Ja oivalsin myös että on turhaa murehtia asioista joihin ei voi vaikuttaa. Ja että ehkä niilläkin asioilla on kokonaisuudessa oma paikkansa. On turhaa antaa aikaa turhalle murehtimiselle kun voi hyväksyä nykyhetken sellaisena kuin se on, suruineen ja murheineen mutta myös iloineen. Pitää elää tätä hetkeä eikä miettiä liikaa asioita jotka vaivaavat mieltä.
Näiden oivallusten kautta olen tyytyväisempi elämääni nyt. En tarvitse juuri mitään muuta elämääni mitä siinä ei olisi jo. Nekin asiat jotka ovat pielessä, voin ne tyynesti hyväksyä. Nautin elämästä tässä ja nyt vaikka toisinaan kärsinkin. Voin sen kärsimyksen hyväksyä osana elämääni nyt. Sitä paitsi tulevaisuudessa sitä melko varmasti on vähemmän.
Minulla oli kerran se kokemus että jokainen soluni riemuitsee että asiat ovat niin hyvin kuin voivat olla. Palaan tähän kokemukseen kun kaipaan lohtua. Palaan myös uneeni kauniista haikalaparvesta ja kirkkaasta merivedestä. Minulla on luottamus että vielä elämäni kukoistaa ja minä kukoistan. En tule olemaan pettynyt, näin viestitetään. Ja vaikka se olisi toiveajattelua ei silläkään ole merkitystä, muovaan elämääni jatkuvasti siihen suuntaan mihin haluan sen mennä, toiminnalla sekä oivalluksilla.
Esimerkiksi nämä filosofiset oivallukset syntyivät kärsimyksestä. Ilman kärsimystä en olisi oivaltanut niitä asioita mitkä tiedän nyt. Ilman kärsimystä ei olisi niin suurta iloa ja riemua mitä koen kun selätän vastoinkäymiset. Ideaali tilanne olisi tietysti se ettei mitään kärsimystä olisi mutta koska on, on se opettamassa kovan käden kautta niin sanotusti.
Nyt riemuitsen sitä että olen turvassa ja alan sisäistämään sen hiljalleen. Ja muuta en tarvitse. Kaikki on hyvin. Riittävän hyvin. Voin elää tyytyväisenä ja odottaa tulevaisuudelta lisää hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti