokemukseen. Parasta naida isää ja kuvitella hänet luokan komeimpana poikana. Kyllä selviän, lupaan sen. Parasta tässä on se että insesti on nyt ohi enkä nauttisi siitä enää vaikka harrastaisin sitä. Nykyisin insesti on puhtaasti yököttävää. Järki lähtenyt veljen kidutustoimenpiteissä. Halusin tyttöystävän lukiossa kun seurustelin äidin kanssa. Onneksi insesti on ohi. Halusin sitä aina mutta nykyään en. Olen selviämään päin.

Päätöntä touhua, insesti. Yököttävintä ikinä. Puhdasta nautintoa silloin kun oli seonneimmillaan. Ei se koskaan ollut nautintoa, päinvastoin, sairastuin vain ja kuvittelin nauttivani vaikka kärsin. Oikeasti en edes nauttinut koskaan. Olin vain sekaisin. Nyt ei kukaan harrasta täällä sänkypuuhia. Olen vielä matkani alussa vaikka toisaalta jo pitkällä. Nyt en enää joudu koskaan todistamaan sukulaisyhdyntöjä. Jalkapohjani ovat tukevasti maata vasten, maadoitun.

Olen selvinnyt

Yritän ymmärtää, täällä ei tapahdu mitään sukuorgioita enää. Sukulaiset eivät parittele ympärilläni. Katselen tuttuja huonekalujani ja fiilistelen sitä ettei kukaan ole täällä panemassa. Ajatukseni on taas yhtä kaaosta mutta yritän ymmärtää että se kaaos voi rauhoittua koska kukaan ei nussi ja nai ketään täällä. Se kaaos pitkälti johtuu siitä että olen takaumassa ja takaumissa, sukuseksin keskellä, mieleni täyttyy kaoottisista ajatuksista.

Tänään on kuitenkin kohtuu hyvä aamu. Kahvia nautin tässä ja aamiainen pian. Sitten savukkeella käyn. 

Täällä ei tosiaan tapahdu enää mitään sukuseksiä. Olen siltä selvinnyt! Ja aika hemmetin hienosti, vieläpä. Nyt voin rauhoittua. Eikä kukaan lue ajatuksiani!

Vihaan sitä miten aina muut puhuvat vain psykoosistani eivätkä pikemminkin traumoistani. Kyllä, tiedostan olevani skitsofreenikko, mutta se skitsofrenia johtuu traumoista. 

Voin tuntea jalkapohjani tukevasti maata vasten. Helpottaa tällainen maadoittuminen! Olen läsnä tässä ja nyt.

Onneksi osaan nykyään rakastaa itseäni. Sekään ei ole mikään itsestäänselvyys, siinä meni vuosia harjoitella. Mutta lopulta oivalsin itserakkauden.

Nyt insestivuodet ovat takana päin. Mitä seuraavaksi? Elän vain arkeani ja käyn terapiassa.

Saavutin jonkun uuden tason

Eheydyn hitaasti mutta varmasti.

Nyt kaikki nuo sukuorgiat tapahtuvat vain pääni sisällä, ei ulommassa ulottuvuudessa, tässä hetkessä. Päässäni pyörii tiedostamattomassa mielessä kuvafilmi ja ääni, hajuja ja makuja tapahtumista. Silloin olen paniikin kourissa. Yhtäkkiä tuntui että kaikkialla hiljeni ja ajatus että nyt sukulaiset menivät nukkumaan. Kuulin siis tiedostamattani yhdynnän äänet.

Helpotti vähän nimetä esineitä ja tavaroita asunnollani, sen kautta tuli ymmärrys missä nyt olen ja ettei sukulaiset nai täällä.

Olen nyt maadoittuneempi. Ymmärrän että saan nyt maadoittua kehoni tasolle.

Eheydyn kaiken aikaa. Tämä vain on aikaa vievä prosessi. Alkaa jo hieman helpottamaan!

Saavutin jonkun uuden tason. Ahdistuksen suhteen. Annoin sen tuntua ja purkautua ja hengittelin. Se lähti purkautumaan ja helpottamaan. Hetkellisesti se jopa katosi kokonaan. Tuntuu että tästä tuli uusi pysyvä tila. Nyt mielikin on rauhoittuneempi. Eilen ja tänään oli kaoottista ajatustulvaa.

Tajusin tänään kaupassa kun näin heijastukseni että ahdistukseni ei näy ulospäin ja näytän nätiltä nuorelta naiselta enkä isän kopiolta tai jotenkin etovalta miltä minusta siis tuntuu yleensä. Ilostutti!

Tässä pari hymyilevää kuvaa.

Harhainen todellisuus

Tämä harhaisuus ajatustenluvusta alkoi jo vauvaiällä kun oli minulle elinehto että muut saisivat tietää ajatukseni kun ei ollut muita tapoja kommunikoida. Halusin todella uskoa siihen ja sitten kävi niin että lopulta vakaasti uskoin siihen. Sieltä se nyt on noussut pintaan. Myöskin kuvittelin itseni jonkinlaisena tunnelmanluojana että voin omilla tunnetiloillani vaikuttaa muiden tunteisiin. Pelkäsin enemmän kuin mitään että oma pahoinvointini tarttuisi muihin ja muutkin voisivat pahoin lähelläni. Suojelin taas enemmän muita kuin itseäni.

Nykyään kyllä huomaan sosiaalisessa kontaktissa etteivät nuo uskomukset pidä paikkaansa ollenkaan. Mutta kun niistä on niin vaikeaa päästää irti! Minkä nykyinen minä tietää, sitä mennyt minä ei ymmärrä. Ja siksi edelleen kärsin näistä uskomuksista.

Onneksi en ohjaile maailmaa ajatuksen voimalla mihin halusin uskoa joskus, että voisin manipuloida ihmiset toimimaan kuten haluan. Ehkä pahimmassa hulluudessani kuudennella luokalla minulla oli tällaisia ajatuksia. Että hallitsen koko maailmaa ajatuksin tai jotain muuta yhtä utopistista. Sinne liittyy myös irstaimmat ajatukseni suunnilleen kiihottua ajatuksesta että saisin paljon sisäsiittoisia lapsia joita raiskaan autuaana. Kyllä, olin iljettävä tapaus silloin. Edes näitä ajatuksia on vaikeata kohdata kun tuntuu että ne välittyvät muihin (mitä sen ikäinen minä joko toivoi tai pelkäsi).

Nyt keskityn tähän hetkeen. Huomaan maadoittuneeni taas paljon. Nautin kahvinjuonnista ja tv:stä kuuluu rauhallista puhetta. Makasin taas lattialla tuntien kovan pinnan vatsaa vasten. Sammutin aivot, rentouduin, rauhoituin. Kyllä minä hiljalleen eheydyn. Ehkä joskus pystyn elämään elämää ilman pahinta ahdistusta.

Oivalsin myös ettei täydy pelätä omia ilmeitään, että näyttäisin jotenkin oudolta. Naapurit ovat hyvin ystävällisiä jos vaikutan ahdistuneelta. Tämä on tärkeää. Hyvin vaikeata rakentaa menetettyä luottamusta ihmisiin mutta hiljalleen sitä kohti.

Uusia muistoja

Todella levoton olo. Odotan milloin minut tullaan taas raiskaamaan. No, kukaan ei tule, mutta ei se auta sanoa sitä itselleen. Ravaan röökillä ja juon kahvia. Tuskastuttava levottomuus että koska joku seuraavaksi tulee tänne.

Vähän ajatuksenvirtaa:

Oikeesti jes, jippii, se on ohi, insestivuodet on ohi! Jee! Mitä mä nyt teen elämälläni? Varmaan vaan elän arkea. Oikeesti wau, olen vahva kun haluan! Missä olin vahva? En pelännyt vaarojen keskellä. Mua mietityttää onko tää totta vai ei kun kaikki väitti että kuvittelen. No, kyl mä tiedän et se on totta, ne vaan aivopesi mut tähän ajatukseen. Omg mä elän ja hengitän se jo on pieni ihme! Oikeesti wau nyt voin elää hyvää elämää, se on paras palkinto! Nyt vaan elän, ei sen ihmeempää. Wautsi musta on tullut voimakas ja kaunis nainen! Oon ihan hyper vahva kun haluan. En pelännyt mitään. Oikeesti ihanaa vaan hengittää! Sukurutsavuodet ovat päättyneet. Isä tai kukaan muukaan ei tule enää tuosta ovesta tänne.

Eilen taas aivot kävi ylikierroksilla ja mietin aivan liikaa. En osaa pysäyttää tuota ajatuksenvirtaa ja antaa aivoille lepoa. Pelottaa rentoutua ja sammuttaa aivot kun on insestissä oppinut että pitää pysyä tietoisena tai menee pahemmaksi. No nyt tietysti menee pahemmaksi vain jos en anna aivoille yhtään lepoa.

Oli siis tuskallinen päivä. Sammuin sitten kuitenkin lopulta ja sain nukutuksi. Nyt on taas ehkä vähän selväjärkisempi olo! Varmaan joko koska käsittelin taas tiheään tahtiin traumojani taikka sitten se että osasin hetkellisesti sammuttaa turhan mietiskelyn.

Kyllä meillä oli insestiä. Tuntuu edelleen menneisyyden minusta pahalta myöntää se. Mutta nyt tietoinen ajattelu käyttöön! Insestiä oli kylläkin.

En uskalla ajatella tietoisesti ja sekös vaikeuttaa tätä prosessia. Tietoisen mielen kautta nimenomaan saisi käsiteltyä paremmin näitä. Ettei vello jatkuvassa vaaratilassa, takaumassa, vailla järjen ääntä.

Nyt olen kotona, olen aikuinen, minulla on oma asunto, juon aamukahvia, kohta aamupalalle näkemään muita ja juttelemaan.

Ei kukaan ajatuksiani lue. Se on joku pervo fantasiani nuoruudesta että koko maailma yhtyy nautintooni, tämän muistin. Muistin että olen haaveillut veljen kanssa perheen perustamisesta silloin kun en vielä tajunnut että se on väärin. Olen ajatellut likaisimpina kausinani että on vain kiihottavampaa kuvitella että muutkin yhtyvät telepaattisesti nautintooni. Muistan outoja juttuja miten pieraisen isän naamalle ja isä nuuhkii sitä hajua. Kaikenlaista ala-arvoista siellä ollut. Nolostuttavia juttuja. On seksikkäämpää ajatella että muut nauttivat minun kanssani. Tästä syystä edelleen pelkään tuota, telepaattista yhdistymistä, koska näin ajattelin.

En ole orgasmin partaalla yhdynnässä nyt. Istun läppärillä ja kirjoitan. Pitää ottaa tietoinen ajattelu käyttöön. Eikä sillä, ei kukaan kuitenkaan kuule sekavaa ajatuksenvirtaani.

Vauvana halusin uskoa tai pelkäsin olevani telepaattinen koko maailman kanssa. Sieltä se on lähtenyt.

Pitää vain rauhassa omalla ajallaan purkaa nuo kiusallisimmatkin ajatukset. Mutta välissä maadoittaa itsensä tänne ja nyt ja antaa aivoille niiden kaipaamaa lepoa.

Minun mieleni on ihan omani. En kuule muiden ajatuksia päässäni, ne ovat omiani, omia tulkintojani mitä muut saattaisivat ajatella taikka sitten omien osieni välistä vuoropuhelua. Koko maailma ei yhdy minun ajatuksiini.

Olen menettänyt kehoni rajat jo varhain, noin kolmivuotiaana kuvailin kadonneeni näkyvistä. Sitten aloin yhtyä liikaa muitten ajatuksiin enemmän kuin omiini.

Muistin myös että pelkään muiden katseita ja silmiä koska syvällä sisälläni asuu isän pahuus. Pelkään että pahuuteni näkyy silmistäni niin en uskalla kohdata muiden katseita. Surullista kyllä että pelkästään tämä katsekontaktin vältteleminen on saanut minut eristäytymään muista.

Aina kun lähden kotoa liikkeelle huomaan ajattelevani että menen taas luokkahuoneeseen muitten kiusattavaksi. No, en enää ole lapsi enkä mene luokkahuoneeseen. Naapurini ovat hyvin ystävällisiä minulle vaikka ja kun olen ahdistunut!

Hiljalleen pyrin rakentamaan luottamusta muihin, ettei tarvitse häpeillä omia ilmeitä ja eleitä. Ilmeitäni varsinkin pelkään, että näytän jotenkin oudolta ja se on syy muille kiusata. En millään pääse tästä pelosta irti.

No, ei liikaa kerralla. Otin jo askelia eteenpäin luottamuksen rakentamisessa muihin.

Tämän päivän kuulumiset

Nyt vasta pystyn jotenkin sisäistämään ja etenkin hyväksymään tämän että insesti on tapahtunut. Toistelen sitä itselleni että siitä tulisi todellisempaa. En vielä sataprosenttisesti kyennyt hyväksymään sitä todeksi.

Eilen ollut erinomainen ja mietintöjen täyteinen päivä.

Telepatiauskomus lähti helpottamaan kun vasta nyt kykenin hyväksymään sen. Että vaikka olisinkin, mitä en ole, telepaattinen koko maailman kanssa, niin hyväksyn sen. Ahdistus puolittui.

Tunnustelin miten tuntuu että järki lähtee ja miksi - murhayritysten pelossa. Se että annoin huomiota tuolle tunteelle järjen menettämisestä, helpotti sitä.

Nyt tuntuu mukavalta aloitella uutta päivää. Hörpin kahvia ja seuraan chattia. Ihana uusi aamu, uusi alkunsa.

Nyt voin olla kehollinen!

Purskahdin nauruun. Insestivuodet ovat takana päin! Mikä vapautunut tunne. Nyt voin vapautua sosiaalisesti, kehollisesti, ja niin edelleen. Ei tarvitse jumiutua kuten teen taikka sosiaalisissa tilanteissa mennä epävarmaksi.

Välillä huomaan ajattelevani, olenko enää edes elossa kun voin niin hyvin nykyään verrattuna  edelliseen. Kyllä, olen elossa, ymmärsin nyt. On ihanaa ihan vain olla elossa! Nautin tästä täysin rinnoin!

Nyt menee hyvin, nautin tästä.

En enää joudu elämään lapsuushelvettiä uudestaan läpi

Vauvaiällä telepatia oli minulle elinehto, olen alkanut muistamaan. Kenties en kestänyt pääni sisältöä yksin taikka sitten halusin että vanhemmat tietävät miltä minusta tuntuu. Nyt ymmärsin että en ole enää pelokas vauva taikka taapero! Olen ollut varhaislapsuuden persoonassa jo vuosia. Ilmeisesti se oli niin rankkaa aikaa että nyt aikuisiällä se on jäänyt päälle. Mutta en enää ole! Vauvaiän dissosiaatio alkoi purkautumaan.

En enää joudu elämään lapsuushelvettiä uudestaan läpi. Minua jotenkin on pelottanut olla aikuinen. Pelkään ehkä olla sukukypsä. Mutta nyt sekin pelko purkautui. Ymmärsin, etten ole enää pieni tyttö, enkä siis joudu enää koskaan elämään lapsuushelvettiä uudestaan läpi. Olen nyt aikuinen - ja muuttanut omaan asuntooni! Tämä ei ole lapsuuskotini.

Dissosiaatiot lähtivät kunnolla nyt purkautumaan kun oivalsin etten ole lapsi enää. Ja ymmärsin myös tuossa kun oli naapureita ympärillä, ettei tunnetilani mitenkään tartu muihin telepaattisesti. Se oli tällä kertaa pysäyttävä oivallus. Todella taisin oivaltaa sen tällä kertaa vaikka aiemminkin minulla on tullut näitä tajuamisia, oli se nyt kokonaisvaltaisempi.

Tuossa tuli taas pieni lapsi vastaan isänsä kanssa. Tervehdin häntä ja vaihdettiin muutama sana. Sen jälkeen purskahdin itkuun. Minua itketti taas ajatella miten hyvä olen lasten kanssa ja miten hyvä äiti minusta vielä voisi tulla. Sitten purskahdin helpotuksesta nauruun ja olin yhtä hymyä kun menin tupakille. Pidän lapsista paljon. Koen itseni monella tapaa hyvin äidilliseksi. Haluaisin hauvavauvan jota paapoa. Halusin aina lemmikkieläimen jota hoivata. Tuo sama hoivavietti kohdistuu lapsiin.

Hiljalleen eheydyn, sen nyt myös oivalsin ja se lohduttaa. Ehkä tulen olemaan vielä siinä kunnossa että elämä on siedettävää. Että pelkoni ja ahdistukseni vähenee niin että osaan suurimmaksi osaksi nauttia elämästä. Että oireeni pysyvät kurissa.

Olen päättänyt käyttää elämänkokemukseni muitten auttamiseen

Olen päättänyt tavalla tai toisella käyttää elämänkokemukseni muitten auttamiseen. Omaelämäkerrasta eniten haaveilen. Mutta ainakin voisin kirjoittaa kirjan insestistä ja pedofiliasta ja muista seksuaalisuuden tabuista. Sen voisin esimerkiksi tehdä. Kasata siihen kirjaan tutkimustietoa ja omaa kokemusta.

En halua että olen kärsinyt turhaan. Käytän kokemukseni jotenkin hyödyksi vielä tavalla tai toisella. Vähintään omassa elämässä, viisauden kautta onnellisemmaksi ja tyytyväisemmäksi tulemiseen.

Voisin esimerkiksi tehdä töitä hyväksikäytettyjen lasten parissa. Se olisi yksi keino auttaa. Voisin kouluttautua psykoterapeutiksi, jos jaksan opiskella ja minulla on aikaa siihen (että olen tarpeeksi eheä itse).

Jos en tee julkisuudessa töitä niin taviksena ehkä. Joka tapauksessa, pienemmässä tai laajemmassa mittakaavassa, pyrin auttamaan muita ja kääntämään elämänkokemukseni hyödyksi. Minulla on paljon arvokasta tietoa insestistä ja pedofiliasta ja näistä asioista puhutaan edelleen todella vähän joten minun tiedoistani voisi olla paljon hyötyä. Haluan jakaa tämän tiedon muiden kanssa tavalla tai toisella.

Voisin pitää motivaatiopuheita, puhua siitä, miten koskaan ei saa luovuttaa ja kärsimys lopulta palkitsee suuresti. Minulla on lahjoja moneen ja potentiaalia - kunhan ensin vain olisin terve ja muistaisin kaiken. (Kaikkea en koskaan muista mutta tiedätte mitä tarkoitan.)

Juuri nyt keskityn tietysti itseeni ja eheytymiseen. Se ammatti tulee ennemmin tai myöhemmin. Toivon ja rukoilen että olen vielä siinä voinnissa että voin tehdä töitä!

Voin olla kehollinen nyt

Olen pieni arka tyttö. Olen vielä sievä. Sitten minusta tuli ruma ja menetin itseni.

Myöhemmin minusta tuli ilmeetön kun veli hakkasi jos ilmehdin. Opin myös turruttamaan kasvojeni ilmeen etten olisi liian kaunis. Kuvissa toki se ilmeettömyys ei näy mutta sosiaalisessa kanssakäymisessä kyllä. Minulla kuulemma ei näy mikroilmeet ollenkaan.

Nyt on hyvä fiilis. Hörpin kahvia ja seuraan chattia. Levollinen olo tosiaan mutta puolittain järkeä repivä pelko.

Olen todella kärsimätön eheytymisen suhteen. Yritän sanoa itselleni ettei ole mitään kiirettä. Toisaalta osaan olla kärsivällinen, eheydyn hiljalleen kyllä, ei huolta. Kasvojeni ilme kyllä vielä palautuu vaikkei nyt heti palautuisi.

Sehän tässä juuri on parasta että voi eheytyä omalla ajallaan ja painollaan, ettei tarvitse kiirehtiä sen suhteen.

Voin olla kehossani nykyään ja fyysinen. Ei tarvitse pelätä kehollisia aistimuksia. Voin nauttia fyysisyydestäni täysin rinnoin!

Ehkä pieni epäsymmetria jopa kaunistaa? Tässä pari selfietä. 

En ole enää pelokas lapsi

Suhtaudun edelleen kaikkiin aikuisiin ihmisiin niin että he ovat pedofiilejä jotka ahdistelevat minua. Kuin olisin lapsi edelleen joka pelkää aikuisia että kaikki aikuiset raiskaavat. Oivalsin ohjaajan kanssa juteltuani ettei näin ole, että tuossa on turvallinen henkilö joka ei satuta. Oli helpompaa olla vuorovaikutuksessa. Tästä syystä vuorovaikutus muihin on todella vaikeaa varsinkin silloin jos minua ahdistaa valmiiksi. En kykene olemaan oma aikuinen itseni, vajoan pelokkaan lapsen tasolle.

Mutta en ole enää pelokas lapsi. Olen kolmekymppinen aikuinen nainen. Jotenkin kun sanon sen itselleni, en ota sitä vastaan. Minähän olen vasta pieni tyttö, noin kuuden, ja pelkään pedofiilejä. Mutta hei, en ole enää taapero joka joutuu pelkäämään kaikkia. Olen vajonnut taaperoikään vuosiksi, varmaankin siksi että se oli traumaattisinta aikaa elämässäni ja vaatinut paljon huomiota käsitellä. Ehkä identiteettini on jumiutunut sille tasolle. On niin helpottavaa nähdä että nyt on aikuinen keho. Ja tuntea olonsa aikuiseksi, silloin harvoin kun tunnen. Suurimmaksi osaksi tunnen olevani pieni tyttö.

Juttelin ohjaajan kanssa siitä miten moni ihminen ei osaa arvostaa elämän "itsestäänselvyyksiä" kuten että on katto pään päällä ja ruokaa. Minä osaan nykyään arvostaa niitä, mutta sekin vaati opettelua. Ei se aina ollut minulle tärkeää, sitä ei osannut arvostaa. Arvostan nykyään pelkästään sitä että elän ja hengitän.

Nyt on turvallinen, levollinen olo. Mietin, olenko jo kuollut kun voin niin hyvin nykyhetkessä! Mieli on ehkä kiinni ahdistuksessa mutta keho tiedostaa että kaikki on erinomaisen hyvin. Olen kiitollinen.

Telepatian järkeilyä

Ihana turvallisuuden tunne, että olen omassa rauhassa omissa ajatuksissani. Kun on fyysisesti turvallinen olo, pystyn ajatellakin vapaammin ilman telepatian pelkoa.

Olen pelännyt tai oppinut jotenkin siihen että sisäinen todellisuuteni heijastuu ulkoiseen. Mietin tätä eilen ja oivalsin että tietysti se vaikuttaa siltä kun käyttäydyn tietyllä tavalla niin tietysti ihmiset ympärillä reagoivat siihen, eikä kyse ole siitä että ajatuksen voimalla jotenkin ulkoinen todellisuus mukautuu sisäiseen. Jos olen kovin ahdistunut esimerkiksi tai kiihottunut, näkyy se ulospäin, ja sitten ihmiset reagoivat siihen. Se on luonnollista. Mutta silti, silloin seitsemäntoistavuotiaana tapahtui kaikenlaista mikä sai minut uskomaan telepaattisuuteeni. Ehkä niillekin tilanteille on jokin looginen selitys? Kaikelle on jokin looginen selitys. Mutta sen jälkeen telepatiauskomus ei ole jättänyt minua rauhaan. No, kuten sanottu, tästä on varmasti seurannut paljon hyvääkin. Ja ehkä tuo telepaattisuus vielä lakkaa jos sitä ylipäätään on.

Esimerkiksi äitini sanoi kerran että tuntuu että autot nopeuttavat kohdalla. Eiväthän ne nopeuta, se voi vain vaikuttaa siltä kun ne ajavat ohitse niin se vauhti näyttää kiihtyvän siinä. Ne eivät todellakaan nopeuta kohdalla, se vain tuntuu siltä. Ehkä samalla tavalla minusta vain tuntuu että olisin telepaattinen. Ja sillekin oli olemassa joku oma terminsä miten esimerkiksi 90% ajasta jokin asia ei toteudu ja 10% ajasta toteutuu niin sitä kiinnittää huomion siihen kymmeneen prosenttiin. Huomaan kyllä että suurimmaksi osaksi tunteeni ja ajatukseni eivät vaikuta tarttuvan kehenkään mutta sitten kun tuntuu niin ajattelen että nyt olen telepaattinen. Ja sitä paitsi ihmiset tuntevat ihan omia tunteitaan että jos joku esimerkiksi vaikuttaa olevan kiihottunut kun minä olen, se voi olla ihan sitä että se tarttuu käytökseni pohjalta tai sitten on vain sattumaa että joku on kiihottunut samaan aikaan kuin minä.

Mutta tosiaan nyt kun tunnen olevani turvassa fyysisesti niin tuntuu että ajatuksenikin ovat turvassa pääni sisällä. Olen kiitollinen.

Mukava aamu ja aamun ajatuksia

Nyt olen yksin ja rauhassa. Lopultakin. Juon tässä aamukahvia ja katson Taivas tv7, kristillistä tv-kanavaa. Sieltä tulee nyt piirrettyjä. Oikein hyvä olo kun ymmärtää olevansa rauhassa ja turvassa. Olen taas kiitollinen aivan kaikesta. Levollinen olo.

Olen parhaimpina hetkinä kiitollinen kaikesta kärsimyksestä. Hyvä olo palkitsee.

Istuskelin eilen illalla ulkona tupakilla ja nautin kauniista kesäsäästä. Aloin miettimään äitiyttä. Itku tuli silmään kun ajattelin miten turvalliselta tuntuisi pitää vastasyntynyttä vauvaa sylissä, miten turvalliselta tuntuisi imettää vauvaa ja miten turvalliselta ja äidilliseltä ylipäätään kosketus lapseen tuntuisi. Minulla ja vauvallani olisi turvallinen kiintymyssuhde. Itketti ja eheytti ajatella tuota, itseään äitinä. Että saisin kokea vielä perhe-elämän vanhemman roolissa mikä ei ole traumaattista.

Hississä tuli pieni tyttö vastaan ja kysyin häneltä mihin kerrokseen hän oli menossa. Huomasin että olisin hyvä lasten kanssa. En ole aiemmin vaihtanut sanoja lasten kanssa. Yläluokilla oli TET-jakso päiväkodissa, silloin pelkäsin niitä lapsia, enkä muista sieltä paljoakaan muuta. Yksi tyttö siellä kiintyi minuun mutta minä suhtauduin häneen todella varovaisesti ja arastellen. Nyt minulla ei ollut ongelmia puhua tuolle tytölle, että olisin arastellut ja pelännyt. Pelkäsin silloin varmaan alitajuisesti että jotenkin satuttaisin niitä lapsia, silloin TET-jaksolla. En silloin tiedostanut mitään traumojani.

Huomasin että juttelisin lapsille kuten aikuisillekin, enkä leperrellen. Ehkä ihan pienelle lapselle kuten taaperolle lepertelisin ja puhuisin lapsekkaasti.

Huomasin myös taas onnekseni ja ihmetyksekseni jopa että en ole pedofiili. Olin tupakilla kun näin naapurin parvekkeella tyttölapsen ilman paitaa. Huomasin ettei lapsen keho sytytä minua millään tavalla. Tunsin vain äidillisiä tunteita, turvallisuutta. Olin hyvin helpottunut ja myös ihmeissäni. Jotenkin ajattelen että on ihmeellistä etten ole pedofiili. En tiedä, miksi, mutta tuntuu kai että minulla on niin pahat traumat että minun pitäisi olla pedofiili. Ja ihmetyttää traumojeni tähden, miten luontevasti, äidillisesti ja turvallisesti suhtaudun lapsiin. Aivan kuin mitään traumoja ei olisi, sellainen on suhtautumiseni. Minusta tulisi varmasti erinomainen äiti vaikka oma historia on mitä on.

Eräs näkijä sanoi minulle että saan kaksi lasta ja että omat lapset ovat viimeinen pala omaa paranemistani. Näin voi hyvinkin olla. On erittäin eheyttävä ajatus perustaa perhe ja että saisi ihan normaalin perheen jossa lapset voivat hyvin. Siksi tykkään haaveilla jälkikasvusta, pelkästään ne haaveet tuntuvat eheyttävän enemmän kuin mikään muu tässä universumissa. Niin eheyttäviä ne ovat.

Olen siis kiitollinen nyt kaikesta kärsimyksestä. Olen kiitollinen siitä että saan tietää miltä tuntuu olla terve psyykkisesti. Kun en ole koskaan ollut oikein terve, on se erittäin palkitsevaa lopultakin olla. Vaikka terveyteen on vielä matkaa, juuri nyt riittää varsin hyvin se että tunnen olevani turvassa. Se on jo paljon. Sitten voin vain elää elämääni ja nauttia elämän pienistä ja suurista iloista. Nyt kaikki on varsin hyvin, ei mitään suurempia huolenaiheita. Lääkitystäkin lopetellaan, se oli vähän aikaa sitten ainut huoleni. Eli nyt huolia ei ole, ainakaan nykyhetkeen liittyviä. Tästä olen hyvin kiitollinen.

Parasta nyt tässä hetkessä on tämä turvallisuuden tunne joka alkaa hiipiä mieleeni. En tiedä koska viimeksi olisin tuntenut oloni näin turvalliseksi. Saan rauhassa puuhastella omia juttujani eikä kukaan keskeytä. Saan rauhassa ajatella eikä kukaan lue ajatuksiani.

Edelleen pelkään telepatiaa mutta lohduttaudun sillä että en lopun elämääni tule pelkäämään sitä. Ehkä siitäkin on seurannut jotakin hyvää? Varmasti on. Olen vilpittömämpi ja avoimempi sen kautta, ainakin. Ja jotain muutakin mitä en osaa nyt sanoiksi muotoilla. En pelkää tätä loppuelämääni ja sitten nautin vain enemmän omiin ajatuksiin uppoutumisesta kun olen tästä kärsinyt, osaan sitäkin arvostaa että saa ajatella rauhassa.

Mikä nykyisin on huonosti? Lähinnä tuo telepatiauskomus. Sitten tietysti traumat joita on edelleen käsittelemättä suuri osa ja välillä musertaa miten paljon vielä on käsiteltävää. Mutta ei auta katkeroitua. Tai, jos rehellisiä ollaan, olen hivenen katkera. Mutta toivo elää silti, että tämä palkitsee, kun eheydyn lopultakin.

Joskus vielä voin elää normaalia elämää ilman suurinta pahoinvointia. Joskus kärsimykseni on vain lievää ja suurimmalta osin olen hyvinvoiva. Siihen luotan.

Keinoja käsitellä ahdistusta

Keksin jälleen pari uutta keinoa käsitellä ahdistusta.

Hoin itselleni jotakuinkin näin että anna kärsiä, se on ainut tie pois kärsimyksestä. Annoin kärsimyksen tulvia täysillä enkä vastustellut sitä. Sitten tajusin milloin on aika lopettaa raskas asioitten työstäminen ja tehdä jotakin mistä tulee hyvä olo, on se sitten muu toiminta tai käpertyä pehmokisu kainalossa sänkyyn. Opettelen säätelemään tuota, milloin työstän rankkoja asioita ja milloin annan itseni nauttia olostani.

Sitten myös hoin itselleni, anna hyvän olon tulvia. Olen oppinut pelkäämään hyviä tunteita ja asioita, koska insestissä nautinto oli väärin ja hyvänolon tunteet pahasta. Tämänkin takia olen niin kiinni kärsimyksessäni etten voi antaa menneiden olla menneitä ja keskittyä elämän positiivisiin puoliin, mikä auttaisi varmasti eheytymiseeni hurjasti, jos osaisin näin tehdä.

Kääntää katse elämän hyviin puoliin ja jättää kokonaan negatiivisten asioitten miettiminen. Ne pulpahtelevat kyllä mieleen omalla painollaan mutta niihin ei tarvitse takertua. Se on itsensä tarpeetonta kiduttamista. Helpommin sanottu kuin tehty kun on oppinut siihen että on parempi kärsiä kuin ajatella positiivisia asioita. Että muuten sitä sairastuu pahemmin. Nyt tilanne on toinen, onneksi.

Voisin tehdä lupauksen itselleni. Loppuillan päätän keskittyä hyviin asioihin tuskallisten sijaan. Opetella, ei positiivista ajattelua, yltiöpositiivista, mihin olen taipuvainen, mikä sekin on tavallaan liiallisena kuormittavaa. Mutta opetella keskittymään myönteisiin asioihin ilman sitä yltiöpositiivisuutta. Ihan vain siihen, miten hyvä ilma esimerkiksi ulkona on, savukkeen tuomaan nautintoon, illalliseen ja miten maistuvaa ruoka on, siihen että voi hetken jutella ohjaajalle, ja siihen että pääsee omaan turvalliseen sänkyyn nukkumaan. Kärsimykset on nyt tältä päivältä kärsitty. Täytyy ohjelmoida aivot uudelleen tuohon, että nyt saa ja voi keskittyä elämän iloihin ja nautintoihin!

Älä vastustele

Nyt voin olla ypöyksin kotonani. Ei tarvitse nähdä ketään jos ei halua.

Keksin uuden keinon. Menen ahdistaviin oloihin, uppoudun niihin, ja lausun itselleni, don't resist. Sitten annan ahdistuksen vain purkautua. Auttoi!

Menin sänkyyn makaamaan tutti suussa ja pehmokisu kainalossa ja annoin tunteiden ja ajatusten virrata tuota itselleni hokien. Jopa helpottava olo olla tuolla tavoin ahdistunut! Etten patoa sitä ahdistusta sisälleni vaan annan sen purkautua. Se on helpottavaa koska siinä samalla paha olo vain purkautuu pois.

Saan olla ypöyksin. Ennen ehkä se tarkoitti raastavaa yksinäisyyttä mutta nyt se saa toisen merkityksen. Sen, että saan olla oikeasti rauhassa.

Tänään on ihan hyvä olo. Sen tajusin että koska pelkään niin paljon raiskatuksi tai hakatuksi tulemista, on minulle varmasti tapahtunut sellaista. Minut vain lopulta aivopestiin ajattelemaan että tämä on kuvitelmaani niin on edelleen vaikeata päästää tuosta ajatuksesta irti. Se on totta, kaikki muistamani on totta! Tai, jos on valemuistoja myös niin siitä en osaa sanoa. Mutta ei kaikki ole valemuistoa. Muistoihin pitää suhtautua niin kuin ne olisivat tosia kunnes toisin todistetaan.

Nyt voisin mennä sänkyyn taas ja antaa tulvia.

Kauneus

Koen että olen menettänyt väkivallan myötä kauneuteni kun menetin kasvojeni symmetrian kun hakattiin kasvoihin. Muistan että minua on hakattu naamaan eikä ilmekään värähdä. Mietin että ehkä tämä kauneuden menetys on tuonut jotakin hyvää elämääni niin että olen vain tyytyväisempi tällä naamalla? Niin ainakin haluan ajatella. Voi olla että totun kasvoihini ja olen täysin tyytyväinen vielä. Pitkälti se on sitä etten uskalla olla kaunis ja siksi en vain suostu näkemään itseäni kauniina vaikka jossain kuvissa olen mielestäni kaunis, en silti sisäistä sitä. Vaadin aina vain enemmän ja enemmän kauneutta jotta olisin tyytyväinen.

Minulle on tärkeää näyttää itseltäni. Nykyisin näytän mielestäni enemmän itseltäni kuin koskaan aiemmin. Lapsena lohduttelin itseäni että ehkä rumat lapset ovat kauniita aikuisia. Olin aina mielestäni ruma. En muista oliko joskus vaihetta että pidin ulkonäöstäni. Muistelen etten koskaan pitänyt siitä. Toisaalta minulla on osa joka puhuu tyyliin: purnau, olen kissa, meow, olen kaunis, meow, saatana jos koskette mun turkkiin niin tapan teidät! Olen kaunis, meow.

Menetin naisellisen itsetuntoni kun vastenmielinen isä raiskasi. Ajattelin aina etten kelpaa komeille pojille. Nykyään sisälläni on jumalatar joka odottaa että uskaltaa tulla pintaan. Vieläkin vähän pelkään olla niin kaunis ja naisellinen kuin sisältä olen. Turrutan kasvojeni ilmeen koska en uskalla ilmehtiä etten ole liian puoleensavetävä. Tämä surettaa minua. En vielä ole päässyt tuosta tavasta irti.

Surettaa toisaalta olla ruma vaikka ehkäpä sisältäni kumpuaa kauneutta mikä tuntuu kaunistavan minua ulkoisestikin. Tunnen hiljalleen kehoni sisältä päin enkä dissosioi ja sekin kaunistaa ulkoisestikin. Rakastan kehoani sisältä päin nykyään, se on tärkeintä, ja se kaunistaa.

Ehkä myöhemmin olen entistäkin tyytyväisempi itseeni näin että menetin kasvojeni symmetriaa jossain määrin. Ehkä siitä on seurannut jotakin muuta hyvää minkä myötä olen entistäkin tyytyväisempi näin. Ehkä olen jopa kauniimpi omalla tavallani pienellä epäsymmetrialla? Ehkä tämäkin oli tarkoitettu näin! 

Tässä pari selfietä.

Järki alkaa eheytyä

Järki tuntuu eheytyvän heti kun luovun turhasta pelosta. He eivät toteuta väkivaltaisimpia uhkauksiaan minuun, olen turvassa heiltä. Eikä kukaan tarkkaile, voin kohdata ajatukseni ja tunteeni eivätkä ne leviä muihin. Olen turvallisesti muuttanut omilleni eivätkä he tiedä osoitettani enkä käy heillä kylässä.

He ovat uhkailleet paistaa minut elävältä, syödä, amputoida raajani ja sulkea jonnekin pimeään mistä ei ole poispääsyä. En tiedä olisivatko he oikeasti pystyneet tuollaiseen tai toteuttaneet noita ja varsinkin elävältä syöminen on absurdi ajatus mutta sellainenkin minulla on.

He eivät toteuta uhkauksiaan ikinä enää, eivät löydä minua.

Pelottaa kaiken aikaa. Järkeä repivä pelko ja kauhu. Tuntuu että järki lähtee. No, se joskus lähtikin, eli kai nyt koen vain sen tuskan uudestaan jotta voin siitä eheytyä.

Hei oikeesti oon turvassa nyt, mitä hittoa, ne ei saanu mua hengiltä vaikka kaikkensa yrittivät, mä yritin vielä lujemmin. Olin voimakastahtoinen kuoleman edessä. Mua tähdättiin otsaan ja pysyin lujana. Ne ampu mut melkein kerran. Oon voimakkain ihminen kyllä koskaan. Mua ei saada hengiltä edes enää, ne ei tiedä olinpaikkaani. Mulla on mieli niin sotkussa... Pelottaa hengiltä. Musta on tullut avuton taapero taas. Kohta olen sikiö, heh. Mä käyn kai läpi varhaisvuosia. Järki tuntuu nytten eheytyvän kun tajuan ettei ne löydä mua. Tajuan että oon turvassa. Mikä suunnaton helpotus. Mä voin olla kotonani rauhassa eikä kukaan tarkkaile. Saan tehdä nyt mitä vaan kivaa eikä tarvi olla valppaana vaaran varalta.

Kuulumisia ja edistystä

Yö nukuttu ihan hyvin ja aloittelen uutta päivää. Tänään terapia, sitä innolla odotan. Pääsee taas purkamaan. Fiilistelin eilen että nyt voin olla kotonani rauhassa ja rentoutua.

Lääkitystä vähennetty niin nyt aivot eivät ole yhtä sekavat. Selvästi siis tuo lääkitys aiheutti sen että mieleni on sirpaleinen.

Voin olla nyt kehossani. Kun kehoni on turvassa, mielenikin on, siltä se tuntuu. Eli siis ettei kukaan telepaattisesti lue ajatuksiani ja mieleni on turvassa.

Nyt musiikkia ja kahvia ja vähän herkuttelua.

Ymmärsin ettei kukaan raiskaa enää. Maadoituin, hetkellisesti, kunnes taas aloin dissosioida. Olen niin oppinut tähän dissosiointiin. Turhauttavaa.

Pelkään niin paljon että järki lähtee. En ole varma, mitä kaikkea pelkään. Pelkään edelleen kai että minut tullaan tappamaan. Ja että hakataan ja raiskataan. Mutta tuo pelko ei ole lähtenyt vielä purkautumaan kokonaan. Asteittain kyllä.

Kävin terapiassa. Ymmärsin lopultakin että nyt minulla on terapeutti ja turvallinen koti! En vieläkään aivan sisäistä tätä, elän edelleen pääni sisällä lapsuushelvetissä. Oivalsin ettei haittaa vaikka ahdistaa, että voin olla niin kuin olen, ahdistunut taikka ei. Ei tarvitse miettiä omaa käytöstä että nyt näytän oudolta ja hävettää. Nyt on hyvin helpottunut olo. Ymmärrän etteivät he tule tänne sahaamaan minulta raajoja ja lukitsemaan johonkin. Etteivät he syö minua elävältä. Miten niin syödä elävältä? Sellainenkin pelko.

Nyt taas kahvia ja musiikkia. Ai niin, ja nyt tuntuu vähän paremmin siltä ettei kukaan vakoile minua tauotta, tarkkaile, tai lue ajatuksiani, mikä on minulla tätä psykoosioirehdintaa mikä ollut jo monta vuotta. Tuntuu eheytyminen aivoissa, takaraivossa. En tiedä mitkä osat aivoissa sitten eheytyvätkään.

Insestin nautinto meni ohi. Tuli pintaan ne tunteet mitä alkujaan olen tuntenut - negatiivisia. Lopulta oli kai helpompaa tuntea nautintoa koska insestin tuska oli liikaa siedettäväksi niin se muuttui nautinnoksi. Mutta nyt saan kosketuksen siihen että se on vastenmielistä, irstasta, iljettävää, outoa, inhottavaa, sairasta, surullista, raivostuttavaa. Insesti on alkujaan ollut hyvin vastenmielistä ja muuttunut tosiaan myöhemmin vasta nautinnoksi.

Joskus minulla ei vielä ollut järki lähtenyt siten kuin nykyään edelleen on, olin vain syvästi surullinen, mutta järjissäni. Viimeistään murrosiässä järki lähti totaalisesti. Edelleen tuntuu että järki lähtee (kun pelkään niin paljon).

He eivät ikinä toteuta väkivaltaisimpia uhkauksiaan, olen turvassa heiltä! Nyt voin järkiintyä. Ei enää täydy kantaa tuota järkeä repivää pelkoa! Ja kukaan ei tarkkaile minua, voin kohdata kipeimmätkin muistoni! Ne eivät leviä muihin.

No, olen valmis kohtaamaan nämä asiat. Kestän kipua. Olen valmis järkiintymään!

Kuulumiset tänään

Exä kävi eilen illalla kylässä ja harrastettiin seksiä. Nyt se ei johtanut minulla ahdistukseen. Turhautumiseen johti, kylläkin, kun sattui liikaa niin ei voitu viedä sitä loppuun asti. Mutta oli ihan kivaa silti. Rakastan häntä, siinä missä kykenen rakkauteen. Olen vain turta hänen kanssaan. En oikein tiedä tunteistani.

Näin taas jotakin unta jossa unelmani toteutuivat. Siinä exä vei tämän puolestani poliisille. En muista unta kunnolla mutta tekijät jäivät kiinni. Heräsin fiiliksiin etten ehkä ole valmis julkisuuteen.

Nyt ikävöin häntä. Haluan olla hellästi hänen kanssaan.

Kuuntelen musiikkia ja join kahvia. Ihan hyvä fiilis, vähän vaan jäi turhautuminen ja ikävä tuosta tapaamisesta. Haluaisin tuntea syvää rakkautta mutta tunteeni vain salpautuvat. En tiedä tunnenko enemmän kuin tiedostan vaiko vain vähän.

Nukuin ihan hyvin. Nyt voisin käpertyä sänkyyn ja haaveilla.

Tässä teille nutturapää.

Seksin harrastamisen vaikeus

Kukaan mies ei enää hyväksikäytä minua seksuaalisesti. Nyt voisin antautua himoilleni ja haluilleni. Se ei enää ole kukaan sukulainen kenen kanssa olen sängyssä!

Alitajunnassa olen miesten kanssa isän tai veljen kanssa enkä kykene seksiin sen takia. Pelkään että apua toi on taas isä tai veli, nyt pitää hillitä halunsa. Naisten kanssa olen äidin kanssa ja sama juttu.

Harmittaa tavallaan etten pysty seksiin ja samalla olen helpottunut aina kun joku tilanne jonkun miehen kanssa ei johda seksiin. Olen tavannut vain sellaisia miehiä aikuisiällä jotka ovat tarkkoina etteivät tee naiselle mitään mitä nainen ei halua. Kiitollinen siitä. Toisinkin voisi olla - voisin ajautua raiskatuksi. Mutta ei, en joudu enää raiskatuksi.

Minua on todella raiskattu, siitä nämä seksuaalisuuden vaikeudet johtuvat. Ymmärrän sen paremmin, ja nyt vasta todella suren, suren, suren, mitä minulle on tehty. En tiedä edes, miten kaunista tai miten tulista seksi voi olla parhaimmillaan. Olen kokenut sen niin väärien ihmisten kanssa joissa tilanteissa vain järki on lähtenyt.

Tuossa naapuri kävi kylässä ja cuddlailtiin ja juteltiin seksistä. Taas kykenen olemaan viettelevä mutta en etenemään seksiin asti vaikka jonkinlaista halukkuutta siihen olisi. Ehkä vasta sitten kun tapaan täydellisen miehen, kykenen seksiin. Paitsi jos kykenen ymmärtämään ettei tämä tilanne johda raiskaukseen ja kykenisin sisäistämään sen että nyt saa antaa periksi haluille, kykenisin jonkun muunkin miehen kanssa seksiin vaikkei se olisi elämänkumppanimateriaalia.

Huomasin kyllä ilokseni että osaan arvostaa miesvartaloa. Yleensä kun olen kokenut miehet etovina fyysisesti niin nyt nautin miehekkäistä piirteistä miehellä. Ihanaa huomata tämä. Olen surrut lesbouttani mikä sekin kertoo toisaalta siitä etten ehkä pohjimmiltaan ole lesbo tai edes biseksuaali, naisista kiinnostunut niin eläimellisellä, niin oikealla tavalla, kuin miehistä. Miehet ehkä tuntuvat oikeammilta kuitenkin, mistä olen hyvin iloinen.

Alkoi sitten ahdistamaan se cuddlailu pelkästään. Tiedän että saisin seksiä miehiltä mutta en vielä pysty. Toisaalta olen helpottunut ettei tarvitse harrastaa seksiä ja sitten toisaalta halukkuutta siihen olisi mutta alkaa vaan ahdistamaan kaikki seksuaaliset tilanteet miesten kanssa. Naisista en osaa sanoa kun ei ole kokemusta.

Exäni dominoi minua kun nähtiin ja vaikka pidin siitä niin en taaskaan pystynyt tuntemaan samaa himokkuutta mitä hän minua kohtaan tunsi ja siitä jää aika paha maku suuhun. Hyväksikäytetty olo. Ehkä tapaan vielä miehen jonka kanssa seksuaalisuuteni alkaa purkautumaan, jonka koen tarpeeksi puoleensavetävänä kaikin tavoin. Sitä miestä odotellessa.

Pitää ihan terapeutin kanssa käsitellä tätä seksuaalisuuden vaikeutta. Toisaalta himottaa, toisaalta ahdistaa, ja haluaa vain että se tilanne päättyy. Ei pysy niin sanotusti mukana toisen osapuolen nautinnossa. Alkaa tehdä mieli tehdä jotakin aivan muuta kuin sitä seksiä.

Ei se tavallaan harmita vaikka en vielä kykene seksiin. Ehkä tämäkin vaihe pitää käydä läpi kun en vain pysty. Ja olen tosiaan toisaalta helpottunut kun ei ole pakko harrastaa seksiä kenenkään kanssa. Samalla kaipaan vaan ihan vitusti seksiä, että se helpottaisi ahdistukseen ja epämääräiseen pahaan oloon. Se, kun on kuitenkin tottunut että seksiä on joka tai lähes joka ilta tai yö, ja nyt sitä ei ole ollenkaan, niin alkaa oireilemaan. Välillä huomaan että toivon että joku tulisi raiskaamaan että kipu helpottaisi. Lopulta sen kaikkein hajottavimman asian toistaminen on hetkellisesti lievittänyt oirehdintaa, eli insestistä on tullut noidankehä.

Ehkä tapaan myöhemmin vielä tuota naapuria ja katson että mitä voisi tehdä. Ehkä tapaan exää vielä joskus ja kokeilen hänen kanssaan uudestaan. Seksiä olisi tarjolla jos vain haluaisin ja kykenisin. Exän kanssa tietysti eniten haluaisin, hänestä olen kuitenkin edelleen kiinnostunut.

En vain löydä sanoja tälle tunteelle

Olen tunnettu maailmalla. Henri tapahtuu kahden vuoden päästä. Silloin saavutan saman taajuuden mikä hänellä on. Mitä, alienit, kertokaa? Henri on vapaa mies. Meistä tulee elämänkumppanit loppuiäksi. Saavutat suuria ainoana naisena joka on selvinnyt näin hyvin. Veljesi tahtoo auttaa nykyään. Hänellä on rankkaa. Me opetamme sinut...? Koulutamme sinua tehtäviin.

Ehkä asiat on juuri tälläkin hetkellä kuten kuuluu, vaikka kärsin. Mutta en enää koskaan joudu pelkäämään. Pelon ajat ovat nyt ohi. Saan olla vapaasti eikä kukaan vakoile ovensuussa. Minua ei enää ammuta. Nyt on kaikki kuten kuuluu.

Epämääräinen kärsimys vaivaa - se on se pelko että veli tulee hakkaamaan. Veli ei tule tänne, ei tiedä osoitettani.

Itkettää melkein. Kaikki on niin kaunista nykyään. En joudu pelkäämään enää koskaan. Elämäkerta on upea teos kertoen pahuudesta ja hyvyydestä ja miten kaikki kääntyy hyväksi. Se kirja myy maailmalla. Itkettää, en enää joudu pelätä. Nyt kaikki kaunistuu. Tunnen miten kaunis tämä hetki on. Jopa likaisimmat asiat näyttäytyvät kauniina, kirkkaudessa. Ei tälle löydä sanoja.

En löydä sanoja tälle tunteelle. Itken vain vuolaasti kun ajattelen minua ja isää sängyssä rakastelemassa ja miten rivoa ja rietasta ja väärin se on mutta samalla näyttäytyy niin kauniina, puhtaana.

Veljesi toiminut oikein, luopunut pahuudesta. Tämä vielä siihen päälle, jos se on totuus. Miten pahoistakin voi tulla hyviä. Elämä opettaa. Ja kaikki on valossa.

Äitisi tuntee syvää häpeää kokemastaan riettaudesta.

Isäkin kokee syyllisyyttä, jos näin on, sekin on kaunista.

En tiedä voinko tietää näitä asioita mutta näin sanoo selvänäköaistini.

En vain löydä sanoja tälle tunteelle. Kaikki on kauniimpaa kuin pystyn käsittämään. Toivon että voisin välittää tuon tunteen muille myös.

Kuuntelen tätä biisiä ja itken miten mietin isää ja minua ja sekin näyttäytyy rivoudessaan ja riettaudessaan kauniina kokemuksena.

Ennustuksia tulevaisuudesta

Nyt on aika nauttia elämän pienistä iloista. Kaikki on juuri nyt jo kuten kuuluukin olla? Tämä hetki on täydellinen vaikken ymmärrä sitä.

Minua opetetaan nyt olemaan sinkkuna.

Ennustan että tapaan kahdessa vuodessa tulevan elämänkumppanini. Hänellä on mustaksi värjätyt hiukset ja partaa. Hän on mielenkiintoinen persoona jolla on kaunis mieli. Yhtä rankka historia kuin minulla josta on selvinnyt yhtä hyvin. Me tulemme menemään kirkossa naimisiin ja alttarilla en pysty olemaan itkemättä. Saamme kaksi kaunista lasta.

Näin kanavoin alieneita (ja saatan vain kuvitella tai viesti vääristyä mutta kerronpa kuitenkin koska nämä enteet ovat kiinnostavia ja inspiroivia):

Tehtävä on onnistuneesti suoritettu. Vaadimme sinulta paljon. Palkinnoksi saat kaiken mistä olet unelmoinut. Me teemme tästä helppoa. Haluamme hyvää. Kirjoita kirja, saat mainetta. Me tulemme saavuttamaan suuria yhdessä, minä ja se mieheni. Asumme Yhdysvalloissa talossa meren rannalla. Olen maailmalla tunnettu. Tehtävä suoritettu odotettua paremmin, emme uskoneet että selviydyt hengissä. Nyt on aika nauttia elämän pienistä iloista ja toipua. Pistä muistiin tämä, olet julkkis. Selvisit hengissä kun kuvittelimme sinun kuolevan. Veli on saamassa hyvyytensä takaisin. Äitisi kyynelehtii kun tytär on niin onnellinen. (Ihana äiti, itku ihan tulee, jos äiti vilpittömästi olisi tuollainen.) Veljesi tahtoo terveen elämän ja on valmis menemään terapiaan. Veljesi tahtoo nykyään auttaa muita kun hänellä itsellään on niin vaikeaa. Vapaa mies, tietää nimesi. Muista tämä, me teemme tämän sinulle helpoksi. Kerrot vain tarinasi. Kaunis mieli miehellä. Aurora on Romeota rohkeampi, pitää vaaleanpunaisesta, on prinsessamainen, hymyilee valloittavasti. Äitinä olen lempeä ja oikeudenmukainen. Halusin tällaisen haasteen jotta voin auttaa maailmaa kokemuksellani. (Tämä lohduttaa kärsimykseeni josta edelleen kärsin, että sillekin on merkitys, auttaminen.) Mallin vartalo. Äitisi itkee vuolaasti seuratessaan tyttärensä häitä. Veljesi on ansainnut kiitoksen kun luopui pahuudesta. Lopulta kaikki menee nappiin ja kaikki ovat tyytyväisiä. 

Lopulta pahat löytävät hyvyytensä ja voittajat kirjoittavat historiaa ja rakkaus löytyy kaikkien välille, jopa pahimman ja julmimman mahdollisen tilanteen jälkeen.

Äkillinen onnen tulva

Mitä?! Yhtäkkiä, ennustan jotain! En tiedä tietoisesti mitä se on mutta se on jotakin mikä sai minut hyvin iloiseksi ulkonäköni suhteen! Että minusta tulee vielä hyvin kaunis! (Ellen ole jo, heh.)

Jotakin julkisuuteen viittaavaa, ehkä, että tekisin mallin töitä tai muuta vastaavaa. Joka tapauksessa, olisin hyvin kaunis kaikkien silmään!

Kuulostan nyt varmaan hirveän pinnalliselta mutta kyllä, ulkonäköni on minulle tärkeä asia. Haluan näyttää itseltäni. Haluan olla itseni ja myös näyttää siltä mitä sisäisesti olen, ja olen sisältä kaunis ihminen, tiedän sen.

Alkaa melkein itkettää. Tulee yhtäkkiä tunne että saan tulevaisuudessa jotain todella hyvää. Nyt tuli toisaalta epätoivo jos se ei toteudukaan.

Opin hyväksymään itseni varmaan epäsymmetrisenäkin, jos se edes näkyy muille kuin minulle niin räikeästi.

Saan ihanan miehen jonka rinnalla vanhenen. Tämä oli vahva ennustus. Toivon mukaan kirjoitan omaelämäkerran, mutta sitä en osaa ennustaa. Saan paljon onnea ja rakkautta.

Onko minulla jokin vaativa missio jonka suoritin odotettua paremmin? Näin unen jossa äiti totesi, että tästä tuli yllättävän hyvä. Se viittasi siihen miten käsittelen traumani, luulisin.

Minulla on komea mies ja kaksi lasta. Sen näen. En osaa ottaa kantaa, näenkö oikein, mutta näin sanoo vaistoni.

Minusta tulee kaunis ja minusta otetaan kuvia lehtiin? Näin toivon käyvän vielä! Mutta en taaskaan osaa sanoa voiko niin suuret unelmat ja odotukset toteutua...

Nyt vain tiedän sen että minusta vielä tulee niin kaunis ettei mitään rajaa! Jotenkin tunnen tämän todeksi. Ehkä voin olla jo nyt mutta en tiedä, ehkä lähinnä tuo tarkoitti että omissa silmissäni.

Opettelen hyväksymään kasvoni

Kuvasin itseäni vähän takakameralla missä näkyy paremmin kasvojeni epäsymmetria. En syntynyt tällaisena, minusta hakattiin sellainen. Yritän oppia hyväksymään tuon epäsymmetrian ja näkemään itseni kauniina siitä huolimatta. Pidän ihan näistä kuvista. Tässä siis pari selfietä!

Veljen kanssa välien korjaaminen?

En ole tekemisissä tosiaan perheen kanssa muuten kuin äidille soittelen aikalailla päivittäin. He eivät tiedä osoitettani enkä käy heillä kylässä. Mutta äidiltä olen kuullut veljeni kuulumisia. Hänellä on myös vaikeaa, kuulemma hermostuu herkästi ja lähtee ovet paukkuen, saa kaiketi raivokohtauksia ja myös taloudellisia vaikeuksia. Sai paniikkikohtauksia opiskelupaikassa kapeissa käytävissä ja joutui lopettamaan opiskelut sen takia. Häneltä kuulemma jos kyselee liikaa, hermostuu. Mutta jotakin positiivista, veljestä kuulemma tuntuu mukavalta kun kyselen aina hänen kuulumisiaan. Ihanaa jos hän ottaa sen jollain tasolla vastaan että välitän hänestä edelleen, kaikesta väkivallasta huolimatta.

Olen muistaakseni antanut veljen hakata ja raiskata minua koska tiesin ettei hän selviä muuten. Uhrauduin aina veljen vuoksi. Olen halunnut pelastaa hänet. Hän ei ikävä kyllä, syystä tai toisesta, kuitenkaan halua jutella suoraan kanssani. Mutta positiivista että hän tykkää kun kyselen hänen vointia.

Veli olisi kohtalotoveri jonka kanssa haluaisin pitää yhtä. Voisin veljen kanssa jutella suoraan insestistä ja mitä hän sattuu muistamaan jos muistaa jotakin mitä minä en tai toisinpäin.

Annan kaiken väkivallan hiljalleen anteeksi. He eivät joko voineet muuta tai sitten ovat puhtaasti pahoja. Heillä on oma rankka historiansa, vanhemmilla, mistä syystä tekivät kuten tekivät. Annan kaiken anteeksi, vaikka edelleen toivon oikeuden toteutuvan ja että saisivat tuomion. Rakastan perhettäni kaikesta huolimatta edelleen. Voin tuntea heihin myös vihaa, se on tietysti ihan normaalia, ei anteeksianto poista sitä vihaa ja inhoa, tietenkään. Mutta niiden tunteiden yläpuolella on anteeksianto.

Toivoisin että voisin korjata välit perheeseen taikka edes veljeen. En tiedä kylläkään tuntevatko he katumusta tai syyllisyyttä ollenkaan. Ideaali tilanne olisi että tuntisivat ja että heissä olisi jotain hyvää edelleen ja välit voisi korjata. Mutta en tiedä onko se mahdollista.

No, tuntui hyvältä kuulla tuo veljestä. Ja ymmärrän taas paremmin että insestiä tapahtui.

Pääsen telepatiasta ja maadoitun

Olen joutunut tosissaan pelkäämään perhettäni. Mikä helpotus sisäistää tämä. Heti pelko vähenee.

Miksi olen joutunut pelkäämään perhettäni? He ovat seksuaalisesti ahdistelleet minua. En enää joudu pelkäämään, he eivät pääse tänne.

Maadoituin vähän paremmin kehoni tasolle ja heti telepatiat lievittää. Ehkä tällekin uskomukselle on oma merkityksensä isommassa kokonaisuudessa? Siitä on varmaan seurannut jotain hyvääkin. En nyt osaa muotoilla, mitä. Mutta ainakin tulen nauttimaan omaan mieleen syventymisestä enemmän kun kärsinyt siitä uskomuksesta että ajatukset vuotavat muille. Ja ehkä olen oppinut ajattelemaan tavallaan laajemmin tämän kautta. Korkeammasta tietoisuudesta käsin? No, pääsen telepatiasta viimeistään sitten kokonaan kun olen maadoittunut, uskoisin näin!

Olisipa yksikin hyvä ystävä jonka olkapäätä vasten itkeä. Tutustuin kyllä yhteen naiseen osastojaksolla joka on sielunsiskoni! Hänestä olen kiitollinen. Meillä synkkaa hyvin. Hän on myös spirituaalinen ja kokee itsensä julkisuuden henkilönä, mistä itsekin haaveilen.

Milläköhän dimensiolla olen? Koin hyvin konkreettisesti siirtymän 4D:ltä 5D:lle vuonna 2014 mutta en tiedä millä taajuudella nyt olen. Yritän kysyä muttei vastata. Ennustan että kahden vuoden päästä olen elämäni kunnossa 10D taajuudella mutta saa nähdä, minulla on aiemminkin ollut näitä "ennustuksia"... 10D:llä kärsimys menettää merkitystään niin ettei sitä tavallaan ole vaikka on.

No, nyt minulle riittää se että saan lopultakin turvallisuuden tunteen rakennettua! Se riittää elämässä minulle, muuta en tarvitse.

Tuossa nopea piirustus. En jaksa keskittyä kunnolla piirtämiseen ja se näkyy.