Viimeaikojen tapahtumia

Nyt olen varmassa turvassa täällä, ei täydy pelätä Mörköä huoneen ovella joka yö. Porukat eivät tiedä, missä asun, eivätkä asu edes samalla paikkakunnalla. Pelottaa vaan niin hirveästi että kohta isä on taas tuossa oven takana ja tulee seksuaalisesti pahoinpitelemään. Ei auta järkipuhe ettei se ole edes mahdollista. Primitiiviset osat huutavat, vaara, vaara! Stressaa jatkuvasti ja mieli yhtä kaaosta. Pelottaa vaan että kohta hän on taas tuossa huoneen ovella ja hänen on niin helppo tulla sisään, avata vain ovi, ja olen ikuisesti hänen vankinaan.

Pitää kai ymmärtää se, että tämä eheytyminen on prosessi mikä vie oman aikansa. Se ei tapahdu hetkessä. En mitenkään voi päästä kaikista vuosien kidutuksesta hetkessä yli. Voi, kun olisi vain turvallinen olo, se riittäisi minulle hyvin. Muuta en kaipaa. Kaikki muu mitä eheytyminen tuo, on vain plussaa.

Mitä hittoa. Olen turvassa? Itkettää liikutuksesta ja kiitollisuudesta, tai itkettäisi, jos en olisi niin turta itkemään. Sisäisesti itken nyt kiitollisuuttani että olen elossa edelleen ja menossa hyvää vauhtia kohti psyykkistä terveyttä. On mielenkiintoista aina psyykkisesti sairastelleena kun koittanut lopultakin aika kun saa käsityksen siitä mitä on olla terve ja eheä.

Oikeesti vittu mä oon turvassa täällä. Ne ei koskaan pääse tänne enää. Eivät pääse. Piste. Mä olen turvassa. Musta pidetään huolta. Mä saan puhua. Mua autetaan. Insesti ei ole liian suuri tabu puhuttavaksi ääneen. Itkettää, tai itkisin, jos pystyisin. Pelottaa vaan että kohta se isä on taas tuossa ovella ja vaatii jotain. Sitten mä vaan alistun sille kun se on fyysisesti voimakkaampi. Mun on pakko totella tai muuten ne ampuu. Pelkään hirveesti että veli tulee kirveen kanssa tänne. En mä tiedä mistä nää pelot tulee. Rakastunut itseeni, ainakin, jotain hyvää. On ihanaa olla minä. Sekään ei ole yhtään itsestäänselvä asia. Siinä on mennyt vuosia opetella. Pelottaa että nyt ne katsoo mua salaa ovenraosta ja yritän olla välittämättä. (Ei siellä tietysti ole ketään.) Helpottaa. Insesti on päättynyt. Insestiä oli ja ties minkälaista. Unohtanut puolet elämästäni. Ei ihan normaalia amnesiaa. Ei auta vaikka kuinka yritän järkeillä että olen turvassa. Pelottaa silti. No, se vie oman aikansa toipua tällaisesta.

Heikottaa. Onneksi kotini on turvapaikkani, toisaalta se tuntuu siltä. Täällä on viihtyisä sisustus. Pelkään vain tuota ovea. On ne ovet niin pelottavia. Vitsi vitsi, heko heko.

Muuten, päässyt ehkä yli noista spirituaalisista kokemuksista. Tai että ymmärsin että miten ne ovat ehkä oikeasti harhaa. Niiden pohjalla on jokin trauma joka vääristelee ne. En osaa selittää.

Minulle nyt laitettiin lääkitys onneksi tauolle! Ainakin torstaihin asti. Toivottavasti vointi vain paranee sen kautta.

Joten joo, paljon tässä nyt tapahtunut.