Mua raiskataan taas. Isä on mun päällä ja yrittää työntää penistään peräaukkooni. Kamppailen vastaan mutta en voi mitään. Annan sen tulla sisään ja yritän ajatella kaikkea muuta. Äiti on ovella. Tämä on tosissaan tapahtunut? Helpotuksen huokaus. Olen turvallisessa paikassa nyt. Täällä ei kukaan raiskaa. Olen turvassa kotonani. Sinnekään kukaan ei tule. Äiti näyttää rintojaan, mua oksettaa. Äiti on syypää mun tuhoon. Äiti koskettelee ja kiemurtelen nautinnosta. Helpottaa saada tämä ulos itsestäni. Mitä nyt tapahtuu? Veli tulee aseen kanssa ovelle ja uhkailee jos en tottele. Alistun sen tahtoon. Mut sidotaan. Sydän hakkaa pelosta ja jännityksestä. Mitä täällä tapahtuu? Miksi on niin pimeää? En näe mitään. Apua, ne työntää sen suuhun taas! Paniikki! Mitä tehdä? Sätkin ja potkin niitä jos ne lähtis. Ne vaan naureskelee ja pakottaa suuseksiin. Mua inhottaa isän penis suussa, maistuu karvaalle. Vituttaa ettei lääkärit usko että mulla on traumatausta. Mulla todella on tää trauma. En vaan ihan sisäistä vieläkään. Nyt oon turvassa, mua suojellaan. Mua ei enää kiusata jos voin pahoin ja se on tärkeintä. Ihmiset on ymmärtäväisiä. Itkin täällä ja mua lohdutettiin. Otin sen ehkä vähän vastaan tällä kertaa. Olisinpa 3D tasolla, fyysinen. Yritän maadoittua.
Kuulostaa sekavalta varmaan tuo tilitys mutta aivan sama mitä muut ajattelevat. Tämä lääkityksen nosto taas aiheuttaa lisää näitä oireita ja lääkärit eivät ymmärrä sitä vaikka kuinka yritän selittää että tuo lääkeannostus on liian suuri. Olen taas jatkuvassa panetuksessa ja ahdistuksessa. No, yritän sanoa itselleni että sitä ainakaan ei tarvitse pelätä että rajani liukenisivat muihin ja ympärille. Puhun ehkä mieluummin rajojen liukenemisesta kuin telepatiasta, telepatia on harhaanjohtava termi. Ja tuo rajojen liukeneminen liittyy dissosiaatioon eikä skitsofreniaan. Insestissä tunnen miten karkaan pois kehostani ja rajani liukenevat ympäristöön ja muihin ihmisiin. Pitääkin seuraavan kerran kun näen lääkäriä, puhua tästä rajojen liukenemisesta.
Yritän järkeillä ettei siltikään muut yhdy siihen mitä minä tunnen tai ajattelen. Kyllä huomaan sen että ei ne tunteet sillä tapaa tartu. Olen ollut seurassa ahdistuneena ja muilla on ihan hyvä olo. Olen kysynyt heiltä että ei kai heitäkin ahdista eikä ahdista. Tarvitsin kai tätä uskomusta joskus syystä tai toisesta nuorempana ja nyt se ei jätä minua rauhaan. Ja varsinkin kun tuo lääke menee, se pahenee.
Toivon että vointini voisi mennä parempaan tuollakin lääkeannoksella ja että rajani vahvistuisivat, sitten ei tarvitse pelätä että ne jotenkin liukenisivat muihin. Että maadoittuisin kehooni ja tälle 3D taajuudelle, mikä siis on fyysinen maailma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti