Oli jäätävä ahdistuskohtaus päällä kun lääkeannosta on nostettu ja taas sellainen telepaattinen olo että tunteeni tarttuvat muihin ympärillä. No, pelkästään se jo auttoi paljon kun järkeilin mielessäni että tuo telepatiauskomus on dissosiatiivista eli insestissä olen kokenut että rajat liukenevat muihin perheenjäseniin ja kadotan kosketuksen omaan kehooni. Eli se ei välttämättä ole skitsofreniaa vaan dissosiaatiota. Ja se auttoi että aloin vastedes puhuakin rajojen liukenemisesta telepatian sijaan. Se on lohduttava ajatus että nyt taas rajat vaan liukenee, ei sen vaarallisempaa.
Tuskissani pohdin mikä tähän auttaisi kun on taas se olo että mikään ei auta. Mutta tämä - huumori. Päätin nauraa koko asialle. Kevensi oloa huomattavasti. Nyt hymyilen itsekseni kun tulee olo että rajat liukenee ja nauran että nyt kaikki näkevät minut kun olen vessanpytyllä. En ota sitä ongelmaa niin vakavasti enää että se veisi kokonaan toimintakyvyn ja aiheuttaisi katatonisen tilan. Nauran myös sille että kohta täällä on osasto-orgiat kun minua panettaa. Minä räjähdän panetukseeni ja koko maailma räjähtää mukana ja tulee maailmanloppu kun olen niin kiimainen.
Jatkossa varmasti tulee vielä vaikeita hetkiä kun mikään ei auta mutta minulla on paljon keinoja ahdistukseen. Nyt menin peiton alle turvaan ja se rauhoitti heti. Pystyn olla sängyssä peiton alla ja tuntea turvaa. Edistyminen! Yleensä kun sänky on ollut se vaarallisin paikka että makaan jähmettyneenä sängyssäni silmät selällään kauhusta. Ihmettelin ja sisäistin että omituista, tämä on ihan eri paikka, tämä ei ole lapsuuskoti. Otan nykyään muiden seuran hyvänä asiana kun ahdistaa, muut ihmiset ympärillä rauhoittavat. Sekin on muuttunut, joskus aina vetäydyin omiin oloihini kun ahdistaa, nyt olen välillä yksin ja välillä muiden kanssa.
Voin myös turvallisin mielin vaipua uneen kun tiedän ettei kukaan tule ovesta pahoinpitelemään jotenkin. Kykenen tuudittautua uneen.
Yritän järkeillä ettei rajat liukene muihin niin kuin sitä pelkään mutta tunne johtaa ja voittaa järjen äänen. Aivot kuulemma toimivat niin. Välillä pystyn järkeillä joitain asioita ja siitä tulee uusi tunne.
Nyt juuri on ihan siedettävää ahdistus. Vähän olen sisäisesti paniikissa kun panettaa. Yritän hokea itselleni ettei panetusta tarvitse hävetä. Se on inhimillinen tunne ja tarve, seksuaalisuus, eikä siinä ole mitään hävettävää. Sen sanoittaminen auttaa vähän purkamaan tuota häpeää.
En ole enää lapsuudenkodissa enkä ikinä joudu mennä sinne takaisin. Kukaan ei pakota minua vierailemaan vanhemmilla. Se on ohi. Olen ikuisesti vapaa perheeni näkemisestä (vaikka toki näen heitä täällä turvallisessa ympäristössä osastolla). Enkä kutsu heitä koskaan minun luokseni kylään. Insestin kierre on katkaistu. Tämä riittää minulle elämässä, muuta en tarvitse. Vaikka asiat olisivat kuinka vituillaan, muuta en tarvitse.
Nyt voisin tupakille ja sitten kahvia keittää. Sitten varmaan käperryn turvaan sänkyyn peiton alle ja yritän rauhoittua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti