Siis, mitä?! Minä olen ollut tuollainen. Rivo, pervo hullu lapsi joka ilmeilee ja on poikatyttö-tyttöpoika, ei tiedä enää edes sukupuoltaan, ja on muutenkin täysin tärähtänyt ja haisee hieltä. Se olin kutosluokalla ja ehkä seiskaluokalla. Kuvasin haaraväliäni vitsikkäästi nettiin farkut päällä. Huusin koulun käytävällä että olen teinipervo. Räävitön hullu, sekopää. En tunnista enää itseäni. Edelleen sisimmässäni olen outo, ruma ja hullu ketä kukaan ei halua vaikka maksaisin. Kunpa yhdistyisin kehooni nyt ja tuntisin sisältä päin miten kaunis nykyään olen.
Onneksi olen hiljalleen saamassa mielenterveyteni takaisin. Olen vain kärsimätön, koska olen kokonaan kehossani? Haluan tuntea energiani sisältä päin. Kaunistuisin.
Kyllä, minulle kauneus on todella tärkeää. Olisin kauniimpi ilman traumojani. Tiedostan että minun kuuluisi olla kaunis. Mutta en enää ole niin kaunis kuin voisin olla.
No, ehkä hyväksyn vielä vartalomallinikin. Ehkä näen itseni vielä realistisessa valossa, kauniina. Mutta eniten kaipaan tuntea kehoni sisältä päin. Olla juurettunut vartalooni.
Nyt se takauma meni ohi aikalailla mikä ollut pari päivää päällä. Mutta on kummallisen ontto olo toisaalta ilman sitä. En osaa maadoittua. Yritän kai väkisin jotain maadoittumisharjoituksia. Tahdon tuntea kehoni!
Olen kaunis noissa kuvissa mutten oikein sisäistä että se olen todella minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti