Lähdin tälle matkalle eikä paluuta vanhaan ole

Nyt on tärkeintä turvallisuuden tunne joka alkaa rakentua hiljalleen. Ehkäpä hiljalleen uskallan kohdata kaikki tunteeni. Yritin myös sanoittaa itselleni että tämä ei ole tuhoamisprosessi mikä on käynnissä vaan tämä on eheytymisprosessi. Nyt muistutan vain itseäni aina kun alkaa ahdistaa että olen turvassa ja nyt se toimii jopa.

Tämä on oikeasti tapahtunut tämä insesti. Ja nyt se repii sydäntäni kahtia. Sisältä purkautuu suuri murhe ja suru joka huutaa avuttomana yössä.

Miten lohdullista ja helpottavaa toisaalta viimein yhdistyä paremmin niihin osiin jotka kantavat traumaa. Vaikka se on surullista, niin surullista, että suru on niin syvää että järki lähtee. Sellainen suru on vielä syvällä sisälläni vaikka olen näennäisen onnellinen, toisinaan.

Pelottavaa. Pelottaa minkälainen haaste minulla on edessäni eheytyä. Mutta lähdin tälle matkalle eikä paluuta vanhaan ole.

Eheytymisprosessi on tuhoisa mutta palkitseva. Se, kun avaa kaikki vanhat haavat ja yrittää parantaa ne arvet kokonaan pois näkyvistä, se sattuu. Lopputulos kuitenkin on uusi, arveton minä. Näin sitä voisi kuvailla.