Ajattelin kirjoittaa elämänviisaudesta mitä kertynyt tähän 32-vuoden ikään mennessä.
Olen vanha sielu ja nuori sydän. En ole itsekään varma mitä tuolla tarkoitan. Olen toisaalta nuorekas - tunnen itseni pikkutytöksi sisältä - mutta kuitenkin viisas ja tyyni kuin vanha nainen.
Nöyryys tulee ensimmäisenä mieleen. Minua nöyryytettiin kaikin ala-arvoisin tavoin, kuten ulostettiin naamalle ja käskettiin syömään se. Tai pieraistiin naamalle ja käskettiin haistelemaan. Todella ala-arvoisia ja säälittäviä mielestäni he nyt kun muistelen näitä miten he minua kiduttivat. Opin siis nöyryyttä noyryyttämisen kautta. Se on yksi arvokkaimpia opetuksia koska se tuli tuskan kautta.
Toinen arvokas oppi on itsensä rakastaminen. Tämä on kenties tärkein. Istuskelin kerran kesällä puistossa ja jokin päässäni naksahti - rakastuin itseeni. Ymmärsin, että rakastan itseäni vaikka kukaan ei koskaan rakastanut minua. On muutama henkilö taikka ainakin ex-poikaystävä joka vaikutti tähän jonkin verran omalla rakkaudellaan minua kohtaan mutta muuten oivalsin tuon ihan itsekseni, että kykenin rakastua minuun ilman muiden rakkautta minua kohtaan.
Ilo. Ilo on aina ollut minussa, niin kauan kuin muistan. Olen iloluontoinen kuten unieni delfiini. Ilo on auttanut minua elämään ja ylipäätään pysymään hengissä. Olen ikuinen optimisti luonnoltani. Iloon liittyy myös tahdonvoima - kun iloitsee, on helpompi tarttua toimeen ja tahdonvoimalla muuttaa asioita.
On paljon muutakin mitä olen oppinut, kuten seksuaalista viettelevyyttä, rohkeutta, puoliensa pitämistä, levollisuutta, harmoniaa...
Kaikista vastoinkäymisistä siis on seurannut jotakin hyvää ja tämä on todiste siitä. Kaikki nuo asiat opin vastoinkäymisistä. Eli kannattaa suhtautua vastoinkäymisiin niin että tämä on taas mahdollisuus tehdä jotakin uutta ja oppia uutta! Vastoinkäymiset ovat uusia seikkailuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti