Kamppailen taas telepatiauskomuksen kanssa.
Olen toisinaan toivonut että se toimii ja toisinaan pelännyt. Olen halunnut että voisin naapureille kommunikoida telepaattisesti että he tulisivat ja pelastaisivat minut. Nykyään se heijastuu siihen että pelkään nimenomaan naapureiden tietävän jokaisen mielenliikkeeni ja tunnetilani ja mitä teen. Ehkä kolmivuotiaana toivoin myös että telepatia olisi totta.
Sitten se kääntyi siihen että pelkäsin että luokkatoverit näkevät minut kun isä panee minua ja ilmeeni ja se oli todella häiriintynyttä ja hyvin häpeällistä.
Toisaalta toivon että kaikki lukevat minua tauotta, olen kaiketi niin huomionkipeä. Halusin huomiota ja telepatia oli keino?
Yritän sanoa itselleni ettei kukaan näe sisääni niin kuin olen pelännyt. Että vaikka ajattelisin miten hyvänsä niin mieleni sisältö on omaani. Vaikka huutaisin pääni sisällä ja uskoisin telepatiaan vakaasti, sitä ei tapahdu.
Tuohon uskomukseen liittyy ajatus että silloin kun uskon siihen, se toimii. Tuokin ehkä heijastelee vain sitä miten se tuntuu todelliselta nimenomaan kun uskon siihen.
Voin nyt ajatella vapaasti mitä vain enkä telepaattisesti tartuta ajatuksiani muihin. Voin tuntea eivätkä tunteet siirry (paitsi ehkä nonverbaalisen viestinnän kautta).
Eilen oli hyvä ilta. Käperryin turvallisesti peiton alle ja sain ihan hyvin nukutuksi. Ajattelin että tämä on turvallinen yö. Nyt juon aamukahvia ja chattailen. Päivä alkaa ihan hyvin. Telepatiaa käsittelen ja se hellittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti