Itken sen pienen tytön kyyneliä joka joutui joka yö isänsä raiskaamaksi. Se pieni tyttö suree menetettyä lapsuuttaan. Se itkee kristallisia kyyneliä kun muistaa nuo onnettomat yöt yksin pimeyden keskellä. Se säikähti lankeamista syntiin ja päätti aina pitää enkeliä kädestä. Sen siivet olivat edelleen selässään ja se heilutteli niitä ja lohduttautui siitä että ainakin itse on edelleen enkeli vaikka vanhemmat ovatkin demoneita, hirviöitä ja mörköjä. Äitini lauloi tätä kehtolauluna ja muistan suruni ja miten en tahtonut että laulu koskaan päättyy. Paha olo valtasi minut heti kun laulu päättyi. Muistan että olin niin syvästi surullinen että järki lähti...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Muutama selfie. Laitoin nyt samaan postaukseen vaikka tämä on vähän hassua ehkä. Minulla on itseni etsimisen kanssa yhtälailla menossa itsen... -
Kun tullut taas vähän epäileviä kommentteja, avaan hiukan traumojani jotka ovat varmuudella totta ja joista tiedän että hyväksikäyttö on oik... -
Mua ei enää alisteta. Kukaan ei alista mua enää. Mua ei alisteta toisten tahtoon. Mua ei seksuaalisesti alisteta. Ihan puulla päähän lyöty o...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti