Koin kyllä ystävyyden lapsena ja teininä parhaan ystävän kanssa jonka kanssa olimme läheiset. Koin myös parisuhteen exän kanssa. Mutta en ollut rakastunut, tietoisesti, ainakaan. Paras ystäväkään ei ollut aivan sellainen ystävä josta haaveilin - ystävä jonka olkapäätä vasten itkeä ja joka lohduttaa - mutta meillä oli hiton hauskaa ja nauroin kaiken kivun ulos.
Lähimmäisenrakkaus jäänyt minulta kokematta. Olen oppinut pahuuteen ja ilkeyteen. Olen oppinut ajattelemaan itseni vihattuna. Ei kukaan enää minua vihaa. En vain ota sitä vastaan miten paljon minusta välitetään. Meni monta vuotta ymmärtää että exä ei vihaa minua mutta en vieläkään ota vastaan miten paljon hän rakastaa minua.
Olen nykyään enemmän hyvän puolella. Valitsen hyvyyden. Olen ollut mieltynyt pahiksiin Disney-elokuvissa aina. Nykyään arvostan hyvyyttä enemmän. Valitsen olla valon puolella. Edelleen minua kiehtoo seksikkäät pahikset. Yhdistän pahuuden ja seksikkyyden toisiinsa. Niin ihanan kinkyä ja ilkikurista. Nautin siitä.
Se ei varsinaisesti ole edes negatiivista. Se on vain kolikon kääntöpuoli. Se on omalla tavallaan positiivista energiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti