Rakkaus. Kaipaan enemmän kuin mitään, rakkautta.
Ei, en halua tuntea rakkautta, rakkaus on väärin, pahasta, syntistä. Äidinrakkaus oli jotain aivan muuta kuin äidinrakkautta.
Ei, en vastaanota että exä rakastaa minua. Ei, en rakasta exää.
Rakkaus pelottaa liikaa. Pelkään että se johtaa hyväksikäyttöihin. Rakkaus ei ole väärin enää. Nyt voisin rakastaa.
No kun ihastuin perheenjäseniini. Voin rakastua nyt eikä se ole perheenjäsen.
Romanttisesta rakkaudesta varsinkin olen aina haaveillut. Rakkaus on pelottava jo sananakin.
Itkettää. Haluan vain rakastaa. Kaipaan rakkautta. Ottaisinpa vastaan rakkautta...
Rakkaus saa minut vihaiseksi. Ja sitten kun torjun sen, surulliseksi.
Rakkauteen liittyy niin paljon traumoja minulla. Enkä oikein osaa edes avata tätä aihetta. En muista. En tiedä.
Haluan rakastaa äitiä ja isää mutta he satuttivat minua. Haluan rakastaa veljeäni, ja veljeen kykenenkin tuntemaan vähän rakkautta.
Haluan rakastaa varsinkin exääni.
Mutta kun he romuttivat minut. Olen rakkaudessa haavoittunut.
Ulvon tuskasta ja liikutuksesta. Voin antaa rakkauden tulla sydämeeni. En enää ole rakastunut äitiini, veljeeni, isääni. Exäni rakastaa minua. Minä rakastan exääni.
Itken niin täysillä nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti