Nyt voin muistaa nuo kaikki kauheudet mitä olen kokenut. Henkäisen syvään ilmaa sisääni ja rauhoitun välittömästi. Se on totta, insesti on totta, traumat ovat totta, totisesti. Hengitän vapaammin, sieluni kantama tuska pienenee. Voin nyt turvallisin mielin muistella kaikkea kokemaani - eikä se tapahdu uudelleen.
Voin muistaa vauvaiän. Se oli täyttä kauhua. Yön pimeys sakeni entisestään päivä päivältä. Uppouduin yhä syvemmäs tuskaan kunnes se oli sietämätöntä. Ja sietämättömästä se meni vieläkin pahemmaksi. Ääretön kertaa ääretön kertaa ääretön... Oli tuskani jota kannoin. Se vain syveni syvenemistään. Ja vuosi vuodelta meni pahemmaksi. Kunnes katosin kokonaan näkyvistä.
Kannan vauvaiän kauhua mukanani nykyään aina välillä. Silloin maailma näyttäytyy todella uhkaavana, kolkkona. Jossain on yksittäinen ihminen ja yön hämärässä on pelko ja se ihminen on vaaraksi. Siellä ei ole mitään muuta. Todella hankalaa pukea sanoiksi miten ympäristö silloin näyttäytyy minulle kun olen vauvaosassa.
Mutta en enää ole vauva, taikka taapero! En ole vauva jonka suuhun työnnetään jotakin limaista ja tahmeaa ja karvaan makuista. En ole taapero joka kävelee puolelta toiselle heiluen koska alapäähän sattuu. Minä selvisin pahimmasta koitoksesta. Voin olla nyt turvallisin mielin!
Isä yön hämärässä tuli luokseni. Muistan tuon yön salaperäisen, mystisen tunnelman teiniajoilta. Myöhemmin yön pimeys syveni pimeydeksi, pahuudeksi ja peloksi.
Tämä biisi kuulostaa siltä miltä pimeys, pahuus ja pelko tuntuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti