En enää joudu elämään lapsuushelvettiä uudestaan läpi. Minua jotenkin on pelottanut olla aikuinen. Pelkään ehkä olla sukukypsä. Mutta nyt sekin pelko purkautui. Ymmärsin, etten ole enää pieni tyttö, enkä siis joudu enää koskaan elämään lapsuushelvettiä uudestaan läpi. Olen nyt aikuinen - ja muuttanut omaan asuntooni! Tämä ei ole lapsuuskotini.
Dissosiaatiot lähtivät kunnolla nyt purkautumaan kun oivalsin etten ole lapsi enää. Ja ymmärsin myös tuossa kun oli naapureita ympärillä, ettei tunnetilani mitenkään tartu muihin telepaattisesti. Se oli tällä kertaa pysäyttävä oivallus. Todella taisin oivaltaa sen tällä kertaa vaikka aiemminkin minulla on tullut näitä tajuamisia, oli se nyt kokonaisvaltaisempi.
Tuossa tuli taas pieni lapsi vastaan isänsä kanssa. Tervehdin häntä ja vaihdettiin muutama sana. Sen jälkeen purskahdin itkuun. Minua itketti taas ajatella miten hyvä olen lasten kanssa ja miten hyvä äiti minusta vielä voisi tulla. Sitten purskahdin helpotuksesta nauruun ja olin yhtä hymyä kun menin tupakille. Pidän lapsista paljon. Koen itseni monella tapaa hyvin äidilliseksi. Haluaisin hauvavauvan jota paapoa. Halusin aina lemmikkieläimen jota hoivata. Tuo sama hoivavietti kohdistuu lapsiin.
Hiljalleen eheydyn, sen nyt myös oivalsin ja se lohduttaa. Ehkä tulen olemaan vielä siinä kunnossa että elämä on siedettävää. Että pelkoni ja ahdistukseni vähenee niin että osaan suurimmaksi osaksi nauttia elämästä. Että oireeni pysyvät kurissa.
Toivottavasti ymmärrät, että niin kauan kun olet psykoottinen ja harhainen, et ole valmis huolehtimaan toisesta elävästä olennosta. Et koirasta, etkä varsinkaan vauvasta.
VastaaPoistaTotta kai ymmärrän sen. Ei se olekaan ihan lähitulevaisuuden juttu. Aika näyttää olenko ja koska olen tarpeeksi terve. En sen takia olekaan hankkinut koiranpentua koska tiedän että tuskin pystyn itsestäni huolehtia. Lapsen suhteen olen hyvinkin vastuullinen. Vasta sitten kun olen terve.
Poista