Olen pieni arka tyttö. Olen vielä sievä. Sitten minusta tuli ruma ja menetin itseni.
Myöhemmin minusta tuli ilmeetön kun veli hakkasi jos ilmehdin. Opin myös turruttamaan kasvojeni ilmeen etten olisi liian kaunis. Kuvissa toki se ilmeettömyys ei näy mutta sosiaalisessa kanssakäymisessä kyllä. Minulla kuulemma ei näy mikroilmeet ollenkaan.
Nyt on hyvä fiilis. Hörpin kahvia ja seuraan chattia. Levollinen olo tosiaan mutta puolittain järkeä repivä pelko.
Olen todella kärsimätön eheytymisen suhteen. Yritän sanoa itselleni ettei ole mitään kiirettä. Toisaalta osaan olla kärsivällinen, eheydyn hiljalleen kyllä, ei huolta. Kasvojeni ilme kyllä vielä palautuu vaikkei nyt heti palautuisi.
Sehän tässä juuri on parasta että voi eheytyä omalla ajallaan ja painollaan, ettei tarvitse kiirehtiä sen suhteen.
Voin olla kehossani nykyään ja fyysinen. Ei tarvitse pelätä kehollisia aistimuksia. Voin nauttia fyysisyydestäni täysin rinnoin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti