Kuvaus elämästäni

Yksinäinen kyynel vierähtää poskelta pulpetille. Taas muut luokan tytöt supisevat minusta jotain. Käännyn katsomaan heihin päin ja he vain nauravat minulle. Käännän katseeni takaisin pulpettiin häpeissäni. Olen luokan outo tyttö, se rujo ja ruma tapaus. En uskalla enää puhuakaan muille kun he vain torjuvat minut automaattisesti. "Mee kotiis, huora, lutka, me ei kaivata nähdä sua täällä". "Niinpä, mee kotiis itkemään ja pillittämään, vauva". Säryin totaalisesti. He eivät ymmärtäneet miten paljon tahdoin vain olla ystävällinen muille koska minut torjuttiin niin usein kun yritin saada ystäviä. Lopulta mulkoilin kaikkia vihaisena ja haaveilin tappavani luokkatoverini. Raivostuin kun näytin kieltä pojalle ja hän vain nauroi minulle. Miksi minä en ole nätti niin kuin muut luokan tytöt? Miksi olen näin rujo, ruma tyttö jolla on sääret mustelmilla ja fritsuja kaulassa kun isä raiskasi taas yöllä. Sitten astun luokkaan ja ne supisevat taas jotain ja minä nöyrryn ja pidättelen kyyneliä. Pysy lujana, sanon itselleni, älä näytä niille että sinuun sattuu. Purin huulta ja pysyin viileänä ja astelin pulpettiini. Opettaja sanoi että minulla on tappava katse. Ei ihmekään kun joka yö katson isääni vihaten ja katseellani hänet tappaen kun hän ähkii naama punaisena päälläni. Surullisin tyttö maailmassa, ajattelin itsestäni. Ja ajattelin, mikä olisi mahdollisimman romanttinen tapa tehdä itsemurha? Muut varmaan voisivat paremmin jos minä kuolisin pois. Haaveilin aina öisin hukuttautumisesta kunnes eräänä yönä menin järven rantaan. Jokin sai minut säikähtämään ja pakenemaan takaisin kotiin. En uskaltanut edes tappaa itseäni, olen varmaankin sellainen pelokas luuseri. Vaivuin nyyhkytysten saattelemana uneen jossa isä taas tulee ja seksuaalisesti pahoinpitelee minut. Sellainen tyttö olin. Mutta jokin sai minut heräämään. On oltava syy tälle kärsimykselle. Mitä jos kaikki tarkoittaa hyvää? Pysäyttävä oivallus ja jähmetyn sen voimasta. Jos tämä kaikki kärsimys johtaa johonkin hyvään? Oivallus sai sydämeni jyskyttämään jännityksestä ja ilosta. Ehkä rumista lapsista kasvaa kauniita aikuisia ja minä voin vielä olla vapaa isästä? Odotin innolla aamuja kun ensimmäiset valonsäteet siivilöityivät huoneeseen verhojen raosta. Yö oli taas ohi, yksi kärsimyksentäyteinen yö. Päätin selvitä öistä, jokaisesta yöstä kun isä raiskaa ja odottaa päivää innolla. Minä kasvan ja kehityn ja vielä olen vapaa isästä. Vielä saan jotain todella suurta onnea ja rakkautta juuri siksi miten onnetonta ja rakkaudetonta elämäni oli. Osasin arvostaa aamuja öitten jälkeen niin paljon että ilon ja liikutuksen kyyneleet kohosivat silmiini kun näin auringonvalon. Päätin pysyä valossa, erossa varjoista, ja päätin selviytyä vielä ja olla terve aikuisena.