Mielenterveysongelmat taas vaivaavat täysillä. Saanut sentään nukuttua hyvin viime päivinä. Mutta aina kun herään ja tiedostan yhtään mitään, iskee ahdistus että muut telepaattisesti tietäisivät ajatukseni. Olen nyt kuitenkin astetta maadoittuneempi mikä vie tuota telepatian kokemusta pois hiljalleen.
Siihen uskomukseen liittyy tunne että telepatia toimii silloin kun uskon että se toimii. Ja että pystyn välittämään tunteita tai ajatuksia muihin ihmisiin. Enköhän vielä pääse tästä tunteesta irti, on tämä vaan tuskaa kun ei mikään pysy yksityisenä, siltä tuntuu.
Aamukaffetta keittelen tässä ja chattaan. Muuten alkanut ihan hyvin päivä, tuo telepatia on vain minussa itsepintaisesti ja vaikeuttaa elämää. Mitään ei voi ajatella enää tietoisesti. Alitajunta on ottanut vallan. Se tuntuu kyllä asteittain helpottavan, välillä, kunnes se taas pahenee.
Mikä tähän auttaisi? Mistä tämä johtuu? Miksi uskon niin vakaasti olevani telepaattinen? Haluanko olla?
Lohduttaudun ajatuksella etten kärsi tästä uskomuksesta lopun elämääni. Se vain, jos lääkitys pahentaa tätä niin ainoa keino on lopettaa lääkitys. Ja lääkäri on siitä eri mieltä. Voinko päästä tästä irti vaikka lääkitys menisi?
Tätä tuskan määrää ei voi sietää.
No, lopulta nämäkin ongelmat ovat kokemusta ja tietoa. Kärsimyksestä tulee tietoa.
Olen tässä oivaltanut syvällisiä asioita. En vain nyt saa niitä mieleeni. Mietin, onko jotakin kollektiivista tietoisuutta? Mitä synkronismi on? Pohdin että kommunikoivatko ihmisten alitajunnat keskenään. Taikka sielut. Mitä se on kun kohtaa tiettyjä henkilöitä elämässä joilla on samoja ajatuksia kuin mitä itsellä on? Miten oikeat ihmiset löytävät toistensa luokse? Onko jokin johdatus elämässä? Minulla unessa oppaana oli delfiini. Miksi sitä kohtaa ihmisiä joilla on samoja juttuja meneillään mielessä mitä itsellä? Onko telepatia todellinen ilmiö?
Ainakin minun kokemukseni mukaan tunteita ja tunteisiin liittyviä ajatuksia voi välittää mielen voimalla toiselle. Minulla on tästä niin paljon kokemusta. Mutta onko se ihan normaalia? Tai että onko se muille itsestäänselvää? Koen tuon tunteiden siirron todella häiritsevänä. Esimerkiksi kun minulla oli vielä kaksi kissaa, pystyin aistimaan miltä kissoistani tuntui kun ne säikähtivät ja piiloutuivat. Tällaisia tilanteita on monia kun olen aistinut jonkun tunteen. Esimerkiksi isän hämäräperäinen olemus. Tai sitten tilanteita on kun itse välitän jonkun tunteen johonkuhun toiseen. Kuinka herkästi ihmiset yleensä aistivat tällaisia?
Onko karman laki todellinen ilmiö? Huomaan, että omat negatiiviset reaktiot jotakuta toista kohtaan ovat kääntyneet lopulta itseeni. Esimerkiksi miten julma olen isääni kohtaan ollut, olen saanut kokea saman omalla kohdallani. Myös positiiviset reaktiot ovat kääntyneet itseeni myönteisesti.
Onko ihmisillä elämässä jokin missio josta joko suoriutuu taikka ei? Jos on niin olen itse suoriutunut odotettua paremmin. Koen että kaikilla on vapaa tahto. Ja lopulta elämä on omissa käsissämme. Ei ole varmaankaan tiettyä kohtaloa vaan kohtalot muuttuvat sen kautta miten hyvin elämässään suoriutuu. Tai sitten saman voi ajatella maallisemmin yksinkertaisesti niin että ihmiset tekevät valintansa mitkä johtavat eteenpäin tietyllä polulla. Mutta onko meille ennalta annettu jokin missio tässä inkarnaatiossa? Muuttuuko missiot epäonnistumisten myötä toiseksi?
En nyt muista kaikkia niitä oivalluksia mitä tein mutta tuntuu että tietoisuuteni on kasvamaan päin ja oivallan asioita ja tuo tiedon määrä vähän pelottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti