Ei kaikista hyväksikäytetyistä tule pedofiilejä eivätkä kaikki pedofiilit ole hyväksikäytettyjä. Tai näin olen lukenut. Mutta minun on jotenkin vaikea ajatella että joku olisi synnynnäisesti pedofiili vaikken tokikaan tiedä vaikka näin olisi. Ymmärrän tietyllä tapaa viehätyksen nuoriin tyttöihin tai teineihin, nuoruus naisessa on kaunista, eikä se tarkoita pedofiilisiä taipumuksia.
Kirjoitan tätä blogia avoimesti ja rehellisesti koska näistä teemoista puhutaan liian vähän ja siksi uhrien on vaikeampi saada apua. Moni pitää insestikokemuksia ikuisesti synkkänä salaisuutena eikä uskalla avautua edes terapeutille. Moni tyytyy tilanteeseensa koska ei saa apua. Kuten minä. Jossain vaiheessa luovutin etsimästä apua koska kaikki olivat minulle vihaisia (en ymmärtänyt miten minulle aina ollaan vihaisia kun yritän hakea apua) kun puhuin insestistä ja kielsivät sen. Edes poliisi ei uskonut kun lapsena tai teininä yritin kertoa tästä (omituista kyllä tästä ei taida olla mitään merkintää poliisilla mikä on harmi koska se olisi voinut auttaa asian oikeuteen viemisessä). Sitten tosiaan luovutin ja tyydyin tilanteeseen ja sitten vasta taisin, muistaakseni, alkaa itsekin nauttimaan, koska en nähnyt muuta ulospääsyä tilanteeseen. Minut ikään kuin aivopestiin nauttimaan muiden mukana vaikka pohjimmiltaan olen tainnut aina tietää miten sairasta insesti on.
Haluan siis valottaa tätä tabua ja tulla omalla naamallani esiin tuomaan rohkeutta muille ja kertomaan, miltä insesti oikeastaan tuntuu, koska niin harva osaa tai uskaltaa näistä sen tarkemmin puhua kuin ehkä omille terapeuteilleen. Jos yhtäkään ihmistä olen auttanut, olen tehnyt oikein. Tahdon ennen kaikkea auttaa muita kokemuksellani, elämänkokemuksella ja olemalla esimerkki toivosta ja siitä että kaikista vastoinkäymisistä selviää. Eikä tarvitse jäädä yksin kuten minä ikävä kyllä jäin, aina voi ja pitää uskaltaa näyttää ihmisille tuskansa ja pyytää apua. Minä, surullista kyllä, opin jo varhain piilottamaan tuskani mikä on ehkä osasyy siihen etten saanut apua. Oli ikävaihe kun en uskaltanut kertoa kenellekään ja sitten kun uskalsin, oli jo liian myöhäistä - minua ei kuultu.
Olen kuullut, lukenut ja katsonut dokumentteja missä ihmiset kertovat hyväksikäytöstä mikä on jatkunut vuosia. Eräs nainen oli soittanut nuorten ja lasten puhelimeen ja kertonut siellä mutta hyväksikäyttöön ei siltikään ilmeisesti oltu puututtu kuin vasta sitten kun naisen äiti oli löytänyt hänet yrittämässä itsemurhaa. Hän halusi tappaa itsensä jotta pääsee eroon hyväksikäyttäjästään koska näki ettei muuta ulospääsyä tilanteessa ollut.
Minä itkin joka yö itseni uneen, ulvoin tuskasta, ja mietin kuumeisesti miten päästä pois tilanteesta. Itsemurhaa olen yrittänyt ainakin kahdesti mutten muista sitäkään sen tarkemmin. Aina joku tuli pelastamaan. Nykyisin olen iloinen, vaikka elämäni on edelleen vaikeaa, siitä että sentään elän edelleen.
Tahdon olla esimerkki toivosta ja siitä että ihmiset voisivat niin paljon paremmin jos tässä maailmassa arvostettaisiin enemmän erilaisia ominaisuuksia mitä ikävä kyllä maailma tuntuu arvostavan. Narsistit jylläävät vallassa ja kilttejä poljetaan. Minkälainen maailma olisi jos poliitikot oikeasti välittäisivät eivätkä haluaisi valtaa? Minkälainen maailma olisi jos kiusaaminen olisi laitonta? Minkälainen maailma olisi jos rikkaat ihmiset eivät ostelisi kallista materiaa vaan lahjoittaisivat sen rahan köyhemmille? Minkälainen maailma olisi jos ihmiset aidosti pitäisivät huolta lapsistaan? Ja niin edelleen. Ihminen on kuitenkin vain eläin muiden joukossa ja vahvat pärjäävät. Mutta meidän pitäisi voida olla myös älykäs eläin joka osaa ajatella omilla aivoillaan eikä vain mennä viettien ja vaistojen varassa. Silloin voisimme ajatella mikä on oikeasti parasta kaikille.
Tahdon kertoa myös pahuudesta ja mielisairaudesta jotta ihmiset ymmärtäisivät miten mielipuolista pahuus on ja liikuttuisivat ja tekisivät ihmisinä parannuksen. Tahdon kertoa miten hyvyys kannattaa aina valita, että miten se on niin paljon palkitsevampaa kuin pahuus. Oikeasti ne herkimmät ihmiset sortuvat pahuuteen vaikka pahat toisaalta näyttäytyvät näennäisen vahvoina ja itsevarmoina, vailla pelkoa, mitä hyvät ihmiset herkästi tuntevat pahuuden edessä.
Minä en tunne enää minkäänlaista pelkoa pahuuden edessä. Olen nähnyt ja kokenut omakohtaisesti maailman pahuuden ja seison itsevarmana valoenkelinä sen edessä.
Toivon että voin vielä kirjoittaa sen kirjan koska se olisi niin valaiseva ja toivottavasti myös yhtä mielenkiintoinen kuin kuulemma blogimerkintäni ovat. Kiitos siis sinulle, lukijani, juuri sinulle siellä ja toivon sydämeni pohjasta että saat jotakin hyvää tästä blogista itsellesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti