Eilen illasta kärsin kovasta paniikkikohtauksesta. Soitin kriisipuhelimeen ja sitten tukikämpän ohjaajalle. Otin melatoniinit ja aloin hiljalleen rauhoittumaan ja sain lopulta unta ja nukuinkin sitten koko yön juurikaan heräilemättä. Stressiä on ihan liikaa nyt. Ja vaikein osuus on vasta alkamassa - muistaminen. Pakko hidastaa tätä tahtia etten mene psykoosiin kun traumat vyöryvät pintaan. Nyt on siis aika vaikeaa, ja pitkälti johtuu lääkkeestä.
Nautin tässä aamukahvit ja kävin aamuröökillä. Tänään tapaan lääkäriä. Pelkään jo etukäteen ettei minun toiveita lääkkeen vähentämisestä oteta huomioon. Tuntuu että aivoissa yhteydet on katki lääkkeen takia.
Toivon ettei tämä lääke ole tehnyt jotain pysyvää vauriota psyykkisesti.
No, ainakin alan tajuta olevani turvassa kotonani ja kodin ulkopuolella. Se vähän rauhoittaa tätä oireilua. Mutta on musertavaa tajuta miten paljon matkaa vielä on eheyteen. Psyykkinen sietokyky on koetuksella. Joka tapauksessa eilisen jäljiltä vointi hieman kohentui kun käsittelin taas vaikeaa tuskaa.
Eheyteen on vielä matkaa ja kärsin aivan liikaa. Voisin soittaa taas kriisipuhelimeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti