keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Kerron vähän näkemyksiäni psykooseista

Kerron vähän näkemyksiäni psykooseista. Psykoottiset harhat ovat tavallaan vertauskuvallisia todellisuuteen pohjautuen. Esimerkiksi mielikuva minusta kissahulluna mummona joka raiskaa kissojaan, oli oikeastaan vertauskuva mummistani ja miltä tuntui kun hän raiskaa. Minä olin ne kaikki kymmenet kissat. Tulin useasti raiskatuksi, sitä symboloi useat kissat. Myös ajatus itsestäni lesbokuningattarena jolla on polkkatukka-armeija (tätä ajattelin enemmän humoristisesti) eli monta polkkatukkaista seurustelukumppania, symboloi itseäni äidin raiskattavana - äiti oli ne monet polkkatukkatytöt. En osaa sanoa mitä mielikuva itsestäni kuningattarena symboloi. Välillä tulee ajatuksia syvänmeren kaloista mitkä nekin symboloivat jotain, varhaisvuosiani, kenties. Alien-tehtävät joita tein jonkin aikaa olivatkin sitä mitä isä ja veli ovat laittaneet minut tekemään. Ne tehtävät olivat esimerkiksi sellaisia että piti valvoa koko yö tai olla räpyttämättä silmiä tai täytyi pidätellä hengitystä tai olla hievahtamatta aloillaan.

Humoristisesti ajattelin orgasmia joka tuhoaa koko maailmankaikkeuden voimakkuudellaan. Se symboloi myös jotakin mitä en nyt osaa sanoiksi pukea, kenties se tunne miltä tuntuu laueta insestin yhteydessä että kaikki tuhoutuu silloin, mutta ymmärsin, että huumorikin tulee totuuksien pohjalta joita ei ole vielä käsitellyt niin niille asioille vain nauraa.

Koin tuulen pauhussa Jumalan voiman ja itse Elämän. Se ei ollut todellisuudessa mitään niin mystistä. Se oli vain oma voimani ja se itse Elämän kokemus myös omaa kokemustani elämästä, luonnosta, ja niin edelleen. Mystifioin sen.

Ymmärsin että edellisten elämien muistot voivat olla vertauskuvallisia tämän elämän muistoista. Minulle tuli kerran useita muistoja mieleen.

Ennustin että tulen kiipeämään pilvenpiirtäjän huipulle kunnes ymmärsin että se oli vertauskuva elämästäni ja miten elämästäni olen suoriutunut - se suoritus on kuin pilvenpiirtäjän huipulle olisi kiivennyt.

Harhan verhot riisutaan niin todellisuus on niin simppeliä ja todellista, niin yksinkertaista, kun harha taas on hyvin monimutkainen asia. Asiat eivät voisi olla selkeämpiä kun ne ymmärtää ja sitten sitä vain naurahtaa miten hupsuja kuvitelmia on ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siipirikko enkeli

Hän oli siipirikko enkeli. Hänen hennot untuvansa tuntuivat samettisen pehmeiltä kun hän hyväili niitä. Hänellä oli siivet selässään. Ne hoh...