Isä ei koskaan enää tule tuosta ovesta hakkaamaan ja raiskaamaan

Itkettää. Mä oon turvassa. Isä ei koskaan enää tule tuosta ovesta hakkaamaan ja raiskaamaan. Veli ei tule kiduttamaan ja huutamaan. Äiti ei tule lepertelemään ja puhumaan hempeitä. En ole enää koukussa insestiin, se ei kiihota mua lainkaan. Itkettää miten nätti kämppä mulla on ja ihan oma, tai siis vuokra, mut kuitenkin oma, jossa saan olla rauhassa ja eheytyä omaan tahtiini. Mulla on niin paljon syytä elää. Näen tulevaisuuden valoisana. Vaikka mun elämä on vaikeaa ollut aina ja on edelleen, on silti niin paljon syytä elää. Osaan nauraa läpi kyynelten, ja mä oon ainakin oppinut elämässä yhtä jos toista ja viisautta on kertynyt. Osaan ehkä olla iloisempi toisaalta koska oon ollut niin surullinen aina. Iloitsen aina vaikeiden hetkien jälkeen eniten. Mutta tietty olis ollut hyvä jos tähän ois puututtu ennen kun menetin täysin järkeni vaikka en mä sitä kadu tai ole katkera ettei niin käynyt. Koska turha se on murehtia asioita joita ei voi muuttaa - ja mä todella sisäistän tän. Kaikesta huolimatta nautin elämästä ja tosiaan näen tulevaisuuteni erittäin valoisana. Mulle tuli kerran jännä spirituaalinen kokemus että mun joka solu hihkuu riemusta siitä, että asiat on niin hyvin kuin voi vaan olla. Ja ehkä oon just siks niin iloinen koska pohjimmiltaan, ehkä mun sielu tai jotain, tietää, että asiat tulee menemään mun elämässä vielä tosi hyvin. Elän päivä kerrallaan ja nautin niistä asioista joista voin ja ne taas joita en voi muuttaa, pyrin ne hyväksymään. Olen saanut ainakin paljon omakohtaista tietoa mielisairauksista ja traumoista ja seksuaalisesta ahdistelusta ja koulukiusaamisesta ja tiedän mitä se aiheuttaa ihmiselle ja sen kokemuksen voin muuntaa tiedoksi - ja tieto on aina kiinnostavaa. Huokaan syvään helpotuksesta ettei kukaan raiskaa mua enää, koskaan, varmastikaan, en ajaudu sellaisten ihmisten kanssa tekemisiin enää. Osaan pitää varani. Ja rehellisesti, se riittää mulle. Mulle riittää se ettei kukaan raiskaa enää ja voin olla tyytyväinen elämääni kun se pahin paska on lopullisesti ohi. Vielä kun sisäistäisin sen todella niin voisin olla vapaa siitä ja kääntää katseen tähän hetkeen ja elämään eteenpäin.

Onneksi elän. Onneksi olen vapaa. Elämä on hyvällä lailla kääntynyt päälaelleen. En vain ole tottunut olemaan ilman raiskauksia, siksi varmaan olen alkanut oirehtia monella tavalla ja tuska on nostanut päätään ja tullut esiin. Kärsin jatkuvasta epämääräisestä pahasta olosta. En muista kunnolla, vieläkään, mitään. Ehkä minun pitäisi löytää hyvä parisuhde ja sitten muistot tulisivat pintaan. Tai näin ennustan. Että sitten, kun löydän elämäni miehen, avautuu muistotkin paremmin. Ensimmäinen parisuhteeni luultavasti vaikutti osaltaan siihen että aloin muistamaan. Ja ne ensimmäiset muistot kun tulivat, tuntui, että ne tulivat jostain todella syvältä alitajunnasta, että oli pieni ihme, että ylipäätään muistin. Ja sen jälkeen olen muistanut lisää. Nyt on ollut aika pitkä tauko kun uusia muistoja ei ole tullut - ja kaipaan muistaa - koska vaikka välillä se on kivuliasta (ja välillä erittäin mielenkiintoista) niin sen jälkeen aina voin paljon paremmin. Patoutunut tuska purkautuu. Nyt kun olen turvassa, alitajuntani huutaa hätäänsä että jokin on pahasti pielessä kun voin näin hyvin ja elämä on näin valoisaa ja kirkasta. Voisin yrittää taas keskustella lapsiosieni kanssa:

Helpottaa ettei tämä ole enää salaisuus. Helpottaa ihmisten myötätuntoisuus. Nyt minua kuunnellaan.

Itkin itseni uneen ja unelmoin kauniista maailmasta missä kaikki ovat ystävällisiä toisilleen. Äidit lohduttavat lapsiaan. Ihmiset kaduilla pysähtyvät juttelemaan. Maailmassa vallitsee rauha ja rakkaus.

En uskalla tulla täältä esiin. Isi lyö. Äiti ei auta koskaan. Pelkään äitiä. Pelkään sen katsetta. Se hymyilee jotenkin oudosti mulle kun leikin mekossa. Äiti on lihava ja isä laiha. En tykkää isistä kun se puristelee mun tissejä. Miksi äiti ei halua suukottaa suulle? Onko siinä jotain väärää? En pidä tästä uudesta tyylistä nyt kun mulla on polkkatukka. Menetin tyttöyteni. Miksi äiti leikautti sen mulle? Oliko se kateellinen kauneudestani? Miks äiti huutaa taas noin, mitä menin tekemään väärin? Eikö äiti rakasta mua? Isi ei ainakaan, se katsoo mua pimeydessä ja pahuudessa. Isi on hullu kun se koskettaa mun pimppaa. Miks täällä on niin pimeää? Huh, valot vaan oli pois päältä. Pelkäsin että mörköjä. Olisinpa kaunis ja laiha edelleen ja suosittu tyttö kuin päiväkodissa. Nyt olen ruma ja etova kuten isä. Mulla on sama virne kuin sillä. En pidä hymystäni. Olisipa suosittu poika ihastunut muhun. En saa ketään koskaan, olen niin ruma nykyään. Kuolen varmaan yksin isän seksiorjana.

Helpottaa purkaa tätä. Itken sisäisesti. Jatkan.

Musta ei tykätä nyt kun oon niin outo enkä kiva kaikille. Miksi musta tuli tällainen? Mitä tein väärin ansaitakseni tämän? Musta ei tykkää enää kukaan kun hymyilen oudosti. Edes veli ei ole ihastunut muhun enää. En siedä elämääni. Kuolisinpa pois. Äiti mene siitä nussimasta en tarvitse sua. Kunpa mun vanhemmat kuolis pois, en kaipaa niitä edes. Parempi kuolla itse kuin kestää tätä tuskaa. Olisinpa nätti ja suosittu taas niin kuin joskus mutta nyt näytän etovalta. Mä tuun saamaan hyvän miehen jos oon kaunis. Ehkä yritän kaunistaa itseäni jollain. 

En muistanut että olisin ollut päiväkodissa suosittu. Ehkä exä näki sen minusta kun kuvaili minua suosituksi tytöksi. Ehkä olin, ennen kuin olin menettänyt järkeni. Ehkä voin vielä olla tuo tyttö, joka on iloinen ja ystävällinen kaikille, puolustaa heikompia, lohduttaa muita ja on empaattinen, on rohkea ja itsevarma, omaa hyvät sosiaaliset taidot, on lahjakas ja älykäs. Minä silloin vielä kun olin minä.

Surullista miten paljon ajattelen ulkonäköäni ja sen menetystä. Mutta kyllä tahdon näyttää minulta myös enkä vain henkisesti olla minä. Ehkä vielä olen tyytyväinen. Ehkä minulle riittää se että en dissosioi kehoani vaan tunnen sen sisältä päin. Sitten voin olla minä myös fyysisesti, kun olen omassa kehossani. Sitten sillä ei ole mitään väliä miltä näytän. Tunnen itseni, olen itsessäni. Sitten säkenöin rakkautta itseeni sisältä päin. Se tekee minusta kauniin.