maanantai 30. kesäkuuta 2025

Päivän fiilikset

Tämä päivä on mennyt ihan rattoisasti. Kuunnellut musiikkia ja chattaillyt ja juonut kahvia. Shakira soi nyt. Käytiin kaupassa ja ostin vähän jälkiruokaa kahvin kanssa. Huomenna on taas terapia. Mieli on vähän sekava mutta muuten menee ihan hyvin. Stressaan lääkkeistä vähäsen mutta muuten olen ihan okei. Nyt ei ole erityisempää asiaa mielessä mistä kirjoittaa.

Tuntuu että olen enemmän elossa. Maadoituin myös paremmin taas, ymmärrän, että nyt on turvallista olla fyysinen ja kehossaan. En vieläkään kylläkään sisäistä traumatisaatiota todeksi. Sisäistän asteittain paremmin mutta en täysin. Edelleen ajattelen tyyliin että poistun koko Suomen valtiosta kohta jos insesti ei pääty. En tajua ihan että se on jo päättynyt. Kai se on hyväksyttävä ja ymmärrettävä että se on ohitse jo.

Voisin tänään vähän meditoida. Sitten voisin ottaa päikkärit.

Mitä hittoa. Minullahan menee nykyään ihan hyvin. Siis nyt-hetkessä elämä on varsin hyvää. Menneisyyden uudelleen läpi eläminen on ainut ongelma. Mutta se on kuitenkin mennyttä eikä sitä tapahdu enää. Nyt on uusi elämä.

En tarvitse eheytyäkseni muuta kuin tunteen turvallisuudesta ja elämällä hyvää arkea. Voin nauttia elämän pienistä iloista ja eheytyä ihan itsekseen.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Kuinka moni lukisi kirjani?

Kuinka moni lukisi kirjani?

Omaelämäkertani olisi tarina syntiinlankeemuksesta insestisessä nautinnossa, puhtaan pahuuden ja hyvyyden vastakkainasettelusta, intohimosta ja väkivallasta yhdessä, herkän tytön surullisista mietteistä maailman pelastamiseksi, hulluudesta ja järjen menettämisestä rakkauden puuttumisen tähden, koska vain rakkautta me olisimme kaivanneet. Ja rakkaus on isoin klisee tässä perheessä. Kirjani on myös tarina toivosta ja tahdonvoimasta, miten lopulta esteet voitettuaan saavuttaa haluamansa ja että toivoa on niin kauan kuin elää. Lopulta tulee liikutuksen ja kiitollisuuden kyyneleet ja sitä kiittää kaikesta pahasta mitä saanut kokea. Ja suunnattoman vaarallinen haikalaparvi näyttäytyy kirkkaudessa kirkkaassa merivedessä kauniina, vaikuttavana.

En varmaan olisi tässä enää ilman lujaa tahdonvoimaa. Sekin on pieni ihme sinänsä että olen edelleen elossa. Ainakin kahdesti kai yrittänyt itsemurhaa mutten muista, miten. En onneksi onnistunut. Haluan elää vaikka elämä olisi kärsimyksentäyteistä. Luotan siihen että luvassa on vielä parempia vuosia. Se on palkitsevaa miten saa hiljalleen käsityksen siitä mitä on olla psyykkisesti terve, vaikka terveyteen on vielä paljon matkaa. Enhän muista juuri mitään, edelleenkään.

Nautin elämän pienistä iloista. Se riittää. Se riittää että kaiken aikaa ei ole takauma päällä. Se riittää mitä minulla tässä ja nyt on.

Mistä tahtoisitte minun kirjoittavan?

Tänä aamuna ihan hyvissä tunnelmissa. Kahvia keitetty ja seuraan chattia.

Ei ole tullut mitään hirveitä takaumia nyt. Välillä meinaan siirtyä takaumaan mutta osaan irrottaa itseni siitä ajattelemalla että olen turvassa nyt raiskauksilta. Välillä herään unesta musertaviin tunnelmiin miten traumaattinen olen mutta päivän mittaan olo vähän helpottaa. En voi asialle mitään, tapahtunutta ei voi muuttaa. Pitää vain yrittää elää näiden korttien kanssa mitä saanut. Myös huolettaa tuo pään sekavuus joka ehkä johtuu lääkkeestä. Taikka sitten se johtuu vain traumoista?

Nyt ei ole ollut aiheita mistä kirjoittaa. Kysyisinkin, mistä tahtoisitte minun kirjoittavan? Heittäkää ehdotuksia! Suukkoja!

lauantai 28. kesäkuuta 2025

Kun insesti ei tuntunut väärältä

Tässä pari tilannetta insestistä silloin kun se tuntui täysin oikealta. Painotan silti että nykyisellään koen insestin puhtaasti vääränä enkä mitenkään tietenkään kannusta ketään kokeilemaan sitä, päinvastoin. Mutta minullakin oli ajat jolloin se ei tuntunut väärältä ja tässä pari kertomusta siitä.

Sinä katsoit minua silmiin ujosti hymyillen. Minun kasvoni punoittivat ja käänsin häpeillen katseeni pois sinun solakasta vartalostasi jossa oli sopivasti lihaksia. En kehdannut myöntää miten seksikkäältä näytit silmissäni, olithan sentään oma veljeni. Sinä nostit leukaani ja katsoit minua silmiin kuiskaten; haluan sua, sisko. Sitten suutelit minua hartaudella. Koko kehoni värisi mielihyvästä ja päätin antaa mennä ja vastasin suudelmaan. Voihkaisin hiljaa mielessäni kun kielemme kohtasivat. Olin taivaassa, ekstaasissa, täysin sinun pauloissasi. Lopetit ja sanoit minulle miten tahtoisit vain työntyä sisääni koko pituudelta. Minua ei tarvinnut kahdesti kehottaa. Riisuimme vaatteitamme ja katsoimme toisiamme silmiin ja molemmat hengittivät raskaasti ja tärisimme molemmat. Sitten syöksyit minun päälleni ja minä annoin itseni sinun otteisiisi täysin sinun tahtoosi alistuen. Ja niin me kaksi, sisko ja veli, yhdyimme synnissä, emmekä tunteneet syyllisyyttä, katumusta tai häpeää, vaan tämä tuntui meistä täysin oikealta.

Sinä tulit huoneeseeni samettisin askelin, kuin pantteri joka saalistaa yössä, ja minä olin sinun saaliisi. Sinä istuuduit sänkyni laidalle missä minä jo sinua malttamattomana odotin. En tuntenut häpeää, en katumusta, kun kehoitit minua hiljaa riisumaan vaatteitani. Heitin ne päältäni pois ja asetuin selinmakuulle haarat levitettynä, vain ja ainoastaan sinua varten. Sinä virnuilit ja näin sinussa, isässäni, pahan pojan johon yhdyn joka yö. Sinä tulit sisääni ja minä vaikeroin ja pyysin lisää. Sitten sinä kuiskasit minulle, kiitos, ja lähdit oven hiljaa sulkien. Jäin sänkyyni makaamaan syvästi tyydyttyneenä, raukeana.

Olithan äitini, mutta silti niin pirun seksikäs nainen. Olit mielestäni upea nainen. Minä rakastuin sinuun tulisesti. Olihan meillä ikäeroa, mutta mielessäni olit minua vain hivenen vanhempi tyttöystävä. Rakastuin sinun hentoon, langanlaihaan ruumiiseesi, jämäkkään mustaan polkkatukkaasi. Olit minulle Elviira, et äitini, ja näytitkin erilaiselta. Puhuit minulle hempeitä ja huusit nimeäni kun yhdyimme. Olin täysin myyty, Elviira oli unelmieni nainen jonka kanssa tahdoin olla ainiaan. Enhän myöntänyt sitä itsellenikään, mutta todellisuudessa et ollut Elviira, vaan olit äitini.

Tähteläiset ja missio - nostan esiin vanhan postauksen

Bella Marie Stardust: Missio suoritettu odotettua paremmin

Nostan esiin vanhan blogipostaukseni. Nyt vähän naurattaa lukea tuota, itseänikin, mitä kaavailen itselleni, jotakin Jeesus Kristuksen kaltaista julkisuutta. Nämä ovat taas niitä lapsuuden fantasioita missä epäreilun todellisuuden tähden haaveilen massiivisen suuria, yltiöpäisen suuria unelmia. Että asun suunnilleen linnassa, minulla on omat palvelijat ja olen koko maailman kuningatar. Nyt nuo asiat naurattavat.

Nykyisin minulle riittää onneksi vähempikin. Riittää että saan elää mieluisassa kodissa, turvassa, ja että minulla on jotakin ihmiskontakteja etten aivan yksin ole. Riittää että on katto pään päällä ja ruokaa ja että eläke tulee kun en työhön vielä kykene. Nautin tällaisestakin ihan tavallisesta elämästä, en tarvitse enää mitään niin tähtitieteellisen suuria asioita elämääni. Mutta edelleen haaveilen siitä että voisin kirjallani astua julkisuuteen ja tarinani jaettua maailman kanssa. Se voisi opettaa ja auttaa monia, ja olisin erinomainen tässä tabujen aiheitten valottamistyössä!

Alienit ovat oikeasti oma korkeampi tietoisuuteni josta käsin ammennan ajatuksia, näin olen pohtinut nyt viimeaikoina. Tai sitten keksin ja kehitin tämän ajatuksen lapsuudessa kun tuijottelin tähtitaivaalle, että siellä on jotakin humanoideja ja muita planeettoja ja universumeja joilla on elämää. Ja kaipuu pois tältä Maa-planeetalta kärsimästä oli suuri niin kuvittelin sitten öisin eläväni jollain aivan muulla planeetalla mistä sitten juontuu nämä ajatukset tähteläisistä (starseed) eli että olen kotoisin toiselta planeetalta ja minut on heitetty tänne Maahan kärsimään.

Toisaalta uskon uniin ja näin kerran unen jossa minut valittiin missioon. Tiedä häntä, ehkä se oli vain uni, tai ehkä sittenkin on jokin missio ja tehtävä?

Saatana ja Jumala ja pahuus ja hyvyys

Ihmisluonto on häijy välillä. Siitä Saatana on keksitty. Ihmiset etsivät syytä pahuudelle ja keksivät syyksi Saatanan. Todellisuudessa "Saatana" elää meissä kaikissa.

Miksi saduissa ja tarinoissa hyvä aina voittaa pahan? Miksi pahat näyttäytyvät monesti rumina ja ilkeinä?

Ihmisluonto on puhdas ja viaton alkujaan. Jokainen, ellei ole psykopaattina syntynyt, on vauvana hyvä ja tarvitsee rakkautta. Varmasti ne psykopaatitkin. Joten jokaisen sisimpään on koodattu tarve hyvälle kohtelulle. Jumala on hyvä ja rakastava. Me tahdomme nähdä auktoriteetin, Jumalan, hyvänä ja rakastavana, joka antaa anteeksi synnit.

Haluamme turvautua tähän korkeampaan voimaan jolta voi pyytää ja saa minkä tahtoo. Kuuleeko Jumala rukouksemme? Vastaako hän? Itse ateismiin taipuvaisena en usko, mutta olen avoin asialle. Kenties Jumala on jokin meidän oma korkeampi tietoisuutemme joka antaa vastauksia, eli me rukoilemme Jumalaa ja kuulemme vastauksena oman sisäisen äänemme. Näin ajattelen myös humanoidit ja alienit, kenties omana korkeampana älykkyytenäni.

Tällaisia oivalluksia ja pohdintoja tänään.

Traumahelvetti on takana päin

Traumahelvetti on takana päin, yritän ymmärtää ja muistuttaa itseäni siitä. En enää koskaan joudu raiskatuksi uudestaan. En ajaudu sellaisiin tilanteisiin. Osaan suojella itseäni. Perheeni ei tule ahdistelemaan tänne minua. Yritän ymmärtää, tämä hetki on hyvä ja tulisi yrittää elää enemmän tässä hetkessä nyt eikä velloa vain menneisyydessä. Että täällä kodissa on ollut hiljaista ja rauhallista, ei mitään öisiä panemisen ääniä, ei huohotusta, ei kaoottista voihkintaa, mitä saanut kuunnella joka yö. Se lopultakin on tapahtunut, minulla on oma, turvallinen koti, joka on esteettinen ja kaunis, itse sisustamani.

Muuta en kaipaa kuin kunnon unta, syvää, eheyttävää unta. Ja turvallisuuden tunnetta. Olla yhteydessä kehooni, fyysinen, koostunut.

Hiljalleen kun turvallisuuden tunne pääsee lisääntymään, tunnen, että ajatuksenikin ovat turvassa pääni sisällä eivätkä vuoda muihin. Jostain syystä tuo jatkuva turvattomuus on aiheuttanut sen tunteen etteivät ajatuksenikaan ole turvassa enää, yksityisiä. Yksityisyyteni menettänyt niin monella tapaa menneisyydessäni että lopulta se sitten on johtanut tähän ettei yksityisimmät asiat ole enää yksityisiä.

Se riittää, että tuossa ovessa on lukko jota ei voi tiirikoida auki. Se riittää varmistamaan että olen varmuudella turvassa. Plus se, että osoitetietoni ovat salaiset. Sen pitäisi riittää.

Ovatko kirjoitukseni edes kiinnostavia?

Häiritseekö se teitä lukijoita että kirjoitan melko päiväkirjamaisesti tekstiä omista mietteistä ja toivoisitteko jotakin aiheiden laajentamista muuhun maailmaan? Kirjoittaisin mieluusti kaikesta aivan muusta mutta juuri nyt en mielenterveydeltäni siihen kykene. Olen totaalisen pihalla tästä maailmasta joten tyydyn kirjoittamaan päiväkirjamaisesti. Ovatko kirjoitukseni edes kiinnostavia? Jaksaako tätä blogia moni lukea? Palautetta taas kaipaan! Suukkoja, olette ihania, kaikki te, ihan jokainen.

Kuka minä olin ja kuka olen

Kuka minä olin ja kuka olen?

Olin se luokan ruma, rujo ja outo tyttö, joka nauraa hirnui maniassa luokassa. Olin se teinipervo jolla on räävittömät puheet. Olin oksettavassa kunnossa murrosiässä, haisin hielle ja testosteronille ja ulosteelle, oksennukselle. Olin täysin, totaalisen räjähtänyt kuudennella luokalla. Ja silloin kai tämä ajatustenlukuongelmakin alkoi.

Sitä aiemmin, kun olin vielä enemmän oma itseni, saatoin olla mielletty siksi suosituksi tytöksi. Olin terävä päästäni ja nätti, ekstrovertti, ystävällinen. Lohdutin muita ja puolustin kiusattuja. Tai sitten olin itsekin vähän ilkikurinen ja kiusasin muita? En tarkkaan muista noita aikoja. Olin kuitenkin todella tyttömäinen, sen muistan. Kunnes äitini vei minut kampaajalle ja pitkät hiukseni leikattiin polkkatukkamalliksi. Koin että siinä samassa menetin tyttöyteni ja minusta tuli androgyynimpi.

Kuka olen nyt? Olen vahva, viisas ja voimaantunut nainen jolla on huikea tarina kerrottavana, toivottavasti, vielä. Olen läpikotaisin hyvä ihminen, mitä en todellakaan aina ollut. Olen saamassa lopultakin tyttöyteni ja naiseuteni takaisin, sitä olen kaivannutkin! Kokemuksen sukupuolesta, mikä seksuaalitraumojen myötä hälveni kokonaan pois. Minulla on imartelevampi identiteetti nyt kuin koskaan aiemmin, varmaan.

Tuossa pari kuvaa minusta ennen ja nyt. Ensimmäisessä olen kuuden vanha. Tuossa myös kuva kissaprinsessasta joita silloin piirsin. Kolmas kuva on kai joskus kolmetoistavuotiaana otettu ja neljäs rippikoulusta. 





Pohdintoja

Ollut taas vaihteeksi rankkaa muistojen kanssa. Ajatusvirtaa mitä ei kykene pysäyttämään. Eikä siinä ajatusvirrassa muuten mitään pahaa olisi paitsi se uskomus että muut ihmiset jotenkin tietäisivät mitä ajattelen. Yksin kun pystyisin käsittelemään näitä, olisi se tuplasti helpompaa nyt kuin telepaattisesti muka muihin yhteydessä ollessa. Ehkä joskus tarvitsin telepatiaa tai sitten en. Onneksi sain kuitenkin viime yön sentään nukuttua. Ja nyt on jo rauhallisempi olo. Enemmän omassa kehossa, turvapaikassani! Kyllä, nyt kehoni on turvapaikkani.

Aivot suoltaa tätä sekalaista settiä ajatuksia ja on vaikeata rauhoittua ja vain nukkua. Unensaanti jäänyt koko elämäni ajalta vähille ja tätä siitä sitten seuraa. En kykene rauhoittumaan kun päässä vaanii pelko että pitää olla valppaana ettei vain kukaan tule raiskaamaan. Kukaan ei tule enää.

Sosiaalisten tilanteitten pelkoja mietin. Nykyisin olen varsin rohkea uusien ihmisten suhteen. Olin aiemmin hyvin ujo ottamaan kontaktia kehenkään. No, nykyisin se ujous näyttäytyy vain traumatakaumaoloissa, etten kykene ottamaan kontaktia muihin - ihan pelkästään jo kasvojeni ilmeitten takia joista ei näe mitä oikeasti tunnen, enhän ole yhteydessä omiin kasvoihin kunnolla, hymyilen vain epämääräisesti. Ja tämä on minulle suunnattoman suuri ongelma, pelkästään omat ilmeeni vuorovaikutustilanteissa.

Sitten vielä päälle tämä että jotenkin ajatuksen voimalla muovailen ulkonäköäni rumempaan suuntaan. Kuvittelen lantioni kapenevan ja se tuntuu vaikuttavan niin että jokainen solu minussa muuntautuu juuri sellaiseksi kuin vartaloni kuvittelen. Myös se häiritsee että minulla on epäsuhtaisesti vahvat pohkeet verrattuna muuhun vartaloon. Ihan vain koske sääreni ja pohkeeni olivat ainut asia kehossani mihin ei kosketeltu, niin niistä on tullut kauniimmat kuin muusta kehostani. Odotan sitä päivää kun olen yhteydessä kehooni kokonaisvaltaisesti ja näyttäisin itseltäni. Sitä totisesti odotellessa. Ettei kauneus olisikaan lopullisesti menetetty? Tätä suren enemmän kuin mitään muuta. Vartaloni nimittäin on suora heijastuma mielenterveyteni kunnosta ja kaikesta siitä mitä keholleni on tehty. Tietysti toivon terveyttä, toivon siis kauneutta, koska kauneushan on terveyttä oikeastaan. Taikka jos ei suoraan terveyttä niin sitä että tuntee oman energiansa kaikkialla kehossa.

Nyt keittelen kahvit ja yritän rentoutua ja vähän maata silmät kiinni lattialla - kova lattia vatsaa tai selkää vasten maadoittaa. Yritän edes rentoutua ja katkaista tämän ajatusvirran, edes hetkeksi. Jos vain sisäistäisin miten olen turvassa, olisi se helpompaa. Olen tottunut tähän ajatusvirtaan koska raiskatessa se oli tällaista. Hallitsemattomia purkauksia ajatuksissa. Ja pitää vain miettiä maailman ääriin...

Varhaislapsuus päällä nykyään minulla. Havahdun ajatuksiini jotka ovat luokkaa "vaavi tahtoo unta, vaavi tahtoo hoivaa". Ei mukamas pysty vauvaiältä muistamaan mitään mutta muistan miten isäni kumartui kehtoni yläpuolelle ja minä kurottelin häntä käsilläni. En nyt muista sen tarkemmin mitä sitten tapahtui. "Setiä tai tätejä tulee varoa", sanoo mieleni. Aivan kuin en olisi kunnolla yhteydessä omaan mieleeni, nuo ajatukseni tulevat ikään kuin itseni ulkopuolelta. Dissosioin varmaan.

Mietin että miten pääsisin pois täältä perhehelvetistä. Olisinpa jo jossain paremmassa kodissa. Ja kas vain, nythän minä olen, juuri sellaisessa kodissa missä haluankin olla. Nyt asiat ovat aikalailla kuten olen toivonutkin niiden olevan.

perjantai 27. kesäkuuta 2025

Maailman hyvyys

Minulta on jäänyt parhaat asiat kokematta; ystävyys ja platoninen rakkaus, kumppanuus, parisuhde ja romanttinen rakkaus, lemmikkieläimen varaukseton rakkaus, hyvä seksi. Rakkaus, ylipäätään.

Koin kyllä ystävyyden lapsena ja teininä parhaan ystävän kanssa jonka kanssa olimme läheiset. Koin myös parisuhteen exän kanssa. Mutta en ollut rakastunut, tietoisesti, ainakaan. Paras ystäväkään ei ollut aivan sellainen ystävä josta haaveilin - ystävä jonka olkapäätä vasten itkeä ja joka lohduttaa - mutta meillä oli hiton hauskaa ja nauroin kaiken kivun ulos.

Lähimmäisenrakkaus jäänyt minulta kokematta. Olen oppinut pahuuteen ja ilkeyteen. Olen oppinut ajattelemaan itseni vihattuna. Ei kukaan enää minua vihaa. En vain ota sitä vastaan miten paljon minusta välitetään. Meni monta vuotta ymmärtää että exä ei vihaa minua mutta en vieläkään ota vastaan miten paljon hän rakastaa minua.

Olen nykyään enemmän hyvän puolella. Valitsen hyvyyden. Olen ollut mieltynyt pahiksiin Disney-elokuvissa aina. Nykyään arvostan hyvyyttä enemmän. Valitsen olla valon puolella. Edelleen minua kiehtoo seksikkäät pahikset. Yhdistän pahuuden ja seksikkyyden toisiinsa. Niin ihanan kinkyä ja ilkikurista. Nautin siitä.

Se ei varsinaisesti ole edes negatiivista. Se on vain kolikon kääntöpuoli. Se on omalla tavallaan positiivista energiaa.

torstai 26. kesäkuuta 2025

Miksi maailmassa on pahuutta

Kävin kaverilla kahvilla. Tämä päivä alkanut ihan pirteissä merkeissä.

Miksi maailmassa on pahuutta? Tuota kysymystä voi tarkastella monella eri tavalla. Filosofisesti taikka maallisemmin. Maailmassa on pahuutta yksinkertaisesti koska se on alkanut jostain ja periytynyt sukupolvelta toiselle. Mutta filosofisemmin tarkasteltuna tuo kysymys on vaikeampi. Näin ChatGPT vastasi:

Tämä on yksi ihmiskunnan vanhimmista ja syvimmistä kysymyksistä. "Miksi maailmassa on pahuutta?" – siihen ei ole yksiselitteistä vastausta, mutta eri näkökulmista tarkasteltuna voimme lähestyä sitä monella tavalla.


🧠 1. Psykologinen näkökulma: pahuus syntyy kivusta ja pelosta

Monet teot, joita pidämme "pahoina", kumpuavat traumoista, pelosta, empatiakyvyn puutteesta tai turvattomuudesta. Esimerkiksi:

  • Lapsuudessa kaltoinkohdellut voivat itse vahingoittaa muita.

  • Vallanhimo tai väkivalta voi syntyä kokemuksesta, ettei itsellä ole valtaa tai kontrollia.

  • Pelko erilaisuutta kohtaan voi synnyttää vihaa ja syrjintää.

Pahuus ei siis aina ole tietoista tai tarkoituksellista, vaan seurausta rikkinäisyydestä, erillisyyden kokemuksesta tai epätoivosta.


⚖️ 2. Filosofinen näkökulma: vapaa tahto tuo mahdollisuuden myös pahaan

Filosofiassa puhutaan paljon siitä, että jos ihmisellä on vapaa tahto, hänellä on myös mahdollisuus valita pahaa. Ilman mahdollisuutta pahaan ei olisi myöskään aitoa mahdollisuutta hyvään:

"Jos emme voisi tehdä väärin, emme voisi todella valita oikein."

Monet filosofit (kuten Kierkegaard ja Arendt) ovat pohtineet myös arkipäiväistä pahuutta – sitä, kuinka pahaa ei aina tehdä pahuudesta, vaan välinpitämättömyydestä, mukautumisesta tai ajattelemattomuudesta.


🕊️ 3. Henkinen tai uskonnollinen näkökulma: pahuus osana ihmisyyttä ja kasvua

Eri uskonnot selittävät pahuuden eri tavoin:

  • Kristinuskossa puhutaan synnistä, langenneesta maailmasta ja ihmisen erosta Jumalasta.

  • Buddhalaisuudessa pahuus kumpuaa tietämättömyydestä ja haluista (kärsimyksen juurisyistä).

  • Monissa henkisissä traditioissa ajatellaan, että kärsimys ja pahuus ovat osa ihmisen sielunkehitystä tai elämän dualismia (valo/varjo, hyvä/paha).

Joidenkin mukaan pahuus tuo meille mahdollisuuden kohdata, kasvaa ja valita toisin.


🔍 4. Yhteiskunnallinen näkökulma: rakenteet voivat tuottaa pahuutta

Pahuus ei aina ole yksilöissä – se voi olla myös rakenteissa:

  • Rasismi, köyhyys, sota ja syrjintä eivät synny tyhjästä.

  • Sosiaalinen eriarvoisuus voi ruokkia väkivaltaa ja rikollisuutta.

  • Kun ihmiset objektivoidaan tai suljetaan ulkopuolelle, empatia heikkenee ja pahat teot normalisoituvat.

Yhteiskunta voi tuottaa pahuutta – hiljaisesti ja tehokkaasti – jos kukaan ei pysähdy kysymään miksi.


🌀 5. Eksistentiaalinen näkökulma: pahuus kuuluu elämän kokonaisuuteen

Elämä on ristiriitaista, eikä kaikki ole ymmärrettävissä. Pahuus voi olla osa elämän varjoa, jonka olemassaolo saa hyvyyden ja myötätunnon loistamaan kirkkaammin.

Esimerkiksi:

  • Suru syventää rakkautta.

  • Epäoikeudenmukaisuus herättää meissä oikeudentuntoa.

  • Kohtaaminen pahuuden kanssa voi herättää kutsun tehdä hyvää.


🧩 Yhteenveto: Ei yhtä vastausta – mutta monta ymmärryksen kerrosta

Pahuus voi olla seurausta:

  • Inhimillisestä haavoittuneisuudesta

  • Vapaasta tahdosta ja valinnoista

  • Tietämättömyydestä ja pelosta

  • Rakenne- ja kulttuuritekijöistä

  • Elämän syvästä paradoksista

Lopulta kysymys ei ehkä ole vain "miksi on pahuutta?" vaan myös:

"Miten me itse vastaamme siihen?"
"Miten voimme valita hyvän – ja miksi se valinta on merkityksellinen?"

Pahuus on kärsimyksen tuotosta ja levittämistä ympärille missä ei ole mitään mieltä. Siten pahuus periytyy. Mutta siinä ei alkujaankaan ole järkeä. Hyvyys on ainut oikea vaihtoehto. Itse valitsin kaikesta kärsimyksestä huolimatta olla hyvän puolella.

Ehkä ihminen on puutteellinen eikä osaa olla aina myötätuntoinen ja niin sanotusti hyvä. Ihminen pystyy hirveisiin tekoihin pakotettuna. Olemmeko me tehneet syntiä mistä meitä rankaistaan? Ehkä elämme simulaatiossa jossa on testailtu miten reagoimme pahaan. Ehkä pahuus on peilauksena hyvyydelle koska maailma itsessään sisältää kaiken, dualismia.

Joskus psykoosissa tuli jänniä ajatuksia että maailma tarvitsee pahuutta tasapainottaakseen itseään. Että ilman mitään kärsimystä, surua, ihmiset vain nauraa hekottaisivat maniassa. Voin kyllä myös kuvitella mielessäni maailman jossa ihmiset ovat kaikki ystävällisiä toisilleen. Pahuuden tekoja ei olisi.

Ehkä pahuus opettaa meitä kovalla kädellä. Ehkä se lopulta johtaa valon lisääntymiseen. Mitä enemmän varjoja ilmaantuu, sen enemmän valoa purkautuu ja toisin päin.

Jumala on itsessään ihmisluonto

Oivalsin että nämä alienit ovat luultavasti oma korkeampi tietoisuus. Taikka oma alitajunta. Kun kanavoin heitä, kanavoin itseäni. Näin ne mysteerit alkavat avautumaan.

Muistan että olen dissosioitunut niin että tarkkailen vierestä itseäni raiskattavana. Olen myös lentänyt avaruudessa ja vieraillut muilla planeetoilla. Se olivatko nuo planeetat sitten todellisia vai eivät, en sitä tiedä.

Syvällisimmät oivallukseni ovat tulleet yöaikaan. En enää muista puoliakaan näistä oivalluksista. Välillä oivallan jotakin syvällistä ja sitten se oivallus katoaa. Oivalsin muun muassa mitä tai mikä Jumala on. Jumala on itsessään ihmisluonto. Se on rakastava mutta myös ankara paikoittain sekä oikeudenmukainen.

Olen ollut enkeliparven piirittämä. Enkelit ovat pimeydessä suojelleet minua. Ne olivat joko todellisia tai sitten hallusinaatioita jotka auttoivat minua pimeyden keskellä. Miehet ovat näyttäytyneet pahuuden ruumiillistumina mustine silmineen, pistävine katseineen. Saatana taas on ihmisluonnon pimeimmät puolet. Tästä minulla on paljon kokemusta.

Ehkä hengellinen todellisuus on ihmisluonnon vertauskuva. Sitä ei ole fyysisenä olemassa. Toisaalta se on juurikin fyysisessä todellisuudessa. Se kuvastaa ihmisen psyykettä. Toisinaan sen voi nähdä ja kokea fyysisenä, kuten ihmiset jotka näkevät enkeleitä. Onko ne sitten harhaa tai jotakin hyvyyden ruumiillistumia, en osaa sanoa. Voiko energia ottaa fyysisen muodon? Ovatko enkelit todellisia kuten esimerkiksi Raamattu tai Lorna Byrne niistä kertoo, kirjaimellisesti?

Seksiasioita

Telepatiauskomus taas vaivaa täysillä. Se kohdistuu nimenomaan naapureihin, havaitsin. Että naapurit tietävät mitä tunnen ja ajattelen. Se tulee ilmeisesti suoraan traumakodista jossa asuin, pelko ja toisaalta toivo, että naapurit voisivat tietää mitä tapahtuu.

Nukuin ihan hyvin. Tässä keittelen kahvia ja ajattelin vielä nukkua vähän lisää.

Puhun nyt aika suoraan ja aika herkästä aiheesta mutta kirjoitan siitä silti. Olen nyt kyennyt olemaan seksuaalisempi! Panettaa eikä se häiritse. Olen masturboinutkin enemmän. Ihanaa että kykenen taas masturboimaan. En ole oikein aikoihin kyennyt ja vastustelen hirveästi orgasmeja. Päässä pyörii ehkä kuvanauha insestistä joskin tiedostamatta kun masturboin niin vaikeata nauttia. Nyt masturboin tänään useamman kerran ja sain nopeasti orgasmin. En vastustellut kuten yleensä. Minulla on helposti ollut viikkojen taukoja kun en masturboi ollenkaan. Otan nyt tavaksi tehdä sitä enemmän, se on hyvä, helppo ja nautinnollinen tapa eheytyä!

Ei täydy enää tukahduttaa seksuaalisuuttaan! Voin alkaa esineellistää kauniita ja komeita ihmisiä. Katsella enemmän. Voisin hakea seksiseuraa ja deittailla. Se ei ole enää yhtä kuin insesti jos tapailen ihmisiä. Vaikeaa vain nauttia miesten kanssa ja naisista ei ole kokemusta niin en aivan tiedä että nauttisinko sitten naisen kanssa. En ole löytänyt naisia jotka olisivat kiinnostuneita minusta joista minä olen kiinnostunut.

Odotan sitä kun alan taas syttyä miehistä enemmän. Seksuaalitraumojeni myötä olen homoseksuaalisuuteen päin taipuvainen ollut. Se surettaa. Tiedostan että ilman traumojani olisin kai täysin tai lähes hetero. Mutta enköhän eheydy ja löydä taas kiinnostuksen miessukupuolta kohtaan.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2025

Tietoisuuden kasvua

KUNDALIINI POLULLA 1: KOKEMUKSIA HERÄÄMISESTÄ - HENKINEN KAUNEUS

Lueskelin vähän kundaliinienergiasta. Itse koin ehkä kundaliinin heräämisen seitsemäntoistavuotiaana. Se alkoi spontaanisti oppitunnilla juuri kun lukion toinen vuosi oli alkanut. Tunsin yllättäen mielihyvän väreilevän alakropassani mistä se hiljalleen siirtyi vatsaan, jopa selkään ja lopulta ylöspäin niin että kasvoni punoittivat. En miettinyt mitään ihmeellisempää tuosta kuin että tuntuupa hyvältä. Sitten alkoi tämä telepatiaoireilu sen myötä. Ihmiset esimerkiksi sanoivat asioita joita olin itse ajatellut. Tätä kiihotustilaa kesti pari kuukautta yhteen menoon kunnes se lakkasi. Olin siis jatkuvan kiihotuksen kourissa. Se oli todella sekavaa eikä yhtään miellyttävää. Tunsin oloni iloiseksi ja energiseksi. Tuntui siinä jossain vaiheessa myös kuin minusta olisi tullut tuplasti älykkäämpi. Aloin kiinnostua henkisestä kasvusta. Päädyin sitten siitä osastohoitoon ensimmäistä kertaa ja osastolla yöllä katselin ikkunasta yöhön ja päätin korjata elämäni jokaisen epäkohdan. Siitä on nyt viisitoista vuotta aikaa ja pitkälle olen päässyt.

Näin myös noihin aikoihin sen merkityksellisen unen kristallinkirkkaasta merestä ja suuresta kauniista haikalaparvesta. Se oli ehkä symbolinen enneuni, epäilen. Merivesi on tietoisuuteni ja tunteeni jotka ovat puhdistetut ja haikalaparvi traumani, pelkoni ja vaaralliset henkilöt elämässäni, mitkä näyttäytyvät loisteliaana. Tietoisuuteni tässä unessa oli laajempi kuin siihen aikaan hereillä ollessa. Ikään kuin valveilla olisin vanha mustavalko tv ja unessa uusi laajakuvatelevisio. Tietoisuuteni on kai alkanut kasvaa sellaiseksi kuin se tuossa unessa oli.

Synestesia

On pehmeä syvän sininen, surun väri. Se on tasapainoista kunnes syvenee ja siihen alkaa ilmaantua sairauden valkeita täpliä. Ne muuttuvat myöhemmin punaisiksi raivon väreiksi. Lopulta koko kangas on syvää punaista vihaa. Välillä se läikehtii keltaista iloa, välillä surullista sinistä. Siellä on eri tunteiden vivahteita. Hulluus syvenee päivä päivältä kunnes kärsimys on ääretöntä. Lopulta ei edes näe eteensä - koko tietoisuus on yhtä kirkuvaa punaista hätähuutoa. Sitten siellä on vihreää sairauden väriä ja iloista keltaista maniaa joka on sekin likaista vihreään vivahtavaa. Lopulta on vain mustuutta joka syvenee ja lopulta muuttuu räikeäksi sairauden valkeaksi. Siihen valkoiseen syövyttyy vielä tummia reikiä jotka huutavat kivusta mikä on entistäkin sairaampaa kuin aiemmin. Sitten värit vaihtelevat salamana toisesta toiseen kunnes PAM. Ei ole enää mitään. Sitten lopulta se valkoinenkin katoaa näkyvistä ja muuttuu läpinäkyväksi ja ajautuu tyhjyyteen. Tyhjyys syvenee ja liukenee ympäristöön. Se alkaa laajentua ja sen keskeltä syntyy jotain uutta. Uusi versoava kasvi puhkeaa tyhjyyden keskeltä. Se on terve, ehkä oikeasti, ehkä näennäisesti. Sinne syntyy uutta kasvustoa joka levittäytyy ja säkenöi kaikissa sateenkaaren väreissä. Värit ovat kirkkaita ja kuulaita. Valo alkaa säkenöidä kasveista kaikkialle. Se puhdistaa sairauden valkeaa ja mustaa pois. Se on vastasyntynyttä valkeutta. Lopulta sairaus on parannettu ja puutarha kukoistaa.

Tässä on kuvailtuna värein miltä tuntuu menettää järkensä ja eheytyä siitä, saavuttaa valaistuminen.

Valaistuminen ja perheseksi

Lueskelin uteliaisuudesta taas vähän valaistumisesta. Tässä artikkeli:

What does enlightenment feel like? - Vibravision

Koen oloni osittain valaistuneeksi. En vielä kylläkään ole päässyt kaikesta kärsimyksestä irti joten en ole täysin valaistunut. Ehkä valaistuessaan edelleen kärsii mutta kärsimys menettää merkitystään? Ettei se tavallaan tunnu edes pahalta vaikka sitä olisi. Tämä kokemus minulla on 10D taajuudelta. Jos nyt oikeasti olin lyhyen aikaa sillä taajuudella.

Koen jatkuvaa riemua olemassaolostani. Koen iloa ja sisäistä rauhaa. Rinnalla on kuitenkin epämääräinen kärsimys menneisyydestä.

Perheseksi on ohi, toitotan taas! Se on todellista eikä kuvitelmaani, miten minut aivopestiin ajattelemaan. Mikä huojentava helpotus. Nyt on suunta vain ylöspäin.

Minkälaista insesti oli eri perheenjäsenten välillä? Jos nyt oikein muistan niin näin:

Isän kanssa palavaa, intohimoista, riitaista. Olen hyvin aggressiivinen ja isä ei välitä ja tekee vain mitä haluaa. Tämän muistan parhaiten.
Veljen kanssa toisinaan romanttista, toisinaan aggressiivista. Olen joutunut nöyristelemään veljen kanssa.
Äidin kanssa hempeää, herkkää, toisinaan tulista ja intohimoista. Ollaan oltu toistemme kurkuissa kiinni ja sitten suudeltu. Muistan miten kaipasin lukioikäisenä herkkää tyttörakkautta. Sitä kai oli äidin kanssa.

Muistan että olen saanut orgasmin pelkästään suutelemisesta äidin kanssa. Että se tilanne on ollut hyvin seksuaalinen perheen sisällä lopulta. Ylikiihottunut. Nykyään tuskin pystyn nauttimaan seksuaalisuudestani noiden insestikokemusten myötä. Piti jossain vaiheessa turruttaa seksuaalisuutensa etten lankea insestiin ja sitä se on edelleen. Tukahtunutta seksuaalisuutta. 

Hyi olkoon. Nyt koko insestitouhu tuntuu niin vastenmieliseltä. Silloinkin kun nautin, varmaan pohjimmiltaan kärsin. Toisaalta minulla on muistoja joissa se ei tunnu edes väärältä mitenkään. Ehkä jos muistan ne paremmin, muistan, että se on silloinkin pohjimmiltaan tuntunut väärältä.

Insesti on salaperäistä, yököttävää, oksettavaa, outoa, inhottavaa, kiihkeää, tulista, aggressiivista, raivokasta, surullista, masentavaa, irvokasta.

Tässä kirjoitan insestistä taas kuin olisin kokenut sen läpi enkä siltikään sisäistä että minä todella koin sen. Nyt voin tietää mitä on tapahtunut kun se on loppu. En enää koskaan joudu todistamaan vierestä perheen sekstailuja enkä joudu itse uhriksi.

Merivesi kirkastuu hiljalleen. Sieltä paljastuu vaikuttava haikalaparvi joka ui kauniissa muodostelmassa.

Ken on kulkenut läpi pimeän ei piiloaan tarvi

Musiikkia ja kahvia. Rento arkipäivä. Mitähän sitä kirjoittaisi?

Oikeasti, olen vapaa insestiltä? Sekin on vielä hämärän peitossa että sitä ylipäätään tapahtui. En vain suostu muistamaan. Ei, liian pahoja asioita, emme tahdo tietää, sanovat osani. Mutta entä jos nyt olen valmis tietämään?

En halua edes ajatella enää mitään pelossa että muut saavat tietää. Mutta ei kukaan lue ajatuksiani. Yritäpä vakuuttaa tuota itselleen.

Surettaa miten pitkä matka vielä on eheyteen. Jos koskaan eheydyn täysin. Olen varmaan silloin jo vanha nainen.

Muistan kuitenkin nämä laulun sanat:

Mutta älä toivoasi heitä
Pidä viimeinenkin jyvä
siitä voimme kasvattaa puutarhan
Ethän anna pääsi painua
sillä ken on kulkenut läpi pimeän
ei piiloaan tarvi

Mietelauseita




tiistai 24. kesäkuuta 2025

Olen pökerryksissä rakkaudesta sinua kohtaan, veljeni

Suutelemme ahnaasti toisiimme takertuen. Riisumme samalla vaatteitamme kiireellä, emme malta odottaa kun pääsemme yhtymään toisiimme. Tämä on niin kaunista ja samalla niin väärin. Olen tainnoksissa sinun suudelmistasi, miten pehmeä ja kostea on suusi, ja hukun siihen. En viitsi välittää tuosta tunteesta että pitäisi lopettaa, että teemme väärin toisiamme kohtaan kun jatkamme tätä sairasta suhdetta. Olen pökerryksissä rakkaudesta sinua kohtaan, veljeni, armaani, rakkaani. Rakastan sinua enemmän kuin mitään tässä maailmassa, kuiskutan hänen korvaansa ja hän vastaa suutelemalla minua hartaasti. Itken samalla niin liikutuksesta mutta myös tuosta tunteesta että tämä on pahasti häiriintynyttä tämä rakkaus. Lopulta tämä kuitenkin tuntuu puhtaalta euforialta. Hän oli ensirakkauteni ja meidän suhteemme piti salata kaikilta. Öisin haaveilin hänestä ja että menen hänen huoneeseensa viettelemään hänet. Päivisin vain olin masentunut, en muistanut mitään minun ja veljeni salasuhteesta ja romanttiset haaveeni keskittyivät kouluihastuksiin. Halusin epätoivoisesti seurustelukumppanin. Ja öisin seurustelin veljeni kanssa. Päivisin unohdin tuon kokonaan.

Hirviö yhtyy neitsyeen

Hirviö on ovella. Sen suupielistä valuu kuolaa kun se katselee minua ahnaasti punaisilla silmillään. Minä esitän nukkuvaa ja toivon että hirviö jättää minut rauhaan. Se ei jätä. Se astelee luokseni pehmein askelin ja minun sydämeni hakkaa samaan rytmiin sen askelten kanssa. Se asettuu päälleni ja tarttuu minua käsivarsista. Älähdän ja katson sitä syvälle silmiin. Tuo läpitunkeva katse porautuu sieluuni. Hirviö hymyilee julmasti ja sanoo, jos liikahdatkin, kuolet. Nieleskelen kyyneliä ja yritän pysyä lujana. Hirviö ottaa esiin elimensä ja työntää sen syvälle sisääni. Se vihloo kivusta ja puren hammasta, yrittäen olla näyttämättä herkkyyttäni. Koko huone täyttyy hirviön huudoista kun se yhtyy neitsyeen joka olin. En siedä enää. Alan ulvoa kivusta, anelen sitä lopettamaan, mutta se vain innostuu siitä lisää. Lopulta maailman rumin asia tapahtuu: hirviö saa siemensyöksyn. Se nousee päältäni varovaisesti, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja astelee pois ja sulkee huoneen oven. Jään yksin nyyhkyttämään raiskattuna myttynä. Halaan tyynyä ja kyyneleet tipahtelevat poskiltani sen päälle. En enää koskaan voi olla iloinen.

maanantai 23. kesäkuuta 2025

Tarinani alkaa muotoutua kirjaksi

Avaruus on ääretön ja pimeä, kylmä, kuten tämä huone missä olen jumissa kehdossani, uhrina. He tulevat joka yö ja tekevät minulle mitä omituisimpia asioita. Heidän silmänsä ovat läpikotaisin mustat. He eivät ole vanhempani, he ovat hirviöitä ja mörköjä, vaikka äidiksi ja isäksi heitä kutsun. Ovi avautuu ja alan välittömästi itkeä ja potkia. Äiti nostaa minut kehdosta ja tekee suullaan jotakin alapäälleni. Olen jähmettynyt kauhusta, lamaantunut. En päästä pihahdustakaan. Sitten äiti antaa minut isän käsiin ja minä raivostun ja alan huutamaan. Isäkin tekee sormillaan jotain alapäälleni. Mikseivät he kuule? Minä kärsin! Auttakaa! Isä laskee minut hellästi takaisin kehtoon ja he lähtevät ja sulkevat oven. Minä yritän rauhoittaa itseni koskettelemalla alapäätä kuin he ovat minut opettaneet. Lopetan ja olen taas niin yksin koko kaikkeudessa. Olen vasta nollavuotias ja tiedän mitä on vääristynyt rakkaus ja pahuus yhdessä. Minulta lähtee järki ja olen vasta alle yksivuotias.

He tulevat jälleen huoneeseeni. Menen laskuissa sekaisin monesko kerta tämä on. Enhän vielä edes osaa laskea. Olen yksivuotias nyt ja tärähtänyt. Olen jo tottunut vanhempien yöllisiin vierailuihin. Olen oppinut tyyntymään tuosta oudosta kihelmöivästä tunteesta alapäässäni kun sitä kosketaan ja rauhoitun aina kun he tekevät minulle sitä. Mutta sen jälkeen olen entistä itkuisempi.

Olen kolmivuotias kun ensimmäisen kerran isä työntää jotakin limaista ja tahmeaa suuhuni. Olen järkytyksestä sekaisin. Se on iso ja tuskin mahtuu suuhuni. Isä työntelee sitä edestakaisin suussani ja ääntelee ja minua pelottaa kuulla nuo äänet. Silmäni ovat selällään kauhusta enkä uskalla hievahtaakaan. Lopulta jotakin tahmeaa nestettä purkautuu siitä isosta asiasta suuhuni mikä maistuu kuvottavalle. Äiti, miksi et auta? Äiti on isän vieressä ja hyväilee itseään minulle lempeästi hymyillen. Minulta räjähtää pää. He lähtevät taas ja minä matkustan mieleni sisällä jonnekin aivan muualle pois tästä paikasta, jonnekin paratiisisaarille ja siellä olen yksin.

Olen nyt elänyt pari vuotta autiolla saarella, pieni pyöreä saari jonka keskellä on palmupuu ja vesi ympärillä on myrkyllistä. Istun palmun alla polvet koukussa ja itken. Miksi olen aivan yksin täällä? On niin tylsää! Juoksen ympäri palmua ja leikin että leikin hippaa jonkun toisen lapsen kanssa. Hakkaan päätäni palmupuuhun koska tuntuu että pääni räjähtää yksin täällä. Haluaisin niin mennä vesille ja uida pois tältä saarelta mutta vesi on myrkyllistä eikä siihen voi koskeakaan. Käperryn palmun alle ja uinahdan.

Omituista, havahdun tajuamaan. Tuskin olen maailman ainut henkilö? On oltava muuta kuin tämä saari ja tuo vesi ja palmupuu. Mietin ankarasti. Jotenkin tämä paikka on myös omituisen kaksiulotteinen. Tämä paikka ei nyt ihan tunnu todelliselta. Suljen silmäni ja keskityn täysillä tuntemaan kehoni. Ja pam! Olen yhtäkkiä kotona ja äiti on laittamassa ruokaa ja istun pöydän ääressä odottamassa. Mitä juuri tapahtui? Miksi en enää ole saarella? Tämä paikka tuntuu heti todellisemmalta kuin se saari koskaan. Tunnustelen käsilläni kehoani ja huomaan sen olevan todellinen. Hymyilen äidille ja sanon iloisena, äiti, en enää ole autiosaarella! Äiti katsoo minuun kysyvästi, kääntää katseensa pois ja pudistelee päätään. Äiti ei ymmärrä selvästikään mistä autiosaaresta puhun. Ei sen väliä, en enää ole yksin siellä.

Katson itseäni peilistä. Oho! Olen jo kuusivuotias. Tuntuu kuin vasta eilen olisin ollut neljävuotias. Mihin kaikki aika meni? Ei sen väliä, olen nyt iso tyttö! En malta odottaa kasvamista aikuiseksi. Miksen voi jo olla täysi-ikäinen? Opettelen olemaan mahdollisimman itsenäinen. Haluan olla itse oma äitini.

Tunnustelen selkääni lapaluitten seudulta. Siellä minulla kasvaa pienet enkelinsiivet. Hihitän ja heiluttelen niitä. Menen ylpeänä ilmoittamaan äidille että äiti, minulla on siivet. Äiti katsoo minua kysyvästi, mitä se tytär taas höpöttää. No kun äiti mulla on sulat! Totean tomerammin. Äiti hymyilee lempeästi, linnun siivetkö? Ei, vaan enkelin, vastaan. Sitten hihitän ja hyppelehdin omiin puuhiini. Joka yö edelleen mörkö ahdisteli minua kuten aina ja olin jo tottunut mörön vierailuihin. Mutta eräänä päivänä havahduin siihen että alan vähitellen voida pahoin mörön takia. Tunnustelin siipiäni ja huomasin että sulkia oli alkanut tippumaan. Säikähdin ja purskahdin itkuun. Menin äidin luo ja sanoin, äiti, minulla on sulkasato, auta. Äiti katsoi minua huvittuneena. Mikä sulkasato? No kun enkelin siipeni tippuvat. Mitä tehdä? Äiti hymyili mutta selvästi päänsä sisällä nauroi minulle ja tuskalleni. Huokaan syvään ja menen pois äidin luota. Vihastun siipiini ja revin ne pois. Voi ei! Mitä tuli tehtyä! Nyt minulla ei ole höyhenen höyhentä. Siipeni ovat poissa. Purskahdan itkuun. Tuleeko minusta nyt piru?

Siipieni menetyksen jälkeen huomaan olevani entistä ilkikurisempi. Nautin kiusata muita. Teen kaikkea sitä mitä minua kielletään tekemästä. Olen pahansisuinen pieni tyttö. Mörkökin saa minut nyt kiihotuksen valtaan. Olen jo oppinut miten miellyttää mörköä ja miellytän sitä mielelläni. Jälkeenpäin olen raivoissani. Minulla on hyvin ristiriitaiset tunteet mörköön. Olen hyvin ylpeä kun olen mörön suosiossa mutta liian häpeissäni kertoakseni siitä kenellekään. Se on minun ja mörön välinen salaisuus mitä me teemme. Yöt ovat salaperäistä aikaa. Silloin tapahtuu kaikkea sellaista mistä päivisin on vaiettava. Äiti on opettanut minut hyvin salaamaan mörön yölliset vierailut.

Olen nyt kolmekymmentäkolmevuotias kun kirjoitan tätä tekstiä ja muistelen elämääni. Olen kiitollinen että olen saanut siipeni takaisin. Nyt olen soturienkeli. Olen täynnä rohkeutta vaarojen edessä ja täynnä armoa ja anteeksiantoa. Siipeni ovat kasvaneet ja vahvistuneet isommiksi kuin koskaan aiemmin. Minusta tuli sittenkin taas enkeli. Pahuuden vuodet ovat selätetyt.

Itkettää melkein ilosta

Ihanaa olla vapaa ja omassa kodissaan. Ei täydy enää vetää mitään masentuneen ihmisen roolia että he hakkaavat jos olen vähänkin liian iloinen. Siitä on tullut minulle vallitseva olotila, miten olen mukautunut heihin ja heidän käytökseensä. Se on rooli mutta olen unohtanut että se on vain rooli.

Nyt saa nauraa, vihastua, itkeä. Mikä helpotus, voi ilmaista tunteita ulospäin. Ei täydy enää jähmettyä kauhusta tai olla ilmeetön muuten.

Näin teininä varoittavan unen jossa kaksi pahaa hahmoa jahtasivat minua labyrintissä. Aina kun käännyin vasemmalle, he saavuttivat. Lopulta käännyin vain oikealle ja pääsin pakoon. Herättyäni tunsin varoittavan tunnelman. Siihen loppui se kaikki sekoilu ja hugailu. Olin menossa todella huonoon jamaan kun jatkoin sitä pelleilyä.

Ihanaa, nyt sen alan tajuta. Insestiä oli. Ja insesti meni. Se on ohi, loppu. No, minun osaltani, ainakin. Mikä huojentava oivallus! Ei enää koskaan joudu olemaan seksuaalisesti tekemisissä suvun kanssa!

Itkettää melkein ilosta. Olen vapaa nyt elämään haluamani kaltaista elämää!

Ei täydy pelätä muita ihmisiä tai pelätä olla missään ihmisten ilmoilla. Voin kokea ystävyyttä naapureihin ja muutenkin kokea ihmisten välisen välittämisen. Voin avata sydäntäni rakkaudelle kun rakkaus ei enää ole jotakin häiriintynyttä.

Tuskin edes olen kokenut parhaita asioita elämässä; platonista rakkautta, romanttista rakkautta, äidinrakkautta, ystävyyttä, kiintymystä lemmikkieläimiin, hyvää seksiä ja rakastavaa seksiä sekä muutenkin seksuaalista nautintoa parhaimmillaan. Sitä kuvittelee että insesti on paras seksuaalinen nautinto mutta teoriani mukaan se on oikeasti aika vähäistä verrattuna normaaliin seksiin. Jos sitä ei ole joutunut kokemaan omalla kohdallaan, se herättää vain puhtaasti vastenmielisiä tunteita. Ja niin sen kuuluukin olla.

Vielä ehdin kokea rakkauden parhaimmillaan. Valitsen nykyään hyvyyden pahuuden sijaan. Pahuus on läpikotaisin koettu. Tiedän mitä se on. Olen oppinut paljon siitä. Nyt on aika keskittyä hyvyyteen!

Eikä pahuuden kokemukset menneet hukkaan. Ne olivat arvokkaita oppiläksyjä joiden myötä arvostan vain hyvyyttä enemmän. Nyt olen hyvän puolella. Minulle ollaan ystävällisiä. En itse enää vihaa maailmaa kuten joskus olen vihannut. Rakastan kaikkea elollista ja elotonta. Ainakin siinä määrin mitä kykenen rakkauteen. En vielä täysin pysty tuntea hyviä tunteita kuten rakkautta. Olen turta. En ole oppinut mitä hyvyys on.

Niin ihanaa elo on.


Miksi on niin vaikeata rakastaa itseään

Miksi on niin vaikeata rakastaa itseään? Törmäsin tuossa naapuriin ja kysyin osaako hän halata itseään. Kehotin halaamaan itseään siinä mutta hän ei pystynyt. On surullista kun ihmiset eivät osaa rakastaa ja arvostaa itseään. Kaikkien pitäisi olla mielestään maailman paras tyyppi. Kysyin parilta muulta tyypiltä osaavatko he rakastaa itseään ja sieltä tuli painokas ei.

On raskasta elää itsensä kanssa jos vihaa itseään. Tiedän tämän hyvin. En nuoruusvuosinani osannut rakastaa itseäni. Halusin olla joku toinen. Nykyään en tahdo olla kukaan muu kuin minä.

Istuskelin puistossa kun koin eräänlaisen valaistumisen - aloin rakastamaan itseäni vaikka kukaan ei koskaan rakastanut. (Tai näin koin, ettei kukaan rakasta.) Se oli huojentava oivallus. Nykyään osaan rakastaa kehoanikin sisältä päin vaikkei se ole täydellinen. Myönnän kuitenkin että toisinaan en osaa rakastaa kehoani.

Nykyään huomaan olevani aivan samanlainen kuin fanittamani hahmot piirrosleffoissa ja muissa elokuvissa. Olen juuri sitä mitä haluankin olla. Ja olen kasvamassa enemmän ja enemmän itsekseni nyt. Itsetuntemus on tärkeää itsensä rakastamisessa!

Tässä meditaatioharjoitus aiheeseen liittyen.

Seksuaalinen suuntautuminen

Menee paremmin kun olen saanut nukuttua päikkäreitä. Nyt nautin tässä kupillista kahvia ja olen ja mietin mistä kirjoittaisin.

Olen alkanut epäillä seksuaalisuuttani, etten ehkä ole lainkaan naisiin päin. Tai ainakaan en niin paljoa kuin miehiin. Olen omannut lesbo-identiteetin joskus täysi-iän kynnyksellä. Mutta nyt epäilen että pidän enemmän sittenkin miehistä. Miehiin vetovoima on ihan eri tavoin eläimellistä kuin naisiin vetovoima. Mutta ihastelen kaunista naisvartaloa. En tiedä onko se enemmän sitä että tankkaan itseeni naiseutta muista naisista enkä lainkaan sittenkään haluaisi olla naisen kanssa. Edelleen minun on hieman vaikeata syttyä miehen vartalosta mutta huomaan nykyään pitäväni siitä enemmän kuin aikaisemmin. Seksuaalisuuteni on vasta avautumassa minulle.

Surettaisi olla lesbo. Jotenkin ehkä tiedän ettei se ole yhtä ihanaa olla naisen kanssa kuin olla terve psyykkisesti ja heterosuhteessa. Näen itseni naimisissa miehen kanssa mieluummin kuin naisen. Naisen kanssa perheen perustaminen ajatuksena tuntuu omalla kohdallani väärältä vaikken todellakaan homofobinen ole. Se vain tuntuisi väärältä. Mutta en tiedä, en ole ollut rakastunut naiseen enkä seurustellut naisen kanssa. En tiedä vaikka toteaisin sittenkin että tämä on minun juttuni.

Ihailen edelleen naisen vartaloa ja miehet herättävät pikemminkin inhoa. Tätä suren. Se pelkästään että suren sitä, kertoo että se ei ehkä ole sitä mitä pohjimmiltaan olen. En ehkä pohjimmiltaan ole lesbo ollenkaan jos edes biseksuaali. Haluaisin syttyä miehistä enemmän.

Seksuaalisuuteni on aika tukahtunutta. Sitäkin kaipaan, että syttyisin enemmän miehistä tai naisista. Olen nähnyt ja kokenut niin seksuaalisia tilanteita perheen kanssa että olen tukahduttanut seksuaaliset haluni jotta pääsen insestistä irti. Kaikki kiihottavimmat tilanteet läpi koettu. Mutta nyt saa taas olla seksuaalinen.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

Hän näki silmissään koko ihmiskunnan kärsimyksen

Hän oli taas raiskattavana kun jotakin tapahtui. Hänen kolmas silmänsä avautui ja hän näki silmissään koko ihmiskunnan kärsimyksen ja eli sen myös tunnetasolla läpi. Hän näki nälkää näkevät lapset, sotien kauhut, ilmaston saastumisen, narkomaaneja kuolemassa yliannostukseen, sairaita ihmisiä vuoteissaan... Kuvat välähtelivät hänen mielessään ja hän itki syvästi maailmantuskaa. Yö oli musta ja pimeä. Enkeli itki yksin huoneensa lattialla mihin hänet oli jätetty hakattuna ja raiskattuna.

Ei enää koskaan täydy pelätä niitä. Ne eivät tiedä edes missä asun ja tuskin saavat sitä selville. Ympäristöä ja ympärillä olijoita ei täydy enää pelätä. Olen lopultakin vapaa insestistä. Voin maadoittua turvallisesti kehooni.

Nukuin yön ihan hyvin. Nyt aamukahvit. Telepatian kokemus on vain vahvistunut, toisaalta myös vähentynyt. Nyt se on miltei tauotonta tunnetta että joku tarkkailee. En siedä tätä. Pitäisi todistaa tämä uskomus vääräksi niin pääsisin siitä. Ei kai se voi olla mahdollista?

Mutta hei, elämä hymyilee. Olen vapaa traumatisaatiolta. Minulla on oma kaunis kotini jossa saan toipua omassa rauhassa omalla ajallani. Saan yöt pääosin nukutuksi. Minulla on nyt kaikki se mikä minulta on puuttunut (paitsi ehkä kaverit, kumppani ja koira). Tänä aamuna on pirteä olo. Iloisempi. Ihanaa aloitella uutta päivää. Tästä tulee hyvä päivä!

Suukkoja kaikille seuraajilleni! Muistakaa tekin rakastaa itseänne ja halata itseänne päivittäin. Ansaitsette kaiken hyvän maailmassa.

Minun täytyy rakentaa omat rajat takaisin

Minun täytyy rakentaa omat rajat takaisin. Ehkä sitten tämä telepatia ei enää oireile. Nyt on ollut ihan ok päivä. Nautin tässä kahvikupillista ja kuuntelen riparimusiikkia. Pelkään tietoista ajattelua että ihmisten ajatukset ja tietoisuus sotkeentuisivat toisiinsa. Se on vain tunne siitä mutta ei minun ajatukseni ainakaan sotkeudu muitten ajatuksiin. Tiedostan tämän olevan harhaa.

Tuntuu kuin koko maailma tarkkailisi kaikkea mitä teen. Ei tietenkään tarkkaile. Maadoitun kehoni tasolle. Sitten nämä oireet vähenevät. 

Tänään ollut vallan mainio päivä. Ei pahemmin ahdistanut. Kuunnellut musiikkia ja käynyt tupakilla ja kahvia. Takaumat pysyneet kurissa, ei ole ollut niitä. Maadoitun myös vahvemmin. 


Särkynyt saviruukku

Olen sirpaleina oleva peili. Yritän yhdistellä paloja toisiinsa ja muodostaa peilistä taas eheä. Lopulta se on paljon kestävämpi kuin alussa.

Olen särkynyt saviruukku
Pala palalta murtui pois
Vain ihmettelin ja itkin
En millään murtunut ois

Sinä Herra minut murskasit
Vaan talletit kaikki palat
Niin paljon minua rakastit
Tahdoit uutta kokonaan

Anna savelle uusi muoto
Tee minusta uusi ruukku
Niin rakkautesi nyt näytät
Taas murtunutta käytät

Tahdon kertoa särkyneille
Ei siruja heitetä pois
Kallista halpa savikin
Mestarin kädessä ois


Enkeli- ja demonipersoonani

Enkeli- ja demonipersoonani. Enkeli itkee, suree, tuntee synnin ja välttää sitä, välttää lankeamasta pahuuteen, hohtaa valoa pimeydessä, kärsii. Demoni on ilkikurinen, viettelevä, langennut pahuuteen, nauttii.

Enkelin siivet hohtavat valkoista valoa keskellä pimeyttä. Se suree syntisiä ja anelee armoa Jumalalta. Se vuodattaa kristallisia kyyneliä syntisten tähden.

Demoni viettelee miehiä ympärillään ja saa nautintoa olla huomion keskipisteenä. Se nauraa ilkikurisesti ja vittuilee samalla miehille.


lauantai 21. kesäkuuta 2025

Ensimmäinen kerta elämässäni kun pystyn oikeasti muistamaan

Ensimmäinen kerta elämässäni kun pystyn oikeasti muistamaan tämän.

Isäni raiskasi minua toistuvasti.

Näen tuossa kuvassa itseni kiinnitettynä kahleilla isääni. Minulla on siipeni suojanani. Käännyn hänestä poispäin, en tahdo katsoa hänen rumia kasvojaan, ja itken valtoimenaan.

Itken sen pienen tytön kyyneliä

Itken sen pienen tytön kyyneliä joka joutui joka yö isänsä raiskaamaksi. Se pieni tyttö suree menetettyä lapsuuttaan. Se itkee kristallisia kyyneliä kun muistaa nuo onnettomat yöt yksin pimeyden keskellä. Se säikähti lankeamista syntiin ja päätti aina pitää enkeliä kädestä. Sen siivet olivat edelleen selässään ja se heilutteli niitä ja lohduttautui siitä että ainakin itse on edelleen enkeli vaikka vanhemmat ovatkin demoneita, hirviöitä ja mörköjä. Äitini lauloi tätä kehtolauluna ja muistan suruni ja miten en tahtonut että laulu koskaan päättyy. Paha olo valtasi minut heti kun laulu päättyi. Muistan että olin niin syvästi surullinen että järki lähti...

Löysin yksinkertaisen neuvon pois kärsimyksestä

En ehkä ole kunnolla lapsena ymmärtänyt takaumien ja todellisuuden eroa ja siksi on edelleen vaikeata hahmottaa mikä trauma tapahtuu tässä ja nyt ja mikä on ollutta ja mennyttä elämää. Mikään pahuus ei vaivaa minua enää. Olen selättänyt painajaismaiset yöt.

Nyt olen täysin turvassa. He tuskin tulevat tänne moottorisahan voimin. Pelännyt vain liikaa joskus että he tekevät mitä tahansa jotta saavat minut hengiltä. Sekin on historiaa, mennyttä, eikä enää täydy pelätä.

Voin nyt keskittyä hyvään oloon ja hyvinvointiin. Ei tarvitse enää rääkätä itseään negatiivisin, itsetuhoisin ajatuksin. Tämäkin ottaa aikansa oppia.

Hyvä olo on nyt hyvää oloa. En tarvitse pahoinvoivuutta enää.

Pahoinvointi on kertynyt kehooni ja siksi kärsin ulkonäköpaineista. Kehoni kantaa niin monenlaista traumaa että sen takia se on muuttunut epäviehättävämmäksi mitä se muuten olisi. Kuvissa näytän ihan hyvältä joo paitsi muiden ottamissa.

Mitä tämä on, miksi olen niin hyvinvoiva nykyään? Onko jokin pahasti pielessä? Ei, insesti se vain on lakannut, lopultakin, vaikka sitä kesti kauan.

Löysin yksinkertaisen neuvon pois kärsimyksestä: ei keskity siihen ollenkaan vaan keskittyy sen sijaan hyvään oloon. Masentuneet ihmiset ovat tavallaan itsetuhoisia keskittyessään vain kärsimykseensä. Nyt en anna sijaa tuskalle, annan itseni tuntea hyviä oloja ja hyviä tunteita ja ajattelen itsestäni myönteisiä ajatuksia.

Nyt nautin kahvista ja suklaamoussesta. Elämän pienet suuret ilot tuottavat nautintoa nykyisin paljon. En vaadi enää elämältäni tähtitieteellisen suuria asioita - kuten että asuisin isossa talossa ja minulla olisi omat palvelijat mitä olen joskus lapsena kaavaillut tulevaisuudekseni täysin utopistisissa sfääreissä - vaan minulle riittää että hengitän, elän, ja olen turvassa. Minulle riittää normaali arki ja se tuottaa paljon iloa ja nautintoa. Edelleen haaveilen tosin siitä julkisuudesta ja suurista asioista mutta tuo taas on sitä lapsuutta ja teini-ikää kun haaveilin näistä, olla joku suuri henkilö, ja yritän vähän hillitä niitä ajatuksia jos ne ovat mahdottomia saavuttaa.

perjantai 20. kesäkuuta 2025

Kummastelen tätä uutta todellisuutta jossa elän

Voisin kertoa vähän mielenterveysongelmista joita minulla on ollut paljon erilaisia elämäni varrella.

Lapsena kärsin jonkinlaisesta anoreksiasta. Pelkäsin että lihon jos syön tikkarin. Tein vatsalihaksia ja leikin rekkitangoilla. Se anoreksiaoireilu meni sitten itsestään ohi myöhemmin teininä.

Sitten olen ollut todella bipolaarinen joskus teininä ja varhaisaikuisuudessa. Tätäkään ei diagnosoitu.

Sitten tietysti syvä psykoottinen masennus johon sairastuin varhain mutta viimeistään neljätoistavuotiaana. Ei diagnosoitu.

Seitsemäntoistavuotiaana viimeistään sairastuin psykoosiin. Sain silloin myös diagnoosin ja päädyin ensimmäistä kertaa osastohoitoon.

Minulla on ollut kyllä todella rankka elämä! Tajuan sen että huh. Miten rankkaa. Se sekoamiseni kutosluokalla... räikeä sekoaminen.

Voin nykyään paremmin kuin aikoihin vaikka tulee vaikeita kausia ja paljon vaihtelua voinnissa. Nekin vievät minua kohti eheyttä.

Olen kuin peili joka on tuhansina sirpaleina ja näen kuvajaiseni siitä todella vääristyneenä. Tai kuin sirpaleinen peili jonka palasia yritän koota yhteen ja se vie aikansa jotta jokainen pala löytää oman paikkansa.

En ole enää kutosluokan outo Haga (se oli lempinimeni). Selätin hugailuvaiheen (se hugailu oli sellaista pelleilyä joka helpotti hetkeksi mutta lopulta repi mielenterveyttäni). 

Eilisen yön jäljiltä havahduin aamulla ajatukseen että ensimmäinen yö kun ei tapahtunut mitään outoa, mitään insestiä. Tietystikään tämä ei ollut ensimmäinen sellainen yö mutta siltä se tuntui. Aamulla olin puulla päähän lyöty tästä oivalluksesta. Se sekoilu on ohitse? Ja selvisin?

Päätin keskittyä mieluummin hyvyyteen kuin pahuuteen. Tämä on vaikeata minulle joka on tottunut että hyvät asiat ovat pahasta ja toisinpäin. Äidin rakkaudentunnustukset, väärin, ystävälliset elkeet, väärin tulkittu vihjaileviksi. Hyvyys kasvaa kun keskityn mieluummin siihen kuin pahuudessa vellomiseen. Ja uskallan antaa itseni tuntea myös hyvää oloa - raukeita yöunia ja lepoa aivoilleni mitä aivoni vaativat, ottaa vastaan ystävällisiä elkeitä, iloita elämästä, ei kuunnella noita kiusaavia kommentteja mitä pääni suoltaa alaluokkien koulukiusaamisajoista.

Päätän keskittyä hyvyyteen mieluummin kuin pahuuteen. Päätän tämän nyt näin.

Halusin kai perehtyä pahuuteen koska se kiehtoi minua. Mutta pahuus on silkkaa kärsimystä eikä siinä ole mitään mieltä. Varsinkaan itsetuhoisuudessa ei ole mieltä. Olin täysin tärähtänyt itsetuhoisimmillani kun suorastaan toivoin olevani maailman vihatuin henkilö ja sitä rataa. Se ilmeily ja pelleily oli oikeastaan hätähuuto että kaikki ei ole nyt hyvin.

Kummastelen tätä uutta todellisuutta jossa elän. Ei yöllisiä orgioita, ei mitään kolistelua, maiskuttelevia ääniä, ähkimistä ja voihkintaa... ja niin edelleen. Naapurit ovat ystävällisiä, minua kohdellaan kuin ketä tahansa ihmistä, ihan ystävällisesti, on niin paljon terveempi olo että se pelottaa, elänkö edes kun voin näin hyvin? En siis voi vieläkään kamalan hyvin mutta paremmin kuitenkin kuin vuosiin vaikka takaumat ovat olleet viime aikoina rankempia. Tuntuu että jokin on pahasti pielessä kun kukaan ei ole aikoihin tullut raiskaamaan. Hämmästelen tätä kotia miten siisti ja valoisa tämä on, heijastellen omaa sisäistä valoani.

Kaikki on ylösalaisin, vastakohtana menneelle. Yöt olen turvassa. Päivisin kärsin. Ja hei, se kutosluokan ja seiskaluokan mania on ohitse ja selvisin siitäkin hulluudesta! En enää ole se hullu itsetuhoinen Haga joka olin. Jonka päässä ei ole muuta kuin epämääräinen hohotus ja hihitys. Enkä tule koskaan enää menettämään järkeäni sillä tavalla kuin silloin. Hiljalleen kohtaan senkin kärsimyksen mutta en kerrallaan niin että tuska olisi ylitsepääsemätöntä. Vaikka välillä se tuntuu siltä, ylitsepääsemättömältä.

Ja lopultahan tämä kaikki on ohi mennyttä elämää, siitä itseäni muistuttelen, että se on vain takauma pahoista asioista mikä minua vaivaa nyt tässä, eikä sitä tapahdu enää uudestaan.

En tiedä olenko vain lääkekoukussa vai pitävätkö nuo lääkkeet takaumat kurissa. Jos lähden vähentämään niitä niin alan välittömästi oireilla ja takaumat ovat rajumpia. Toisaalta en tiedä pahentavatko ne vain oireitani. Joudun kai vielä syömään niitä kunnes takaumat ovat vähäisempiä ja pysyvät kurissa ilmankin lääkkeitä.

Hei, olen jo aikuinen, olen jo muuttanut insestihelvetistä omilleni, rukouksiini on vastattu ja minulla on oma koti. En ihan tajua vieläkään tätäkään. Mietin vain mielessäni että pakko päästä tästä insestihelvetistä omilleni ja muuttaa pian pois kotoa etten räjähdä. No, olen jo muuttanut. Mutta takaumassa sitä ei kunnolla sisäistä. Vaikka tietysti tiedän missä mennään, on se mennyt minä edelleen siellä perheen kanssa haureutta harrastamassa.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Siipirikko enkeli

Hän oli siipirikko enkeli. Hänen hennot untuvansa tuntuivat samettisen pehmeiltä kun hän hyväili niitä. Hänellä oli siivet selässään. Ne hohtivat valoa pimeydessä. Olento oli hänen ovellaan. Se oli pahuuden ruumiillistuma, musta ja epämääräinen sarvipäinen otus. Se irvisti rumasti ja nautti olla vallassa. Siipirikko enkeli vuodatti kyyneliä otuksen kärsimyksen vuoksi enemmän kuin itsensä. Hän aneli armoa. Sarvipää otus ei sitä antanut. Se pakotti enkelin makaamaan vuoteelle missä kaikki synti tapahtuisi. Sarvipää yhtyi enkeliin. Enkeli ei sietänyt enää. Hän otti valomiekkansa ja lävisti sillä otuksen. Otus sähisi tuskasta ja kavahti kauemmas. Enkeli nousi pystyyn ja sivalsi miekallaan uudestaan. Sarvipää ei kestänyt valoa vaan pakeni kauemmas. Enkeli huomasi että hänellä oli haarniska päällä. Hän vaihtoi muotoaan siipirikosta soturienkeliksi jolla oli valomiekka. Käsi sydämellä hän katsoi tuimasti sarvipäähän ja lausui oikeudenmukaisuuden sanoja. Sarvipää kasvoi suuremmaksi ja pimeämmäksi. Enkeli taisteli hengestään. Sarvipää tuijotti enkeliä silmiin ahnaasti hymyillen ja enkeli sivalsi sitä usean kerran miekallaan. Sarvipää ei enää reagoinut vaan kasvoi ja voimistui. Enkeli ei antanut itsensä lannistua. Hän lausui vielä viimeiset sanat ja lävisti pimeyden valkoisella valolla jota hohti nyt kauttaaltaan. Sarvipää katosi. Enkeli huohotti ja lankesi polvilleen ja itki. Hän itki koska oli voittanut sekä sarvipään puolesta. Enkeli nimittäin tunsi myötätuntoisuutta jopa sarvipäätä kohtaan. Enkeli vaihtoi muotoaan taas ja nyt oli armon enkeli. Hän itki armosta sarvipäätä kohtaan sekä itseään kohtaan.

Olen kai hallusinoinut pahantekijät demoneiksi ympärilläni tai sitten vain käytän sitä vertauskuvana pahuudelle mikä heistä on säteillyt. Itseni näen enkelinä keskellä pimeyttä. Minulla on siipeni mitkä ovat ainut valo pimeydessä.

Kerron vähän näkemyksiäni psykooseista

Kerron vähän näkemyksiäni psykooseista. Psykoottiset harhat ovat tavallaan vertauskuvallisia todellisuuteen pohjautuen. Esimerkiksi mielikuva minusta kissahulluna mummona joka raiskaa kissojaan, oli oikeastaan vertauskuva mummistani ja miltä tuntui kun hän raiskaa. Minä olin ne kaikki kymmenet kissat. Tulin useasti raiskatuksi, sitä symboloi useat kissat. Myös ajatus itsestäni lesbokuningattarena jolla on polkkatukka-armeija (tätä ajattelin enemmän humoristisesti) eli monta polkkatukkaista seurustelukumppania, symboloi itseäni äidin raiskattavana - äiti oli ne monet polkkatukkatytöt. En osaa sanoa mitä mielikuva itsestäni kuningattarena symboloi. Välillä tulee ajatuksia syvänmeren kaloista mitkä nekin symboloivat jotain, varhaisvuosiani, kenties. Alien-tehtävät joita tein jonkin aikaa olivatkin sitä mitä isä ja veli ovat laittaneet minut tekemään. Ne tehtävät olivat esimerkiksi sellaisia että piti valvoa koko yö tai olla räpyttämättä silmiä tai täytyi pidätellä hengitystä tai olla hievahtamatta aloillaan.

Humoristisesti ajattelin orgasmia joka tuhoaa koko maailmankaikkeuden voimakkuudellaan. Se symboloi myös jotakin mitä en nyt osaa sanoiksi pukea, kenties se tunne miltä tuntuu laueta insestin yhteydessä että kaikki tuhoutuu silloin, mutta ymmärsin, että huumorikin tulee totuuksien pohjalta joita ei ole vielä käsitellyt niin niille asioille vain nauraa.

Koin tuulen pauhussa Jumalan voiman ja itse Elämän. Se ei ollut todellisuudessa mitään niin mystistä. Se oli vain oma voimani ja se itse Elämän kokemus myös omaa kokemustani elämästä, luonnosta, ja niin edelleen. Mystifioin sen.

Ymmärsin että edellisten elämien muistot voivat olla vertauskuvallisia tämän elämän muistoista. Minulle tuli kerran useita muistoja mieleen.

Ennustin että tulen kiipeämään pilvenpiirtäjän huipulle kunnes ymmärsin että se oli vertauskuva elämästäni ja miten elämästäni olen suoriutunut - se suoritus on kuin pilvenpiirtäjän huipulle olisi kiivennyt.

Harhan verhot riisutaan niin todellisuus on niin simppeliä ja todellista, niin yksinkertaista, kun harha taas on hyvin monimutkainen asia. Asiat eivät voisi olla selkeämpiä kun ne ymmärtää ja sitten sitä vain naurahtaa miten hupsuja kuvitelmia on ollut.

Tyttö istuu yksin huoneessaan polvet koukussa miettien

Iloinen fiilis puskista. Ehkä tajuan olevani vapaa? Vapaa ja turvassa!

Tässä pieni novelli jonka nopeasti kirjoitin:

Tyttö istuu yksin huoneessaan polvet koukussa miettien. Hän katsoo ikkunasta syvään pimeyteen ja tuntuu sulautuvansa yhteen sen kanssa. Tyttö välttää katsomasta ovea ja miten se pian taas avautuu. Hän pohtii onko tuolla ulkoavaruudessa joku joka kuulee hänen hätänsä? Miksi hänet tiputettiin tälle planeetalle kärsimään? Tyttö kurtistaa kulmiaan ja koittaa kuulostella onko joku tai jokin tulossa hänen huoneeseensa. Hän yrittää aavistaa ennalta niiden aikeet, mörköjen aikeet jotka aina öisin saalistavat. Tyttö käpertyy peittoihin ja sulkee silmänsä kun epämääräiset kuvat alkavat tulvia hänen mieleensä. Siellä on puhdasta pahuutta, itse Saatana ja armeija demoneita. Tyttö avaa silmät hädissään ja etsii katseellaan jotakin turvallista tästä huoneesta mutta koko huone on kuin verhoiltu pahuudella ja turvattomuudella. Tyttö alkaa nyyhkyttämään hätäänsä ja käpertyy entistä tiukemmin peittoihin. Mene pois paha, tule takaisin hyvä, mene pois paha, tule takaisin hyvä... Tyttö toistelee mielessään silmät kiinni puristettuina. Sitten hän säpsähtää. Joku tai jokin juuri avasi huoneen oven. Tytön sydän jyskyttää rytmikkäästi ja hänen silmänsä ovat laajentuneet kauhusta. Se joku tai jokin kävelee nyt hiljaa hänen viereensä ja istuutuu sängynlaidalle. Tule takaisin hyvä, mene pois paha, tule takaisin hyvä, mene pois paha... Se joku tai jokin koskettaa kevyesti hänen reittään ja hän räjähtää. Jokin eläimellinen selviytymisvaisto ottaa vallan ja tyttö menettää hermonsa tunkeilijaan. Hän heittää peitot pois yltään ja irvistää. Tunkeilija ei välitä. Se vain hymyilee ja tyttö näyttää sille kieltä. Se alkaa puhumaan hempeitä, miten paljon rakastaa sinua ja miten ihanaa olisi jos suudeltaisiin. Tyttö on hämmennyksen ja raivon vallassa. Ei rakkaus tätä ole! Vai onko? Tyttö päätyy irvistämään uudestaan ja sähisee hampaittensa välistä tunkeilijalle. Tyttö sanoo painokkaasti: ei. Tunkeilija työntää kasvonsa lähietäisyydelle ja tuijottaa mustilla silmillään suoraan tytön sieluun. Tyttö vastaa katsekontaktiin yhtä intensiivisesti. Näin he ovat hetken, sekunnit kuluvat, ja tyttö tuntee miten pahuus imeytyy tunkeilijan silmistä häneen, mutta hän pysyttelee lujana. Jos hän onnistuu tässä niin tunkeilija luovuttaa ja lähtee, sen tyttö on oppinut, joten hän pitää katseensa vakaana ja tuijottaa Saatanaa silmiin. Yllättäen se nyökäyttää päätään, nousee ja poistuu huoneesta oven sulkien. Tyttö huokaisee syvään helpotuksesta. Tällä kertaa tunkeilija ei tehnyt tämän enempää. Tyttö katsoo uudestaan ikkunasta yötaivaalle ja haaveilee että avaruusalus tulisi ja kaappaisi hänet pois tältä planeetalta mikä on kylmä, likainen ja saastunut pahasti. Tyttö ei ymmärtänyt ihmisten logiikkaa, saastuttaa arvokasta luontoa, tuhota itseään päihteillä ja kohdella lapsia kaltoin. Tyttö ei vain ymmärtänyt ja siksi hänestä tuntui että hän kuuluu jonnekin muualle. Hän purskahtaa itkuun. Hän itkee kaikkien niiden vuoksi jotka kärsivät elämässään ja alkaa rukoilemaan Jumalalta pelastusta. Jumala on hiljaa kuin tähdet yötaivaalla. Tyttö käpertyy jälleen peittoihin ja sulkee silmänsä miettien millaista on sillä planeetalla mistä hänet lähetettiin tänne kärsimään. Tyttö tiesi oman roolinsa. Hänen tuli kokea pahuus omakohtaisesti jotta hän myöhemmin auttaisi muita, tai jotain sellaista. Tyttö tunsi syvällä sisimmässään että hänellä oli merkitystä tässä maailmassa kunhan hän selviäisi öistä ja tunkeilijasta joka jokainen yö tuli hänen huoneeseensa.

Matkani kohti eheyttä ja historiaani

Voisin vähän kuvailla mistä alkoi matkani kohti eheyttä ja historiaani.

Se tapahtui kun olin seitsemäntoistavuotias. Silloin koin jonkinlaisen henkisen heräämisen. En tiedä oliko kyse kundaliinienergiasta ja onko tällainen käsite totta, mutta se alkoi luokkahuoneessa seksuaalisen mielihyvän kokemuksina mitkä levisivät alavartalostani ylöspäin niin että lopulta kasvot punoittivat. Voi olla että se oli toisaalta trauman aktivoitumista tällä tavoin mielihyvän kautta. Sitä kiihotusolotilaa kesti sitten pari kuukautta kunnes se meni ohitse.

Olin iloinen ja energinen. Tuntui että minusta oli tullut tuplasti älykkäämpi. Huomasin tunteitteni tarttuvan muihin, tai näin tilannetta tulkitsin, ja siitä alkoi myös telepatian pelko. Päädyin juttelemaan sairaanhoitajille ja sieltä osastohoitoon ensimmäistä kertaa.

Osastolla katselin ikkunasta yöhön ja päätin korjata kaikki elämäni epäkohdat. Päätös piti. Sen jälkeen olen pohtinut kaikkea ja purkanut traumoja.

Olin tuolloin syvästi masentunut. Vasta noin pari vuotta seurusteltuani koin iloa ja ekstaasia. Se oli ehkä maniaa mutta ainakin olin iloinen.

Sitten alkoi tämä pelon kausi. Pelkäsin vuonna 2013 että minut vielä murhataan. Nukuin öitä ensiavussa minne minut onneksi otettiin. Olin yksin. Yksin ja murhaajien pelossa. Ettei kukaan auta minua selviytymään hengissä. Selvisin silti. Sen myötä riemuitsen sitä että elän, joten olen hyvin kiitollinen näistä vaarallisista vuosista.

Nyt olen tässä, elossa, ja nautin elämän pienistä (suurista) iloista. Rakennan hiljalleen turvallisuuden tunnetta ettei kukaan enää koske minuun tavalla jota en tahdo.

Tästä alkaa uusi elämä

Tästä alkaa uusi elämä, päätin niin. Päätin että tulen vielä eheytymään, että tämä prosessi mitä teen, ei ole hajottava, vaan on eheyttävä. Päätin että selviän ja vielä nautin elämästäni.

Pääsin osastolta kotiin. Ihanaa olla kotona. Vaikkakin nyt taas lääkeannostusta osastolla nostettiin ja mieleni on taas yhtenä sirpaleena. Ja nyt pitäisi sitten taas vähentää sitä mikä sekin aiheuttaa oireilua. Pitää varmaan todella hitaasti ja hallitusti vähentää, ihan vain sen verran ettei mieleni olisi näin sekava.

Olen saanut jotenkin turvallisuuden tunteen kasattua! On turvallisempi olo nyt kotonakin vaikka osastolla oli vielä turvallisempaa. Olen oppinut että koti on turvaton paikka. Täällä on niin kaunista ja ihanan hiljaista.

Keittelin kahvit ja ajattelin chattailla. Mukava olo olla. Voisin käpertyä kahvit juotuani sänkyyn ja nauttia vain olostani ja pistää ehkä Taivas tv7 taustalle pyörimään.

Olen ottanut opikseni etten stressaa liikaa olosuhteita vaan annan niiden olla. Päästän langoista irti. En yritä kontrolloida ja hallita kaikkea. Annan asioiden olla.

Vielä merivesi on kristallinkirkasta ja kaunis haikalaparvi ui allani.

tiistai 17. kesäkuuta 2025

Lähdin tälle matkalle eikä paluuta vanhaan ole

Nyt on tärkeintä turvallisuuden tunne joka alkaa rakentua hiljalleen. Ehkäpä hiljalleen uskallan kohdata kaikki tunteeni. Yritin myös sanoittaa itselleni että tämä ei ole tuhoamisprosessi mikä on käynnissä vaan tämä on eheytymisprosessi. Nyt muistutan vain itseäni aina kun alkaa ahdistaa että olen turvassa ja nyt se toimii jopa.

Tämä on oikeasti tapahtunut tämä insesti. Ja nyt se repii sydäntäni kahtia. Sisältä purkautuu suuri murhe ja suru joka huutaa avuttomana yössä.

Miten lohdullista ja helpottavaa toisaalta viimein yhdistyä paremmin niihin osiin jotka kantavat traumaa. Vaikka se on surullista, niin surullista, että suru on niin syvää että järki lähtee. Sellainen suru on vielä syvällä sisälläni vaikka olen näennäisen onnellinen, toisinaan.

Pelottavaa. Pelottaa minkälainen haaste minulla on edessäni eheytyä. Mutta lähdin tälle matkalle eikä paluuta vanhaan ole.

Eheytymisprosessi on tuhoisa mutta palkitseva. Se, kun avaa kaikki vanhat haavat ja yrittää parantaa ne arvet kokonaan pois näkyvistä, se sattuu. Lopputulos kuitenkin on uusi, arveton minä. Näin sitä voisi kuvailla.

Katson sinua silmiin ja hymyilen punastellen

Katson sinua silmiin ja hymyilen punastellen. Käteni hamuaa sinun kättäsi hellästi ja hempeästi kuin perhonen lentelemässä kukasta toiseen. En pysty kohtaamaan katsettasi enää, olen pyörällä päästäni. Kuiskaat korvaani kuinka paljon olet odottanut tätä hetkeä. Minä änkytän jotakin takaisin kömpelösti ja punastelen omaa nolouttani. Mutta sinä vain hymyilet minulle, nostat leukaani ja katsot minua silmiin ja lausut rakkaudentunnustukset. Sydämeni hakkaa rytmikkäästi, samassa rytmissä kanssasi, ja silloin olemme kuin yksi olento jonka palaset ovat löytäneet toisensa.

Olen kai kokenut kaunista rakkautta kun voin kuvailla sitä mutta en muista siitä sen enempää.

Itsestäänselvyydet eivät enää ole itsestäänselvyyksiä. Voisin nauttia arjestani vielä paljon enemmänkin vaikka nautin siitä jo nyt. Se minkä on menettänyt ja saa takaisin, sitä osaa arvostaa. Kuten vaikkapa terveys, mielenterveys. Raiskaukset ovat päättyneet. Nyt tuntuu että voin taas elää. 

Kukaan ei raiskaa enää

Kukaan ei raiskaa enää. Kukaan ei tarkkaile kehoni jokaista hienoisintakin liikettä. Olen turvassa sängyssäni. Voin tuudittautua uneen. Kukaan ei myöskään telepaattisesti lue ajatuksiani. Olen vauvaikäisenä halunnut uskoa tähän telepatiaan. Nyt se vain häiritsee jokapäiväistä elämää.

Minulla on mittava historia raiskauksia takana. Olen joutunut hyvin erilaisissa tilanteissa hyväksikäytetyksi. Mutta nyt kukaan ei raiskaa.

Pelottaa sanoa sanakin raiskaus. Alitajuntani ei voi sietää niitä muistoja. Olen siis isäni hyväksikäyttämä seksuaalisesti. Surettaa miten pitkä tie eheyteen vielä on. Menee varmaan kymmenen vuotta helposti. Pitää vain olla kärsivällinen eikä kiirehtiä.

Mieleni on sirpaleinen ehkä enemmän raiskausten ja kidutusten johdosta kuin lääkkeiden takia. Tällä tavoin opin ajattelemaan kun minut raiskataan? Sinkoilevia sanoja siellä täällä vailla merkitystä. Ja voi hel... jos tämä johtuukin lääkkeestä mistä en pääse irtikään. No, katsotaan. Ajelehdin.

Nukuin yön ihan hyvin. Voisin ottaa pienet päikkärit.

Otin päikkärit ja virkisti huomattavasti. Mieleni pääsi käsittelemään näitä raiskauspelkoja ja nyt olen lähestulkoon vapaa pelosta. Mieli ei sirpaloidu mitä se tekee kun pelkään.

Odotan sitä että voin nauttia seksuaalisuudestani ja saada kokokeho-orgasmeja. Se olisi varmasti eheyttävää nyt kun insestissä silloin lähti järki. Mielihyvä on minulla pakkautunut alakroppaan mistä syystä se on kauniimpi kuin muu kehoni. Tästäkin syystä odotan kokokeho-orgasmeja, se varmasti kaunistaisi.

maanantai 16. kesäkuuta 2025

Päivän kuulumiset

Nyt menee heikonlaisesti. Lääkitystä nostettiin ja se aiheuttaa taas oireita. Jos vähennän niin sekin aiheuttaa oireita. Olen lääkekoukussa.

Tämä päivä meni miten meni. Olen vain kiitollinen että pääsen nukkumaan nyt, turvallisesti. Olen myös tässä päivän pari ollut maadoittuneempi. Lähestulkoon tuntunut että nyt olen viimein fyysinen.

Voisin kertoa hivenen muistoista. Jotkin insestimuistoistani ovat hyvin romanttisia eikä niihin liity tunnetta että tämä on väärin. Muistan hämärästi romanttisia hetkiä veljen kanssa kun värisen mielihyvästä. Nykyinen minä kun noita ajattelee, ymmärtää, miten väärin ja sairasta se olikaan.

Ymmärsin että vauva- ja taaperominälle telepatia oli jotakin mikä piti minut hengissä. Sieltä se sitten on jäänyt. Oli tärkeää että vanhemmat tietäisivät ajatukseni ja mitä tarvitsen. Jos totean itselleni ettei telepatiaa ole, vauvaminä on kauhuissaan. No, kestää aikansa päästä tästäkin harhasta. Pitää olla kärsivällinen. Menneet minät uskovat, nykyinen ei.

Nyt tosiaan turvallisesti peiton alle ja huomenna on uusi päivä!


sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Voin alkaa taas ajattelemaan

Tämä päivä on mennyt ihan rattoisasti ulkona sisäpihalla ulkoillessa ja aurinkoa ottaessa. Menin sinne penkille pötkölleen ja maadoituin ja rentouduin.

Mietin miten kiinnostavaa tieto onkaan. Vielä kaikki mielenterveysongelmani ovat tietoa ja kykenen aivoiltani perehtymään tieteeseen. Juuri nyt aivot liian sirpaleina että kykenisin vastaanottamaan tietoa ja pohtimaan loogisesti mitään.

Ymmärsin, taas, ettei kukaan tule raiskaamaan ja voin olla kehossani kaunis ja puoleensavetävä eikä kukaan silti hyväksikäytä. Olen niin iloinen että olen raiskauksilta vapaa.

Pohdin taas jänniä kysymyksiä mielessäni. Minkälainen tietoisuus kasveilla on? Entä vaikkapa ötököillä? En ole koskaan etsinyt vastauksia tällaisiin kysymyksiin vaikka niihin varmasti löytyy vastaukset. Mutta pointti on se että alan laajentamaan ajatustani johonkin muuhun enkä vain pyöri itseni ympärillä.

Sitten kun sisäistän olevani täysin turvassa, voin alkaa taas ajattelemaan asioita.

Nyt on tapahtunut paljon synkronisiteettiä. Koen tätä muutenkin elämässäni paljon enkä ymmärrä kokemusta järjellä. Miten sitä tapaa juuri oikeat ihmiset oikeaan aikaan, esimerkiksi. Kohtaa ihmisiä joilla on samoja juttuja meneillään kuin itsellä. Välillä olen sotkenut tämän telepatiaan mutta ymmärrän nyt että se telepatia onkin ehkä tätä.

Kysyin ChatGPT:ltä mitä synkronisiteetti tarkoittaa ja tässä vastaus:

Synkronisiteetti tarkoittaa merkityksellistä yhteensattumaa – tilannetta, jossa kaksi tai useampi tapahtuma näyttävät liittyvän toisiinsa, vaikka niillä ei ole selkeää syy-seuraussuhdetta. Termiä käytti erityisesti sveitsiläinen psykiatri Carl Gustav Jung, joka kehitti sen osana omaa psykologista teoriaansa.

Jungin näkökulma synkronisiteetista:

  • Synkronisiteetti ei ole sattumaa, vaan "merkityksellinen yhteensattuma", jossa ulkoinen tapahtuma ja sisäinen kokemus (esim. ajatus, tunne, uni) kohtaavat odottamattomalla ja merkittävällä tavalla.

  • Esimerkki: Ajattelet vanhaa ystävää, jota et ole nähnyt vuosiin – ja samana päivänä saat häneltä viestin tai näet hänet kaupungilla.

  • Jung ei pitänyt näitä ilmiöitä maagisina, vaan ilmentyminä psyyken ja maailman syvemmästä yhteydestä, mahdollisesti ajassa tai tilassa toimimattoman "kausaalisuuden" ilmentyminä.

Arjessa:

Synkronisiteettiä saatetaan kokea esimerkiksi:

  • Kun ajattelet tiettyä laulua ja se alkaa soida radiossa.

  • Kun kohtaat juuri oikean ihmisen oikealla hetkellä elämässäsi.

  • Kun toistuvat symbolit tai luvut (esim. 11:11) alkavat kiinnittää huomiotasi kriisin tai muutoksen keskellä.

Tärkeää huomioida:

  • Synkronisiteetti ei ole tieteellisesti todistettavissa oleva ilmiö, vaan se liittyy usein subjektiiviseen merkitykseen ja kokemukseen.

  • Se ei ole sama asia kuin sattuma, vaikka ne voivat ulkoisesti näyttää samanlaisilta.

Haluatko esimerkkejä tunnetuista synkronisiteeteista tai tietoa, miten ihmiset käyttävät tätä ilmiötä henkisessä työskentelyssä?

Erityisesti tämä jäi kiinnostamaan mutta vähän auki minulle:

"Jung ei pitänyt näitä ilmiöitä maagisina, vaan ilmentyminä psyyken ja maailman syvemmästä yhteydestä, mahdollisesti ajassa tai tilassa toimimattoman "kausaalisuuden" ilmentyminä."

Olen pohtinut itse sitä että meidän alitajuntamme on valtava varasto tietoa ja ehkä on jokin kollektiivinen alitajunta taikka sitten alitajunta nappaa tietoa itseensä jollain tavalla ja sitten se tieto purkautuu tietoiseen mieleen ja sitten tapahtuu tätä synkronisiteettiä. Eli voi alitajuisesti tavallaan aavistaa tapahtumia.

Itsehän olen nähnyt pari merkityksellistä unta jotka heijastelivat eheytymistäni. Ehkä alitajuntani tietää että tulen eheytymään ja siksi alitajunnastani purkautui tuollainen enneuni selviytymisestäni.

lauantai 14. kesäkuuta 2025

Muistoja tarkkaan kuvailtuna

Voisin taas kuvailla paria muistoa joiden muistan aina tapahtuneen ja jotka ovat myöhemmin tulleet takaumana.

Muistan tämän hyvin edelleen, en koskaan ole unohtanut sitä. Minä, veljeni ja enoni oltiin mummilla ja ukilla keittiössä ruokapöydässä. Eno sanoi minulle sanatarkkaan näin: "tiesitsä Bella että sä oot seksikäs". Olin hiljaa, nousin pöydästä ja jätin veljen ja enon sinne kahdestaan ja menin yksin makuuhuoneeseen missä heijasin ja keinuttelin itseäni polvet koukussa ja mietin, "miksi minulle aina tapahtuu näin?"

Sitten olen palauttanut mieleen muiston kun olin kuusivuotias ja isä raiskasi minut. Isä tuli huoneeseeni ja asettui päälleni. Minä potkin ja sätkin käsilläni ja yritin taistella vastaan, mutta eihän pikkutyttö fyysisesti mitään aikuiselle miehelle mahda. Sitten lamaannuin, ajatellen, "ihan sama, millään ei ole enää mitään väliä". Annoin isän hoitaa homman. En muista varsinaisesti miltä penetraatio tuntui taikka miltä isä näytti. Sitten isä nousee, kävelee pois ja sulkee hiljaa huoneen oven. Jään huoneeseeni ristiriitaisissa raivon tunteissa itseäni, isääni, koko maailmaa kohtaan. Koskettelen sen jälkeen itseäni minkä jälkeen tuntuu entistäkin pahemmalta. Ajattelen, "en voi enää koskaan olla onnellinen".

Palautin mieleen myös raiskauksen joka tapahtui kun olin suunnilleen neljätoistavuotias. Poistuin huoneestani hakemaan jääkaapista ruokaa. Isä ja eno istuivat sohvalla juoden olutta ja juttelivat hiljaa. Muistan epäilyttävän tunnelman heistä heijastuvan, likaisen. Kävelin varovaisesti jääkaapille yrittäen olla huomaamaton. He keskeyttävät keskustelunsa ja katsovat perääni. Poistun huoneeseeni. He nousevat ja tulevat perässäni, hetken mielijohteesta, ja huoneessani he raiskaavat minut yhdessä. En muista kummalta otin suihin ja kumpi tuli takaapäin minuun. Näen tämän raiskauksen kuin itseni ulkopuolelta enkä muista siitä muuta kuin yhden kuvan.

Näin traumatisoituneet toimivat, kieltävät tai vähättelevät muistojaan, kuten minäkin. Eli sekin puhuu puolestaan että minulla on nämä traumat. Vaikka muistan enon kehuneen minua seksikkääksi, jotenkin kiellän senkin tai vähättelen sitä muistoa. Muistan sen tarkkaan mutten sisäistä sitäkään kunnolla. Ajattelen että ei sitä tapahtunut.

Muitakin muistoja on mutta ne eivät ole näin tarkkoja joten en lähde niitä tässä puimaan sen enempää. Nämä ovat tarkimmat muistot mitä minulla on.

Rakastuin sinuun

Nyt tunnen sen, tunnen rakkauden. Ihana Bella. Otin tuon vastaan lopultakin! Ja sydäntä lämmittää että sinä rakastat minua. Otan sen paremmi...